Rakkaat seurakuntalaiset. Miten kauniilta nyt näyttääkään vastikään kohennettu Pispalan kirkko! Miten onkaan sen käytännöllisyyttä lisätty. Tätä seurakuntatalon yhteyteen rakennettua kirkkoa on käytetty vilkkaasti tähänkin asti, nyt toivottavasti sen ovia avataan vielä ahkerammin. Tämä on monipuolinen toimintakeskus pispalalaisille ja koko Harjun seurakunnalle, mutta täällä poikkeaa väkeä myös muualta kaupungista. Tämä kokonaisuus tarjoaa tilat monenlaisille aktiviteeteille, mutta erityisesti sellaisille, jotka juurtuvat jumalanpalvelukseen.
Täällä kokoonnutaan pyhäaamuisin ja iltapäivisin pyhään messuun, joskin erilaisiin. Jumalanpalveluksia voi olla erilaisia, koska on erilaisia seurakuntalaisiakin, mutta niissäkin on keskus: Herra Kristus, joulun lapsi, uusi kuningas. Täällä talossa on monenlaista toimintaa, mutta kaiken sydän on tässä salissa. Nykypäivänä kirkkoja pyritään muokkaamaan monimuotoisen käytön mahdollistamiseksi. Se ei tarkoita monitoimitilaa siinä mielessä, että jumalanpalvelushuone olisi välillä aivan muussa käytössä. Se tarkoittaa, että jumalanpalvelus laajenee yhteen tulemiseen, palvelemiseen, keskinäiseen huolenpitoon, kuunteluun, yhdessä olemiseen, rukoukseen, musiikkiin. Sellainen on sopusoinnussa sen kanssa, että kirkko vihitään jumalanpalveluskäyttöön.
Vihkimisessä kirkko erotetaan pyhään tarkoitukseen. Kirkko eroaa kaikista muista taloista ja kokoushuoneista pyhittämisensä tähden. Vihkimisen jälkeen sitä ei enää tule käyttää sellaiseen, mikä ei sovi yhteen sen jumalanpalvelustarkoituksen kanssa. Mutta nykyään itse jumalanpalvelus nähdään laajempana kuin aiemmin. Se on myös yhteisön keskinäistä kohtaamista, ei vain irrallisina ja muista eristettyinä yksilöinä Jumalan kanssa salaista ja sisäistä kahden seurustelua.
Pitkä matka on siis tultu vaikkapa siitä Pispalan rukoushuoneesta, joka sijaitsi hieman alempana kadun varressa ja joka paloi kohta 51 vuotta sitten. Sen vihkimisestä käyttöön tuli sivumennen sanoen juuri kuluneeksi 110 vuotta. Sen vihki silloinen edeltäjäni Porvoon piispa Herman Råbergh, ja perusteellisten muutostöiden jälkeen sen vihki kirkoksi myöhempi edeltäjäni piispa Eelis Gulin v. 1952. Onko täällä monia sellaisia seurakuntalaisia, jotka vielä muistavat käyntinsä tuossa rukoushuoneesta muutetussa kirkossa? Muistaako joku nähneensä sen tulipalon kynttilänpäivänä 1968?
Tämä Pispalan kirkko päätettiin tulipalon jälkeen rakentaa jo olemassa olleen seurakuntatalon yhteyteen, ja sen vihki 1971 piispa Erkki Kansanaho. Siihen on myöhemmin tehty uudistuksia, muutama vuosi sitten otettiin juhlallisesti käyttöön uudet urut. Nyt kirkko vihittiin uudelleen sen oltua pari vuotta suljettuna. Nyt se jälleen täyttyy elämästä. Nyt niin pispalalaiset kuin kauempaa tulevat löytävät jälleen sen muurien suojassa yhteyden Jumalaan ja toisiin ihmisiin.
Pispalalaisten ei ole aikoihin tarvinnut kysellä, ”missä on se vastasyntynyt kuningas”, kun valtatietä kulkevien katseen ovat vanginneet JiiPee Ruusukallion hauskat sisäänheittosloganit. Moni ohi ajava odottaa mielenkiinnolla, milloin seuraava sutkautus ilmestyy! Pää kääntyy Pispalan kirkkoon päin. Näppärät iskulauseet ovat olleet kuin tähti Betlehemin talon päällä osoittamassa tännepäin. Täältä löytyy se kuningas. Pispalalaiset ja muut ohikulkijat ovat tulleet tietäjiä tietävämmiksi. Ainakin he tietävät enemmän kuin Herodes.
Herodeksessakin on näet yksi hyvä puoli: vaikka hänet niin evankeliumi kuin muukin historia muistaa vainoharhaisena murhamiehenä, hän sentään osasi kysyä neuvoa pyhät kirjansa lukeneilta, missä tuo uusi kuningas olisi syntynyt. Pahat mielessä hänellä oli kuitenkin. Hän ei sietänyt ajatusta, että jonkin vanhan ennustuksen mukaisesti uusi kuningas olisi jo ilmestynyt maailmaan, sellainen kuningas, jonka maine kiirii kaukaisiin maihin, jopa tähtitaivaalle asti.
