1.
”Kamelien paljous peittää sinut, Midianin ja Eefan varsat; kaikki tulevat Sabasta, kantavat kultaa ja suitsutusta ja Herran ylistystä ilmoittavat.” Näin kuulimme profeetta Jesajan ennustavan Vanhan testamentin lukukappaleessa, joka luettiin alttarilta. Ja näin sitä selittää Martti Luther Kirkkopostillansa Loppiaisen epistolasaarnassa:
53. […] Rikas ja suurin Arabia on kaukana Juudeasta, toisella puolen sekä autiota että kallioista Arabiaa; sitä sanotaan hebrean kielellä Sabaksi. […] Arabiasta eli Sabasta tuli turkkilainen Muhammed; hänen hautansa on tämän maan Mekka-nimisessä kaupungissa. Maata sanotaan rikkaaksi Arabiaksi siitä syystä, että siellä on kallisarvoista kultaa ja paljon jaloja hedelmiä. Missään muualla maailmassa ei kasva sellaista suitsuketta kuin tässä rikkaassa Sabassa eli Arabiassa; juuri tätä ynnä paljon kallisarvoisia mausteita maan, Saban, kuningatarkin toi kuningas Salomolle […] Tästä Sabasta ja Eefasta puhuu Jesaja tässä. Tämä kansa käyttää kameleja ja muita sellaisia. Midian taas on heidän naapurinsa rajoittuen heidän maahansa Punaisen meren kohdalla, Egyptin ja rikkaan Arabian välillä.
54. Jesajan tarkoitus siis on tämä: näistä maista on tuleva niin paljon kameleita ja varsoja, että ne paljoudellaan aivan kuin peittävät maan, samalla tavalla kuin suuri sotalauma peittää sen maan, jonka läpi se marssii ja jossa se leiriytyy. Tietenkään eivät kamelit eivätkä varsat saavu yksin, vaan myös väki, joka niillä kulkee ja ratsastaa. Niinpä profeetta selittää sanansa kamelien paljouden ja varsojen saapumisesta Midianista ja Eefasta käsin, lisäten viittauksen ihmisiin: ”Kaikki tulevat Sabasta, kantavat kultaa ja suitsutusta ja Herran ylistystä ilmoittavat; on kuin hän sanoisi: Midianista ja Eefasta tulee kansaa niin kosolti, että sinun maasi peittyy heidän kameliensa ja varsojensa paljouteen. Ja minkä tähden puhunkaan ainoastaan Midianista ja Eefasta, Arabian osista ja paikkakunnista? Tuleehan rikas Arabia kokonaan, kaikkineen — ”.
55. Tässä kohtaa meitä kysymys, onko tarkoitettu tavallisia kameleita ja varsoja, vielä, uhraavatko nämä tavallista kultaa ja suitsutusta, ja vielä onko todella koko rikas Arabia tullut. Emme ole todellakaan lukeneet ainoankaan näistä tapahtuneen. Vaikkakin moni näistä lausumista viittaa tietäjiin, jotka siitä maasta saapuivat Kristuksen syntymän jälkeen, oli heitä kuitenkin siksi vähän, ettei voida sanoa heidän kameliensa paljouden peittäneen maata. Ja eiväthän he olleet ne Saban ”kaikki”, vaan sen kansan varsin vähäinen osa. Toisaalta taas ei saa ruveta kaikkea tulkitsemaan hengellisesti, ellei se ole välttämätöntä. Mutta koska mikään tästä ei ole toteutunut ulkonaisesti havaittavalla tavalla, ja koska sen vastainen toteutuminenkaan ei ole mahdollista eikä uskottavaa — eihän käy laatuun, että kaikki Sabasta” matkustaisivat Jerusalemiin, niin suuren ja mahtavan maan kansa yhteen kaupunkiin — ja koska Jesaja tähänkin saakka tässä luvussa on puhunut ainoastaan hengellisestä valkeudesta, evankeliumista, uskosta ja hengellisestä kokoamisesta ja tulemisesta, ja siitä, että tämä tuleminen on tulemista seurakuntaan eikä ulkonaisesti Kristuksen persoonan luo tulemista, tahdomme pysyä samalla radalla; mielestämme monetkin syyt pakottavat meidät olettamaan, että tämäkin kohta tarkoittaa hengellistä tulemista: kristillinen seurakunta on näkevä, on ilosta loistava, on ihmettelevä ja iloitseva kun siihen ei ainoastaan koota ”meren aarteita” auringon laskun puolelta, vaan myöskin auringon nousun puolelta rikkain ja mahtavin Arabian kansa. Kaiken tämän lisäksi moni tässä luvussa myöhemmin mainittu seikka vie siihen vakaumukseen, että ei ole kysymys ulkonaisesta tulemisesta; profeetta sanoo esimerkiksi, että ”kaikki Keedarin laumat kokoontuvat sinun tykösi, Nebajotin oinaat” tuodaan Jerusalemiin ja uhrataan Jumalan alttarilla. Mikä olisi se alttari ja mikä se uhraaminen? Ja vielä, että kuninkaat sitä palvelevat, muukalaiset rakentavat sen muurit jne. Niin ei ole ulkonaisesti käynyt eikä ole käyväkään.
