Loppiaisen evankeliumi tulee hyvin tutuksi jokaiselle, joka säännöllisesti tulee yhteiseen jumalanpalvelukseen. Loppiainen nimittäin kuuluu niihin pyhäpäiviin, jolloin joka vuosi luetaan sama evankeliumiteksti, tuo äsken kuultu Matteuksen evankeliumin katkelma. Tavallisestihan samat tekstit toistuvat jumalanpalveluksissamme kolmen vuoden välein. Liian tutuksi ei kuitenkaan mikään Raamatun sana voi tulla. Emme lue tai kuuntele Raamatun tekstiä vain mielenkiintoisina kertomuksina. Elämäntilanteemme muuttuvat, ja sen myötä tutussa tekstissä löytyy ajatuksia, joita aiemmin ei ole huomannut. Vielä paljon suurempi asia on se, että uskomme todellakin Pyhän Hengen työhön ja vaikutukseen. Hän tekee sanan eläväksi. Hänen työtään on se, että sana tulee lihaksi yhä uudelleen ja uudelleen. Joulu ei ole vain välähdys historiassa, sillä taivaasta tullut sana, Kristus, on keskellämme nytkin.
Vakava ja huolestuttava asia on sen sijaan se, että liian monelle loppiaisen evankeliumi ei ensinkään taida tulla tutuksi. Joululaulut ja aattojumalanpalvelus vielä saivat lähtemään kirkkoon, mutta loppiaisena penkeissä on tyhjää. On kuin eilen ilmestyneen ja tänään jumalanpalveluksen jälkeen seurakuntatalolla jaettavan Sanansaattaja-lehden pilakuvassa. Aavikolla ratsastaa idän mies kamelillaan soitellen samalla kännykällään idän tietäjille, jotka perinteisesti on nimetty Kaspariksi, Melchioriksi ja Baltasariksi. Mies toteaa kolmen kumppaninsa olevan jo matkalla, mutta selittää oman poisjääntinsä johtuvan joulun purkuun liittyvistä kiireistä ja menoista. Niinpä niin. Liian monelle joulu loppuu aattoillan lahjojen jakoon, vaikka lahjat ovat vasta loppiaisen evankeliumissa esillä. Eihän Matteus edes kerro tietäjien lukumäärää saati heidän nimiään, mutta kolmen mainitun, suorastaan kuninkaallisen lahjan vuoksi on syntynyt käsite: kolme kuningasta. Tietäjien kuninkaalliseen asemaan viittaa tietysti myös se, että heille oli ylipäänsä mahdollista mennä suoraan kuningas Herodeksen hoviin tiedustelemaan tapahtunutta.
Se, mitä Herodeksen hovissa sitten tapahtui, on itse asiassa kuva myös tästä suomalaisesta, kesken jäävästä joulun vietosta. Kun asiaa ruvettiin selvittämään, kävi ilmi, että tietoa kyllä löytyi. Ylipapit ja lainopettajat olivat rautaisia ammattilaisia ja saattoivat heti kertoa profeetta Miikan ennustuksen, kuinka messiaan on määrä syntyä Betlehemissä. Kun nyt idän tietäjät tulollaan tekivät ennustuksesta ajankohtaisen, olisi voinut kuvitella juutalaisten hengellisten johtomiesten kiirehtivän Betlehemiin. Koko kansalla olisi sinne ollut asiaa, sillä messiaan odotus oli kaikille yhteinen ja merkittävä; niin ainakin oli totuttu ajattelemaan. Kukaan ei kuitenkaan lähtenyt liikkeelle, vieraat saivat mennä omalla joukollaan, kuinka monta heitä sitten olikaan. Meille suomalaisille joulu on niin tuttu asia, että varmasti jokainen tietää silloin juhlittavan Jeesuksen syntymää. Pelkkä tieto ei kuitenkaan riitä. Liikkeelle lähtijöiden määrä on aina ja jatkuvasti hyvin pieni.
Mihin sitten pitäisi lähteä liikkeelle? Siihen antaa hienosti vastauksen loppiaisen vaihtoehtoiseksi saarnatekstiksi valittu jae Johanneksen evankeliumin kahdeksannesta luvusta: Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh.8:12). Jeesus kutsuu seuraamaan itseään. Jumala ei syntynyt ihmiseksi siksi, että me tunnelmoisimme kerran vuodessa pienen hetkisen Betlehemin tapahtumien äärellä. Nimensä mukaisesti Jeesus tuli pelastajaksi. Ei vain läheisilleen, ei vain juutalaisille, ei vain aikalaisilleen, vaan kaikkien aikojen kaikille ihmisille, koko maailmalle. Tässä tehtävässä hän kutsui itseään valoksi. Valon merkityksen voimme hyvin ymmärtää. Tavallinen, näkyvä valo edellyttää energiaa, jonkin olemassa olemista. Pimeys taas on syvimmiltään ei mitään. Maailman valona Jeesus toimii kahdella tasolla. Hän toteutti Jumalan tarkoituksen siinä, miten ihmisen elämää tulisi elää. Hän eli Jumalan tahdon mukaisesti. Jeesuksen seuraaminen tässä mielessä on hänen esimerkkinsä seuraamista ja hänen opetuksensa ottamista todesta. Kaikissa asioissa, niissäkin, joiden kohdalla ihmiskunta on selittänyt itselleen ymmärtävänsä asiat nyt paremmin kuin Jeesus kaksi vuosituhatta sitten. Vielä enemmän Jeesus on maailman valo siksi, että hän on omien sanojensakin mukaan ”Minä olen”. Sillä nimellä Jumala esitteli itsensä Moosekselle, kun Mooses kyseli hänelle ilmestyneen Herran nimeä. Muutama vuosi sitten joulun alla tutustuin joululauluun ”Mary, did You know?”. Erityisesti sen loppuhuipentuma on puhutteleva. Lopussa kysymys Marialle kuuluu vapaasti suomennettuna: Tiesitkö, että poikalapsi, jota pidät sylissäsi, on itse suuri ’Minä olen’!?
