Rakkaat kristityt.
Jouluaika alkaa olla takana. Pian on aika viimeistään riisua joulukuusi koristeistaan – viimeistään Nuutin päivänä. Joululauluäänitteet siirretään pois soittimen äärestä. On aika siirtyä juhlasta arkeen. Vaan ei aivan vielä. Vielä elämme loppiaisessa. On aika täydentää joulukertomusta. Loppiainen tuo eteemme muutamia hyvin ajankohtaisia näkökulmia.
Tarkkaavainen Raamatun lukija voi todeta, että neljä evankeliumin kirjoittaa lähestyy joulua hyvin eri tavoin. Markus ei kirjoita Jeesuksen syntymästä mitään. Johanneksen näkökulma on lähinnä filosofinen: ”Alussa oli Sana… Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme…”. Luukkaan kertomuksen me tunnemme parhaiten: Ja tapahtui niinä päivinä…” Matteuksen lähestymiskulma on toisenlainen. Hän kertoo Joosefin suunnitelmista hylätä Maria, mutta enkelin ilmoitus saa hänet toisiin ajatuksiin. Matteus ei kerro paimenista, hän kertoo itäisen maan tietäjistä – heistä, jotka tulivat jostain nykyisen Irakin, Syyrian seuduilta. Matteus kertoo myös siitä uhasta, jonka kuningas Herodes aiheutti syntyneelle lapselle – ja myös koko Betlehemin seudun lapsille. Jos jatkaisimme evankeliumin lukemista päivän tekstistä, me lukisimme nuoren perheen maanpakolaisuudesta Egyptiin.
Luukkaan painotus on siinä, että Jeesus tuli pelastamaan niitä, jotka oli yhteisössään pantu syrjään – heitä edusti ensimmäisenä paimenet. Luukas korostaa Jeesuksen syntymistä köyhiin oloihin. Matteuksen painotus on siinä, että Jeesuksen merkitys koskee koko maailmaa ja kaikkia kansoja. Alusta saakka muut kuin Jeesuksen oma kansa oli kiinnostuksen kohteena. Ei ole mitenkään sattumaa, että Matteuksen evankeliumi päättyy tuttuun lähetyskäskyyn: ”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni….”
Tietäjät eivät edustaneet köyhiä – he edustivat sen ajan korkeinta tietämystä. Heillä oli tuotavanaan lahjoja – lahjoja, jotka myöhemmin mahdollistivat perheen toimeentulon Egyptissä. – Näin ainakin voimme arvella.
Kun joulukertomuksia katselee kokonaisuutena, näköalojen rikkaus puhuttelee ainakin minua. Joulu ei suinkaan ole vain sitä, mitä tapahtui hämyisässä tallissa. Jeesus toki syntyi tallissa, ja hänet laitettiin seimeen makaamaan. Mutta näköalat, jotka avautuvat ovat paljon laajemmat.
Seimi kertoo köyhyydestä. Seimi kertoo siitä, ettei ollut rahaa maksaa parempaa paikkaa. Yöllinen tapahtuma paimenten kedolla viestii: syrjässä oleville kerrotaan kaikkia koskeva ilosanoma. Kukaan ei jää osattomaksi: ”Teille on syntynyt Vapahtaja.”
Uutinen ei kuulu vain juutalaisille – tai muulle pienelle piirille – kaukaa itäisiltä mailta tulevat viisaat tunnistavat: ”Tässä on uusi hallitsija.” Heidät ajaa matkaan ajatus siitä, että jotain merkittävää on nyt tapahtunut. Nyt tapahtuu jotain, joka koskee kaikkia kansallisuudesta riippumatta.
Se, mitä tapahtuu, on niin merkittävää, että paikallinen hallitsija, Herodes, hermostuu. Ilosanoma syntyvästä Vapahtajasta ei miellytä kaikkia. Ei miellyttänyt silloin – eikä miellytä nytkään.
Kristillinen usko on sen alusta lähtien ollut hyvin kansainvälinen. Se on ylittänyt kansallisuuksien rajat. Siksi ei ole mitenkään outoa, että viime vuoden pakolaistilanteen aikana kirkko on suhtautunut myönteisesti pakolaisiin. Toiset kansat, ihmisten erilaisuus – on jotain sellaista, mikä on ollut aina aivan kirkon sanoman ytimessä.
Ajatus, että hyvä kuuluisi vain meille – on kristilliselle ajatukselle hyvin vieras. Jumalan rakkaus – Jumalan hyvyys – on jotain sellaista, joka ei tunne rajoja. Jumalan rakkaus ylittää kaikki rajat.
Tämä maailma on täynnä rajoja. Rajat ovat tärkeitä. Rajat kertovat aina jotain siitä, keitä olemme. Näin sanoessani en tarkoita vain valtioiden rajoja – tarkoitan omia henkilökohtaisia rajojamme. Me piirrämme rajojamme käyttämällä tuota yhtä tärkeää sanaa: ”Ei. En halua.” Ilman tuota tärkeää sanaa kadotan itseni. Siksi sana on tärkeä – rajat ovat tärkeitä. Mutta rajat luovat mahdollisuuden myös yhteyden löytymiseen. Hyväksyessämme omat ja toistemme rajat – voimme löytää yhteyden tuhoamatta toisiamme tai tekemättä toisista vihollisia. Ilman rajoja kaikki muodostavat uhan.
Herodes halusi rajatonta valtaa – siksi pieni lapsikin saattoi olla uhka.
Maailma on tätä täynnä. Siksi näemme yhä uudestaan uutisia, jotka pakottavat ihmiset pakosalle.
Jumalan rakkaus ylittää rajat. Jumalan rakkaus kunnioittaa rajoja – niin kuin rakkaus aina tekee – mutta se myös ylittää ne. Erilainenkin on rakas.