56. Jesajan mielipide on siis ehdottomasti se, että Arabian kansa suurin joukoin on tuleva uskoon ja evankeliumiin; he antautuvat kaikkine omaisuuksineen, kameleineen, varsoineen, kultineen, suitsutuksineen palvelemaan Kristusta ja hänen omiaan, samoin kuin toteamme täällä meidän puolellamme tapahtuneen: seurakunnalle on annettu suuria omaisuuksia, ja jokainen antaa Kristukselle ja hänen omilleen haluisasti ja kernaasti itsensä ja kaikkensa, niinkuin pyhä Paavali kirjoittaa filippiläisistä sekä korinttolaisista […] .
57. Tässä epistolassa on siis käsitelty maailman suurinta, väkirikkainta, mahtavinta ja rikkainta kansaa, ”meren aarteita” ja ”pakanoiden rikkauksia”; väkirikkauteen ja mahtiin katsoen se itse asiassa onkin maailman kansojen ydin. Arabia näin arvataan rikkaimmaksi ja jaloimmaksi kansaksi, ja sillä profeetta ilmaisee, että koko maailma on käännettävä uskoon. Vaikkakin siis tässä kulta, suitsuke ja kamelit käsitettäisiinkin sananmukaisesti, täytyy joka tapauksessa ”tuleminen” ja ”kantaminen” Jerusalemiin käsittää hengellisellä tavalla. Asian hengellisen puolen käsittelemisen me kuitenkin säästämme evankeliumiin. Profeetan sana ”kaikki Sabasta” ei tarvitse merkitä sitä, että heistä kaikista tulee uskovia, vaan sitä, että koko maasta tulee kristitty maa, vaikka kansan joukossa onkin niitä jotka eivät usko. Sanommehan mekin: Koko Saksa on nykyään kristitty, entinen, pakanallinen meno kun on ollut ja mennyt; ja vaikka vain vähemmistö on todellisia kristityitä, sanotaan heidän tähtensä kuitenkin kaikkia kristityiksi. Olihan Juudankin kansa kaikkineen Jumalan kansaa […] ja kuitenkin oli sen keskuudessa paljon epäjumalien kumartajia. (Martti Luther: Kirkkopostilla, Loppiaisen epistolasaarna)
2.
Näin siis Luther, jonka sananselitys on tällä kertaa monella tavalla merkillinen. Unohdamme nyt ne maantieteelliset epätarkkuudet, joita siihen sisältyy. Muhammad ei tietenkään ollut „turkkilainen“, vaikka Luther taitaakin käyttää sanaa tarkoittamaan „muslimia“. Arabiaa myöskään tuskin koskaan on voitu pitää „maailman kansojen ytimenä“. Itämaan tietäjät olivat todennäköisesti kaldealaisia eli kotoisin nykyisen Irakin seuduilta eivätkä Arabian niemimaalta – eivät luultavasti ainakaan nykyisen Jemenin seuduilta, minne muinaista Sabaa sijoitellaan.
Nämä yksityiskohdat eivät kuitenkaan ole Lutherin sananselityksessä olennaisia. Sen sijaan se osoittaa, että uskonpuhdistaja mielellään näkisi meidän viettävän nyt, Loppiaisena, lähetyspyhää, niin kuin on totuttu tekemään.
