Tähdet ovat askarruttaneet ihmisiä jo vuosituhansia sitten. Raamattu kertoo tähtien syntyneen luomisen neljäntenä päivänä: ”Jumala sanoi: ’Tulkoon valoja taivaankanteen erottamaan päivän yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa määräaikoja, hetkiä ja vuosia. Ne loistakoot taivaankannesta ja antakoot valoa maan päälle.’ Ja niin tapahtui. Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman hallitsemaan päivää ja pienemmän hallitsemaan yötä, sekä tähdet. Hän asetti ne taivaankanteen loistamaan maan päälle, hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeydestä. Jumala näki, että niin oli hyvä. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni neljäs päivä.”
Jumala käytti tähteä omissa suunnitelmissaan joulun tapahtumien yhteydessä. Tietäjät aloittivat etsintänsä kyselemällä ja lukemalla kirjoituksia. Lopullisen paikan he löysivät, kun tähti pysähtyi. Tietäjät olivat Jumalan johdattamia. Tähti näytti heille tien – ja kotiinpaluusta Jumala varoitti heitä unessa: älkää menkö takaisin Herodeksen luo. Luomiskertomuksessa tähdet asetettiin osoittamaan määräaikoja, hetkiä ja vuosia. Tietäjät kohtasivat tärkeimmän määräajan – ajan, jolloin Jumala syntyi ihmiseksi.
Miksi tietäjät lähtivät matkaan? He näkivät tähden nousevan taivaalle ja aavistelivat sen olevan merkki messiaan syntymästä. Ajoiko heitä liikkeelle uteliaisuus, vai tunsivatko he niin suurta sisäistä kutsumusta, että lähtivät, vaikka eivät ehkä olisi halunneetkaan? Millaisille matkoille Jumala kutsuu tänään? Oletko halukas lähtemään? Me olemme erilaisia. Jotkut haluavat seikkailla, toiset elävät mieluummin tuttua ja turvallista arkeaan. Ei voi sanoa, että toinen olisi toistaan parempi.
Lähetyskentille lähtevät ihmiset tuntevat sisäistä kutsumusta, vaikka vieras ja tuntematon saattaa pelottaa. He eivät ole yksin, vaan heidän turvanaan on Jumala. Lisäksi lukuisat ihmiset rukoilevat heidän puolestaan. Vieraassa maassa ja kulttuurissa hapuilevan kielitaidon kanssa eläviltä kysytään luottamusta. Se riisuu ihmisen omista harhakuvitelmista – siitä, että voisi itse riittää. Omat voimat ovat vähäiset, mutta suuren Jumalan kanssa yhtälö toimii. Näin oli myös Jeesuksen syntyessä. Pieni ja haavoittuva, tarvitseva ja hauras lapsi on todellisuudessa jotain niin suurta, ettei sitä voi edes käsittää.
Herodeksen maallinen valta oli vääristynyttä, epäoikeudenmukaista vallankäyttöä. Hän ajoi röyhkeästi omia tarkoitusperiään, eikä epäröinyt raivata tieltään hankaliksi kokemiaan ihmisiä. Herodes toimi salassa ohjeistaessaan tietäjiä valheellisesti tulemaan takaisin. Hän ei kertonut todellisia tarkoitusperiään: sitä, että olisi halunnut tappaa messiaan ja juutalaisten kuninkaan. Hän ei halunnut tulla valoon, sillä valo olisi paljastanut hänen heikkoutensa. Hänen valtansa perustui ulkoiseen valtaan ja voimaan, vihaan ja itsekkyyteen.
Jeesus toi maailmaan todellisen vallan – sellaisen, jota ei voi nähdä ulkoisista merkeistä. Hän toi mukanaan rakkauden. Hän opetti meitä muuttamaan maailmaa rakastamalla. Tietäjien mukanaan tuomat lahjat kalpenivat Jeesuksen merkityksen rinnalla. Lahjat edustivat suurinta maallista hyvää. Ne olivat arvokkaita – sellaisia, joita annetaan kuninkaille. Maallinen valta kohtasi jumalallisen vallan. Mikään ei ollut enää entisellään, sillä valon aika oli koittanut. Merkittävää on vain se, mitä Jeesus meille merkitsee. Saako hän kasvaa pienestä ja heikosta julistajaksi? Saako hän kuolla ristillä meidän puolestamme? Saako hän nousta kuolleista ja lunastaa meidät?