Taivaasta maan päälle tulleena valona Jeesus antaa merkityksen myös tälle ajalliselle elämällemme. Vaikka olemme syntymästämme saakka tilassa, jossa kuolema tekee meissä työtään, on jotain, joka avaa näköalan kuoleman rajan tuolle puolelle. Valona Jeesus myös paljastaa synnin meissä. Sen on tapahduttava, jotta meille kirkastuisi Jeesuksen varsinainen pelastajan työ. Hän pelasti meidät iankaikkisesta kuolemasta kantamalla meidän syntiemme rangaistuksen. Hän suostui tuomituksi ja kadotetuksi, ettei se olisi meidän väistämätön osamme. Ajallisen elämämme syvin merkitys ja tarkoitus on pimeydestä valoon pääseminen. Itse meidän ei tarvitse valoa sytytellä. Kaikki sellaiset tiet, jotka puhuvat ihmisen sisäisestä valaistumisesta tai muusta vastaavasta kehittymisestä, ovat oikeastaan pimeyden teitä. Meissä synnin vuoksi Jumalasta erilleen joutuneissa ei yksinkertaisesti ole sellaista valoa, joka olisi todellista. Jumalan luomakunta opettaa vertauskuvallisesti tätäkin. Tavallisen valomme perustava lähde on aurinko. Ilman sitä valoa ei käytännössä olisi. Kaikki se energia, jota keinovaloissammekin käytämme, on viime kädessä peräisin auringosta. Jeesusta voi hyvin verrata aurinkoon. Kaikki todellinen valo, myös oikea tiedon valo, on riippuvaista hänestä ja häneltä lahjaksi saatua.
Loppiaisen evankeliumi on itsessään jo osa taivaallisen valon välähdystä. Se paljastaa senkin karun todellisuuden, ettei meidän ihmisten ainoa vaihtoehto Jeesuksen seuraamiselle ole välinpitämättömyys, vaan myös avoin viha. Kun tietäjät olivat tulleet Herodeksen hoviin ja ilmoittaneet kuninkaan syntymisestä, Matteus kuvaa reaktiota: ”Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem.” Pelko synnyttää ja ruokkii vihaa. Kun Jumala unessa varoitti tietäjiä palaamasta Herodeksen luo, syynä oli kuninkaan mielessään suunnittelema vastasyntyneen surmaaminen. Sillä kerralla aie epäonnistui, vaikka Herodes pani toimeen kaikkien vastasyntyneiden teloittamisen Betlehemin alueella. Runsaan kolmen vuosikymmenen kuluttua asia vietiin päätökseen, ja mukana oli silloin samat tahot, jotka Jerusalemin hovissa olivat selvitelleet messiaan syntymäpaikkaa. Nyky-Suomessa reaktio on samanlainen. Muistamme hyvin, kuinka loppusyksyn kuuluisassa homokeskustelussa yksinkertaisen ja Jumalan sanan mukaisen elämäntavan esillä pitäminen synnytti valtavan vihan ja pilkan. Merkillisellä tavalla Jeesuksen myöhemmin lausuma sana toteutuu edelleen: ”Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.” (Matt.12:30).
Aivan erityisellä tavalla meillä, ei-juutalaisilla, olisi syytä juhlia juuri loppiaisena. Se joulun sanoma, joka ensin julistettiin juutalaisille paimenille Betlehemin yössä, ei ollut tarkoitettu vain yhdelle kansalle. Loppiaisen tapahtumissa Jeesuksen luo tulivat Jumalan johdattamina ensimmäiset muihin kansoihin kuuluvat. Vaikka tietäjät tulivat idästä, he kuitenkin edustivat meitäkin. Loppiainen on ikään kuin kristillisen lähetystyön alkusoitto. Vaikka silloin asetelma olikin se, että tietäjät tulivat Jeesuksen luo vaivaa nähden, syvemmässä mielessä tulija oli Jumala, joka Pojassaan tuli omaan maailmaansa. Hän itse kantoi huolta siitä, että pelastuksen sanoma ulotetaan kaikille ihmisille, sillä kaikille ihmisille se on välttämätön. Me elämme maailmassa, jossa oikeastaan joka taholla joudutaan kohtaamaan varojen rajallisuus. Kirkon elämässä näyttää olevan suuri houkutus tinkiä siitä, mikä ei lisää omaa hyvää oloa. Lähetystyön alasajo on valitettavasti ollut jo kauan käynnissä. Asia on kuitenkin aivan toisin päin, kuin miltä se näyttää. Lähetystyöstä tinkimiseen meillä ei ole varaa! Se on yksittäiselle kristitylle, seurakunnalle, koko kirkolle annettu perustava tehtävä. Tehtävän antoi hän, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni”. Jeesuksen opetuslapsi on se, jolla on elämän valo, se, joka seuraa häntä, eikä kulje pimeässä. Kaikilla ei vielä ole aavistustakaan oikeasta valosta. Kyllä me tiedämme, mitä meidän tulisi tehdä. ”Oi ystävät, jos myöskin me, kuin tietäjämme nuo, veisimme kullan mirhamin tuon rakkaan lapsen luo…”.