Toisinkin on väitetty. Lähetystyö sellaisena, kuin me sen tänään tunnemme, ei keskellä uskonpuhdistuksen myllerryksiä vielä mahtunut ainakaan kokonaan saksalaisen sisämaan pikkuvaltion pienen yliopiston professorin näkökenttään. Ajatuksena se ei kuitenkaan ollut Lutherille outo. Se ei voinut olla outo, koska se on meidän Herramme Raamatussa ilmoitettu tahto ja käsky. Niinpä, kun aika oli kypsä, myös luterilaiset lähtivät toteuttamaan sitä ohi ja yli sen, mitä joka tapauksessa pidettiin kristillisen esivallan velvollisuutena, minne ikinä se levittäytyikin.
3.
Myös toisella tavalla tämä Lutherin saarnanpätkä on merkittävä ja merkillinen. Tunnemmehan me Lutherin yhtenä niistä oman aikansa äänenkäyttäjistä, jotka näkivät islaminuskoiset turkkilaiset kristillisen Euroopan suurena uhkana. Ja sitä he totisesti olivatkin. Sulttaanin johtama suurvalta pyrki kerta toisensa jälkeen levittäytymään Eurooppaan aina sen sydänalueita myöten.
Voi jopa olla, että uskonpuhdistus saattoi alkuun menestyä niin hyvin juuri sen tähden, että Saksan keisari tarvitsi kaikki voimavaransa turkkilaisuhkaa vastaan. Ei ollut aikaa eikä voimia paneutua kirkollisen uudistusliikkeen vastustamiseen samalla voimalla kuin sitten vähän myöhemmin, kun Rooman kirkko alkoi sekin sisäisesti ryhdistäytyä, mutta myös vallata takaisin alueita, jotka olivat lähteneet mukaan uskonpuhdistusliikkeeseen.
Turkkilaisten aiheuttama huoli oli yhteinen. Sitä ilmaisee myös ensimmäisen luterilaisen tunnustuskirjan eli Augsburgin tunnustuksen esipuhe, joka on osoitettu keisari Kaarle V:lle:
Voittamaton keisari, kaikkein armollisin herra! Teidän Keisarillinen Majesteettinne on kutsunut koolle valtiopäivät Augsburgiin neuvottelemaan apujoukoista turkkilaisia vastaan, jotka vanhastaan ovat kristillisen uskon ja kaiken kristillisyyden pahimpia perivihollisia, ja päättämään pysyvistä puolustustoimenpiteistä heidän kiivaiden hyökkäystensä torjumiseksi ja lisäksi keskustelemaan erimielisyyksistä, jotka koskevat meidän pyhää uskontoamme ja kristillistä uskoamme. Sitten on myös tarkoituksena, että molempien osapuolten mielipiteet ja näkökannat tässä uskonasiassa tulisivat kuulluiksi, ymmärretyiksi ja punnituiksi keskinäisessä rakkaudessa, lempeydessä ja ystävyydessä, jotta näissä asioissa – sen jälkeen kun molemmin puolin esitetyt yksipuoliset kirjalliset lausunnot on oikaistu — saataisiin aikaan yksinkertainen ja totuudellinen ratkaisu ja kristillinen sovinto, niin että meidän keskuudessamme tulevaisuudessa yksi ja sama, aito ja tosi uskonnon muoto saisi olla käytössä ja harjoituksessa. Toivomme on, että niin kuin me elämme ja taistelemme yhden ainoan Kristuksen alaisina, me voisimme myös elää yhdessä ja yksimielisinä yhdessä ainoassa kristillisessä kirkossa.
4.
Tämän päivän Euroopassa monet tuntevat jälleen itsensä uhatuiksi. Tosin enää emme voi puhua samalla tavalla yhtenäisestä, kristillisestä maanosasta kuin Lutherin aikoina. Tulijatkaan eivät ole turkkilaisia tai eivät ainakaan Turkin sulttaanin sotilaita. Turkkilaisia on kyllä tullut miljoonittain Eurooppaan viime vuosikymmenien aikana, mutta töihin eikä sotimaan. Eikä Turkissa ole edes pian sataan vuoteen ollut sulttaania.
