Rakkaat kristityt!
Viimeisen kahden viikon aikana kirkkoon jouluajaksi asetettu Loviisan joulukalenterin luukku 24 on herättänyt paljon keskustelua niin somessa – kuin muutenkin joidenkin yhteydenottojen muodossa. Pauliina Turakka Purhosen asetelma on herättänyt paljon ajatuksia – niin positiivisia, kuin erityisesti negatiivisia, ihastusta ja vihastusta.
Kun katson tai kuuntelen mitä tahansa teosta tai maisemaa, kun kuuntelen musiikkia – omassa mielessäni herää siitä ajatuksia. Vaikka katsoisimme aivan samaa teosta tai kuulisimme samaa musiikkia – kokemuksemme voi olla hyvin erilainen ja siitä heräävät ajatukset hyvin erilaisia. Eikä toisen kokemus ole sen oikeampi kuin toisenkaan. En ryhdy arvailemaan, mitä taiteilija on halunnut sanoa – hänen työnsä ei herättänyt samanlaista keskustelua kaksi vuotta sitten niiden ollessa esillä täällä kirkossa. Kritiikkiä toki silloinkin.
Kun katson tätä kaikkea – se herättää minussa ensiksi hämmennyksen. Asetelma muistuttaa jouluasetelmaa – sellaiseksi se varmasti on tarkoitettu. Minä näen muutakin. Se on selvää, että tuo pieni seimi – joka on siis omista varastoistamme – kuvaa vastasyntynyttä Jeesuslasta. Mutta entä nämä muut?
Me olemme tottuneet lähestymään joulun sanomaa Luukkaan evankeliumin näkymästä käsin. Uuden testamentin neljä evankelistaa kuitenkin lähestyvät joulua hyvin eri tavoin. Markus – jonka evankeliumi on vanhin- ei kerro Jeesuksen syntymästä mitään. Antaa kyllä erään viitteen evankeliumissaan myöhemmin. Palaan siihen.
Luukas on siis meille tutuin. Hän on Uuden testamentin kirjoittajista ainoa pakanakristitty, apostoli Paavalin työtoveri. Hän painottaa evankeliumissaan sitä, että Jeesus on syntisten ystävä ja heikkojen ja hylättyjen auttaja. Hänelle on tärkeää, että Vapahtajan syntymästä kerrottiin ensin paimenille – paimenille, joista hurskaat sanoivat: ”kirottua kansaa, joka ei lakia tunne”. Kirottua siksi, etteivät paimenet työnsä vuoksi voineet pitää sapattia. Tänään me näemme kirkossa naispuolisen paimenen, joka syöttää pientä karitsaa omalla maidollaan.
Luukas on evankeliumia kirjoittaessaan käyttänyt pohjatekstinä Markuksen evankeliumia ja lisännyt siihen omista lähteistä hänelle tärkeitä kertomuksia kuten Jeesuksen vertauksen tuhlaajapojasta, joka lopulta joutuu elämässään aivan pohjalle sikopaimeneksi asti. Tuhlaajapoika ja sika – näyttävät päässeen mukaan tähän teokseen muistuttamaan, että Vapahtaja syntyi heitäkin varten, jotka ovat aivan pohjalla.
Matteus puolestaan kertoo, kuinka Joosef suunnittelee hylkäävänsä Marian, kun huomaa tämän olevan raskaana, mutta saa sitten enkeli-ilmestyksen. Enkeli kertoo Marian olevan raskaana Pyhän Hengen vaikutuksesta. Matteus toimii Syyrian Antiokiassa. Hän kirjoittaa evankeliumiaan niin ikään Markuksen tekemään runkoon – mutta hieman eri painotuksin. Hänelle on tärkeää kertoa, että evankeliumi kuuluu kaikille. Joulukertomukseen hän liittää itämaan tietäjät. He tulevat jostain nykyisten Irakin, Iranin tai Afganistanin alueilta etsimään vastasyntynyttä juutalaisten kuningasta. He kuitenkin löysivät muuta kuin mitä kuvittelivat löytävänsä. Hehän menivät etsimään kuningasta Herodeksen hovista. Luonnollinen paikka kuninkaan syntyä. Sieltä heidät kuitenkin ohjattiin Betlehemiin, joka ennustusten mukaan oli Messiaan syntymäpaikka.
Herodeksen luona vierailusta kuitenkin seurasi, että Herodes halusi surmata hänen valtaansa uhkaavan uuden kuninkaan ja lähetti sotilaansa suorittamaan Betlehemin lastensurman. Minun on hyvin vaikea nähdä tässä keskimmäisessä hahmossa Mariaa – toki se kuvaa vastasynnyttänyttä äitiä. Teos ei näytä minun silmissäni nuorelta tytöltä. Vastasynnyttäneeltä naiselta toki. Minä näen taideteosta katsoessani äidin kuollut lapsi sylissään, lapsihan on sininen. Minua se muistuttaa siitä kuinka Matteus profeetta Jeremian sanoja lainaten toteaa: ”Ramasta kuuluu huuto, itku ja kova valitus. Raakel itkee lapsiaan eikä lohdutuksesta huoli, sillä heitä ei enää ole.” Kun tietäjät palaavat eri tietä omalle maalleen, Herodes suuttuu ja toteuttaa Betlehemissä lastensurman. Itkua ja surua riittää. Vapahtaja syntyy surun keskelle.
Markuksella on oikeastaan vain yksi ilmaus, jonka voi tulkita viittaukseksi Jeesuksen syntyperään. ”Eikö tämä ole se rakentaja, Marian poika ja Jaakobin ja Jooseen ja Juudaan ja Simonin veli? Ja eivätkö hänen sisarensa ole täällä meidän parissamme?” Ja he loukkaantuivat häneen.”
Patriarkaalisessa yhteiskunnassa jonkun kutsuminen äidin mukaan on tulkittavissa siten, että Jeesusta pidettiin aviottomana. Jos näin oli, hän eli vailla kansalaisoikeutta ja jopa ilman oikeutta omaan perheeseen. Hän oli köyhien ja hyljeksittyjen ystävä – ja kuului myös heihin.
Evankelista Johannes ei kerro Jeesuksen syntymästä mitään yksityiskohtia. Hän on teologi, joka sijoittaa asiat suurempaan yhteyteen: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.”
Jeesuksen syntymässä ei ollut mitään sadunhohtoista. Hänen osakseen tuli syntyä köyhyyteen, keskelle pelkoja ja häpeää. Jumala tuli ihmiseksi pelastaakseen ihmisen syyllisyyden ja surun keskeltä. Tämän elämän todellisuus on usein hyvin rujo ja kipeä. Meillä on kuitenkin hyvä Vapahtaja.