”Tuiki, tuiki, tähtönen. Iltaisin sua katselen.” Näin lauloi kirkas lapsenääni joulupäivän iltana joulukuvaelmassa täällä kirkossa.
Toivottavasti joulun tähdet, valo ja lämpö on saanut sinua tänä päättyvänä juhla-aikana koskettaa. Sitähän me ainakin joulua lähestyessämme toivomme, että joulun hyvä sanoma meille edes vähän tuikkisi.
Kautta aikojen on tähtien tuike kuvannut kaikkea sitä hyvää, mitä me elämältä odotamme. Ei vain lapsi katsele ihmeissään kirkasta tähtitaivasta, vaan kyllä se aikuisenkin hiljentää ja saa toivomaan valon tuiketta myös omaan elämään. Niin kuin suositussa laulussa pyydetään: ”Anna mulle tähtitaivas, anna valo pimeään. Anna mulle aamurusko, anna usko elämään.”
Monenlaisen pimeyden keskellä me elämme ja monenlaisilla valoilla meitä houkutellaan. Mutta kaikki valot eivät mieltämme lämmitä. Kaikki kirkas ja kiiltävä ei tuo hyvää tullessaan.
Jeesuskin varoitti sokeasti seuraamasta kaikkia valoja: ”Pidä varasi, ettei se valo, joka sinussa on, ole pimeyttä.” (Luuk. 11: 35)
”Mummo, katso, yksi tähti on muita paljon kirkkaampi.” Näin joulukuvaelman lapsi innoissaan mummolleen huudahti.
Yksi tähtitaivaan tähti on ollut erityisen kirkas. Se on ollut niin kirkas, että me tuon tähden kirkkautta edelleen ihmettelemme.
Tähtitieteilijät ovat selittäneet erityisen kirkasta tähteä Jupiterin ja Saturnuksen kohtaamisella Jeesuksen syntymän aikoihin. Tähti oli ihmeellisen kirkas, syystä tai toisesta, mutta pelkkä tähden kirkkaus ei selitä sitä, miksi me edelleen, runsas 2000 vuotta myöhemmin muistamme tuota kirkkainta tähtitaivaan tähteä.
Me muistamme tähteä, koska se johdatti itämaan tietäjät Jeesus –lapsen luo. He löysivät ihmiseksi syntyneen Jumalan Pojan. Siksi me joulua vietämme, koska Jumala on tullut keskellemme. Siksi me riemuiten yhdymme jouluvirren ylistykseen: ”Nyt Jumalalle kunnia, kun antoi ainoon Poikansa. Siit enkelitkin riemuiten veisaavat hälle kiitoksen.”
Ei pienellä ihmisellä ole tämän suurempaa juhlan aihetta. Jumala on tullut vierellemme kulkemaan yhdessä kanssamme tätä elämän matkaa. Omassa Pojassaan Jumala suostui kulkemaan kanssamme elämämme kaikki päivät.
Myös ne asiat, jotka mielesi täyttävät tänä päivänä, ovat Jumalan tiedossa. Niiden vaikeidenkin asioiden kanssa hän kulkee vierelläsi. Jumala on nähnyt sen pimeyden, jonka keskellä kuljet,
Hän on säälinyt sinua niin kuin virrentekijä muistuttaa: ”Synkkä yö maan peitti aivan, vaan meitä sääli Herra taivaan ja lausui: Tulkoon valkeus.” (v. 29:1)
Jumala ei ole säälinyt vain sinua, vaan meitä kaikkia. Eikä vain meitä, vaan koko maailmaa. Jumala antoi Poikansa koko maailman Vapahtajaksi ja Pelastajaksi.
Itämaan tietäjien tulo kaukaa kertoo Jeesuksen kuuluvan kaikille. Joulukuvaelman kertoja kuvaa tietäjien saapumista seimen luo: ”Juureen pienten jalkain kumartuu kuin juhlan alkain Saba, Intia, Babylon.”
Tietäjien kumartuminen Jeesus –lapsen edessä oli ennustusta siitä valtavasta lähetystapahtumasta, jonka Jumalan ihmiseksi tuleminen synnytti. Kaikki kansat löytävät Jeesuksen luo.
Profeetta Jesajan sanat toteutuvat: ”Kansat tulevat sinun valosi luo ja kuninkaat sinun aamunkoittoosi.” (Jes. 60)
Yhä uusien kansojen ja ihmisryhmien löytäminen Jeesuksen luokse on olennainen osa kirkon elämää. Missä Jeesuksen luokse saapumisen merkitys haalistuu, siellä kirkon elämä on uhattuna. Missä lähetys kuolee, siellä kirkko kuolee.
Siksi Kotimaan loppiaisnumeron kolumni Lopetetaan lähetystyö, tuntuu käsittämättömältä ajattelulta. Kolumnissa nähdään jopa Suomen Lähetysseuran tavoitteet kyseenalaisena, kun ulkomaisen toiminnan painopisteinä ovat ”kirkkojen julistus- ja diakoniatyön vahvistaminen, köyhyyden vähentäminen ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistäminen.” Kirjoittaja tuomitsee julistustyön tukemisen!
Käsittämätöntä ajattelua! Jos kirkko ei olisi historiansa aikana tukenut julistustyötä, emme tänään olisi loppiaiskirkossa. Emme olisi päättämässä joulukautta. Emme olisi viettäneet Jeesuksen syntymäjuhlaa. Emme olisi syntymäjuhlaa viettäneet, koska emme olisi siitä mitään tienneet. Kukaan ei olisi siitä meille kertonut. Me eläisimme yhä pimeydessä.
Mutta Jumalalle kiitos, me olemme kohta 500 vuoden ajan saaneet omalla äidinkielellämme lukea ja kuulla joulun hyvästä sanomasta, Vapahtajan syntymästä. ”Älkää pelätkö, minä ilmoitan teille suuren ilon. Teille on syntynyt Vapahtaja. Hän on Jeesus Kristus.”
Kristillinen kirkko elää ja toimii tässä maailmassa, että kaikki ihmiset saisivat kuulla joulun hyvän sanoman. Lähetystyö on ihmisen kokonaisvaltaista auttamista, mutta olennainen osa lähetystyössä on evankeliumin julistaminen. Evankeliumin olemukseen ei kuulu, että se pidetään vain omana tietona. Hyvä sanoma pelastuksesta kuuluu kaikille.
Tämän apostoli Paavali oli ymmärtänyt, kun hän päivän epistolassa kirjoittaa: ”Muihin kansoihin kuuluvilla on sama oikeus perintöön kuin juutalaisillakin, he ovat saman ruumiin jäseniä ja heitä koskee nyt sama lupaus, kun evankeliumi on johtanut heidät Kristuksen Jeesuksen yhteyteen.”
Evankeliumi, Jumalan sana johdattaa meidät Kristuksen Jeesuksen yhteyteen. Siksi Jumalan sanan lukeminen ja kuuleminen meille niin tärkeää on tänäkin alkavana vuotena. Vain sanan kautta osaamme Jeesuksen luo. Vain sanan kautta pysymme Pelastajamme yhteydessä.
Vain Jumalan sana synnyttää meissä uskon, ilon ja kiitollisuuden oman Vapahtajan ja koko maailman Vapahtajan syntymästä.
Jumalan sana on se tähti, joka meitä elämämme pimeydessä johdattaa.