Rakkaat kristityt, me näemmekin loppiaisen evankeliumissa kaksi kuningasta, kaksi kovin erilaista. Toinen istuu valtaistuimella kultainen kruunu päässä, käsissään vallan merkit, käytössään valuutat ja voimavarat. Kova kuori ja ulkoisesti mahtavan oloinen mies, mutta sisältä arka omasta asemastaan. Omassa maassaan voimakas kuningas, mutta miehittävän suurvallan käsissä vain sätkynukke, joka pyrki mielistelemään keisaria. Mutta koska keisari Augustus tiesi Herodeksen kykenevän muiden muassa omien perheenjäsentensä murhaamiseen, hän totesi sarkastisesti, että olisi itse ”mieluummin Herodeksen sika kuin Herodeksen poika”. Niin vähän häneen oli luottamista, vielä vähemmän rakastamista.
Pikkusieluisia kuninkaita ja ympäristöään terrorisoivia tyranneja asuu meidänkin luonamme. Vaikka emme heitä tapaisi valtakuntien johdossa, heitä on kodeissa ja työpaikoilla. Heitä, jotka ottavat tarkoin selvää asioista vain voidakseen käyttää toisia ihmisiä hyödykseen ja tilanteen tullen raivata heidät pois tieltään. Tällaisten ihmisten lähellä toiset saavat olla koko ajan varpaillaan peläten tulevansa vedetyksi mukaan johonkin vehkeilyyn tai joutuvansa odottamattoman räjähdyksen kohteeksi. Heitä pelottaa kuten Jerusalemin asukkaita, jotka kuulivat tietäjiltä uuden kuninkaan syntymisestä: millaisia levottomuuksia tästä voi vielä tulla!
Miten toisenlainen kuningas onkaan se, jota Herodes valehteli lähtevänsä kumartamaan! Se pieni kuningas, joka oli äskettäin syntynyt köyhän perheen lapsena, liian ahtaisiin olosuhteisiin, kaukana kotoa mahtumatta ihmisille tarkoitettuun huoneeseen. Pieni kuningas, joka saa riepuja kapaloikseen ja joka lasketaan eläinten oljille nukkumaan härkien ja aasien nuuskittavaksi. Tämän kuninkaan käden liikettä ei pelätä, tämän kuninkaan luokse uskaltaa tulla epäilemättä hänen tarkoitusperiään ja joutumatta panemaan henkensä alttiiksi hänen oikuilleen. Tämä kuningas hallitsee hiljaisesti ja levollisesti, lempeästi ja rakkaudella. Hän on kuningas, johon kiinnitytään sydämen siteillä. Hän on lahja ihmiskunnalle, hän on uusi toivo maailman kansoille.
Meillä on siis kaksi kuningasta. Tietäjiäkin on vuosisatojen vieriessä tultu pitämään kuninkaina, mutta sille ei ole ainakaan evankeliumissa tukea, ei myöskään sille, että tietäjiä olisi ollut nimenomaan kolme. Lukumäärä on päätelty siitä, että evankelista mainitsee kolme lahjaa, ja juuri sellaisia mainitaan Raamatussa kuninkaallisina lahjoina. Tietäjiin on myös liitetty arvailuja heidän nimistään sekä taustoistaan. Heitä kutsutaan nimillä Caspar, Melchior ja Balthasar, ja heidän katsotaan edustavan ihmiskuntaa sen eri kansojen ja ihonvärien osalta. Heissä on nähty pienoiskoossa koko maailman tulevan Kristuksen luo.
Monissa Euroopan maissa, joskaan ei Suomessa, tunnetaan tapa merkitä loppiaisena valkoisella liidulla kodin ulko-oven kamanaan ristinmerkki, vuosiluku ja kirjaimet CMB. Kirjaimet viittaavat tietäjien nimiin, mutta niillä on myös toinen merkitys. Ne ovat lyhenne lauseesta Christus mansionem benedicat – Kristus taloa siunatkoon. Niin kuin tietäjät, jotka tähden johtamina tulivat taloon ja toivat sinne lahjansa palvellakseen näin Kristusta, kaikkien kansojen kuningasta, niin haluavat monet rukoilla loppiaisena siunausta kodilleen, jossa palvellaan Kristusta.
Olkoon tämä talo siunattu samalla tavoin. Olkoon tämä kirkko talo, jonne tullaan ja jossa kuullaan hyvä uutinen syntyneestä kuninkaasta; Kuninkaasta, joka ei hallitse tyrannina vaan rakkaudella. Olkoon tämä talo, jossa kohdataan Kristus evankeliumin sanassa, jossa palvotaan ja kumarretaan häntä, jossa polvistutaan hänen eteensä ehtoollispöydässä ja ollaan hänen huoneessaan hänen ateriallaan. Olkoon tämä talo, jossa lauletaan hänelle ylistystä ja rukoillaan häntä. Mutta olkoon tämä myös talo, josta lähdetään kotimatkalle muuttuneena, niin kuin tietäjät, jotka palasivat eri reittiä kuin mitä olivat tulleet. He olivat tulleet kysellen, missä on juutalaisten kuningas, mutta kun he hänet näkivät, he kumarsivat häntä maahan asti niin kuin kumarretaan sitä, jolle kuuluu koko maailman kunnia. Tämän kuninkaan kohtaaminen muuttaa, mutta se ei muuta pelokkaaksi ja varovaiseksi kuten Herodeksen kohtaaminen. Se muuttaa rohkeaksi ja tekee valmiiksi ottaa askeleita uudella tiellä.
Nouskaamme tunnustamaan yhteinen kristillinen uskomme.