Itäisiltä mailta tänne kuitenkin tullaan jälleen. Mukana on myös kauhua herättäviä terroristeja. Useimmat tulijoista on kuitenkin pakolaisia, ja heistä suurin osa muslimeja Afganistanista, Iranista eli Persiasta, mutta myös sieltä, missä puhutaan arabiaa. Heitä on jo nyt myös Raumalla, ja lisää on tulossa.
Moni pelkää tulijoita. Islam, kristinuskon ja kristillisen yhteiskunnan vanha haastaja, ei olekaan enää jossakin kaukana. Se on nyt myös meidän keskellämme. Se on läsnä niissä ihmisissä, yksintulijoissa ja perheissä, jotka ovat joutuneet lähtemään kotoaan pakoon sotaa tai tulevaisuutta, joka ei tarjoa toivoa eikä mahdollisuuksia.
Lutherkin pelkäsi. Hän pelkäsi sitä sotilaallista uhkaa, jota silloinen islamilainen suurvalta edusti siitä huolimatta, että noina aikoina edistys, sivistys ja myös sotilaallinen voima alkoivat siirtyä idästä länteen. Mutta pelkäisikö hän nyt niitä muslimeja, jotka tulevat meidän luoksemme?
5.
Ei tilanne ole harmiton eikä vaaraton. Meidänkin on syytä olla varuillamme, mutta ei pelätä mitään suurvaltaa, vaan ympärilleen huitovien, hulluksi tulleiden äärijärjestöjen terroristeja. Esivallan on syytä olla tarkkana heidän kanssaan. Islamilaisen terrorismin kanssa ei ole leikkimistä.
Muuten tilanne voi silti olla varsin toisenlainen, kuin pelkäämme. Olen melkein tukka pystyssä lukenut kertomuksia siitä, mitä tapahtuu Berliinin Steglitzin kaupunginosan luterilaisessa Kolminaisuuden seurakunnassa. Siitä on kirjoitettu lehdissä ja kerrottu radiossa ympäri maailman. Minä kuitenkin sain tänäkin vuonna seurakunnan pastorin, tohtori Gottfried Martensin kiertokirjeen suoraan sähköpostiini. Ja se oli hurjaa, mutta myös innostavaa luettavaa.
Niin: pastori Martensin seurakunnan kirkkoon tunkee melkein ovista ja ikkunoista aina vain uusia taustaltaan islaminuskoisia pakolaisia, jotka suorastaan vaativat päästä kasteopetukseen. Kaikkia halukkaita ei kurssin jälkeen tosin kasteta, sillä halutaan olla varmoja, ettei kyseessä ole vain yritys sillä tavoin saada helpommin oleskelulupa. Kolminaisuuden seurakunnnan kastekoulu ei siis ole mikään läpihuutojuttu. Silti kirkossa sytytetään aina vain uusia ja uusia kastekynttilöitä, ja seurakunta kasvaa niin, että messun aikana kaikki eivät enää löydä istumapaikkaa.
6.
Martti Luther aavisti yhteyden tämän päivän evankeliumin „itäisen maan viisasten miesten“ ja islaminuskoisen Arabian kääntymisen välillä. Näkikö hän Itämaan tietäjät ikään kuin etujoukkona, jota seuraisivat, eivät suinkaan sulttaanin sotilaat, vaan Kristusta etsivät Arabian asukkaat, jotka toisivat aarteensa Kristukselle Hänen kirkossaan?
Sillä Luther näki islamin kantamaiden, sen Arabian, jossa Kristuksen seuraajia ei tänään suvaita, lopulta kääntyvän kristilliseen uskoon!
Hän ei tarkoittanut vain Syyriaa tai Irakia, joissa on ikiajoista asti asunut myös arabian- ja arameankielisiä kristittyjä. Heitäkin on tänne saapuvissa pakolaisissa, sillä islamin valtapiirissä aina „toisen luokan kansalaisina“ eläneet kristityt veljemme ja sisaremme ovat nyt ISIS-järjestön erityinen silmätikku ja vainon kohde.
Luther ei myöskään tarkoittanut vain shiialaisislamilaista Persiaa. Hän tarkoitti Arabiaa ja islamin pyhää kaupunkia Mekkaa, johon muslimit joka vuosi miljoonittain vaeltavat. Luther näki Arabian kääntyvän kristityksi – eikä häntä pelottanut ollenkaan.
7.
Toistan vielä: meidän ei pidä heittäytyä hurmahengiksi. On selvää, että mahdollisuutemme ottaa pakolaisia vastaan ovat kyllä melkoiset, mutta rajansa on niilläkin. On selvää, että tulijoissa on paitsi niitä, jotka ovat välittömässä hengenvaarassa, myös heitä, joita ajaa taipaleelle toive löytää edes jostakin töitä. Ja huijareita mahtuu joka porukkaan, ja rikollisia myös.
Tulijoita kuitenkin yhdistää, että he tulevat sieltä, missä Kristuksesta todistaminen on vaikeaa ja vaarallista ja joskus lähes mahdotonta. He pakenevat itsekin sellaisia islamin tulkintatapoja, jotka nyt kiristävät äärimmilleen kristittyjen tilannetta, mutta saavat myös muslimit sotimaan toisiaan vastaan.
Sen tähden he tulevat meidän luoksemme. Mutta mukana voi olla muutakin. Paon syynä voi olla tähti, joka on nähty itäisillä mailla.
Voi olla, että tänne pakenevissa on niitä, jotka ovat jo nähneet tähden ja seuraavat nyt sitä. Mukana on varmasti korkeasti oppineita ja varakkaitakin ihmisiä, kuten itämaan tietäjät. Ja voi olla, että he hakevat täältä muutakin kuin turvaa ja suojaa. Voi olla, että he etsivät sen Jumalan kasvoja, jonka he Pyhän Hengen valossa löytävät Jeesuksessa Kristuksessa, Seimen Lapsessa.
Mutta nekin, jotka tulevat luoksemme vain suojaa saamaan, ovat niitä muslimeja, jotka eivät ehkä vielä koskaan ole kuulleet todellista, oikeaa, kirkasta, puhdasta evankeliumia eivätkä koskaan kokeneet kristillistä uskoa rakkautena. Ovatko he ensimmäinen merkki sen ennustuksen toteutumisesta, johon Luther saarnassaan viittaa? Voisivatko he olla niitä, jotka eivät tulekaan kaatamaan meidän yhteiskuntajärjestelmäämme, eivät viemään meiltä viimeisiä työpaikkojamme ja vähiä veroeurojamme eivätkä myöskään häpäisemään tyttäriämme, vaan jotka voisivat löytää täältä, meidänkin kirkostamme, sen paikan, jossa maailman Vapahtaja lepää äitinsä sylissä? Voisiko meidän seurakunnastamme tulla kodittomille tulijoille koti, josta löytyisi heillekin Jeesus, Pelastaja? Saisivatko he tuoda aarteensa Jeesus-lapselle meidän seurakunnassamme?
8.
Jos näin kävisi, me voisimme olla todistamassa ihmettä: että täällä Euroopassa uskon ja vapauden löytäneet uudet veljemme ja sisaremme lähtisivät tilanteen niin salliessa jälleen takaisin kotiseudulleen, mutta nyt Kristuksen todistajina. Voi olla, että joistakuista heistä tulisi jopa Hänen veritodistajiaan. Islamin kanssa ei ole leikkimistä varsinkaan silloin, kun muslimi kääntyy kristityksi.
Heidän uhrinsa ei olisi turha. Mutta mikä olisi tässä tilanteessa meidän kiitosuhrimme Jumalalle?
Hengellämme meidän ei Suomessa tarvitse uskostamme maksaa. Voisiko siis pakolaisten tulva ja aalto olla muutakin kuin tehtävä, josta on vain jotenkin selvittävä, tai peräti Jumalan rangaistus meitä kohtaan? Voisiko se olla osa Hänen suurta suunnitelmaansa, jonka lopulla myös Arabia kääntyy? Voisiko olla Hänen tahtonsa, että me lakkaamme pelkäämästä ja alamme uskoa ja sitten toimia uskomme mukaan? Voisiko siinä olla tämän saarnan „laki“ ja „evankeliumi“?
Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa. Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä. Jos joku sanoo: ”Minä rakastan Jumalaa”, mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt. Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä. (1 Joh. 4:17-21)
Ja suurinta rakkautta on johdattaa lähimmäinen Jeesuksen luo. Amen.