Kun idästä tulleet tietäjät kohtasivat äskettäin, todennäköisesti runsasta vuotta aiemmin, syntyneen Jeesus-lapsen Betlehemissä, tuli Jeesuksen syntymän yhteydessä paimenille ilmoitettuun viestiin tärkeä tarkennus. Juutalaiset paimenet olivat saaneet kuulla suuresta ilosta koko kansalle. Alusta asti ei kuitenkaan ollut kyse vain yhdestä kansasta, vaan enkelin ilmoituksessa kansa tarkoitti koko ihmissukua. Idästä tulleet tähtien tarkkailijat toki saattoivat olla aikanaan Babyloniaan pakkosiirrettyjen israelilaisten jälkeläisiä, mutta perimätieto kertoo toista. Todennäköisempää on, että pakkosiirtolaisuuden aika oli vaikuttanut Vanhan testamentin lupausten tulemisen tutuiksi myös kaksoisvirran maassa. Tähtitaivasta seuranneet miehet osasivat jo Jerusalemiin tullessaan kysellä syntynyttä kuningasta. Kun he sitten kumarsivat lasta, kuningasta, he eleellään avasivat perusteet sille tehtävälle, jonka Jeesus Kristus sitten kuoleman voittaneena ja ylösnousseena Herrana kirkolleen antoi: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni”. Joulun profetian mukaan Jeesuksessa tuli valo koko tähän maailmaan. Loppiaisen aiheena onkin tämä perusasia: ”Jeesus, maailman valo”.
Loppiaisen perinteeseen kuuluu lukea joka vuosi äsken kuultu katkelma Matteuksen evankeliumista. Vaihtelun ja laajemman Jumalan sanan perustan löytämisen vuoksi on tälle pyhäpäivälle valittu myös vaihtoehtoisia saarnatekstejä. Päivän aiheeseen ytimekkäimmin liittyy teksti Johanneksen evankeliumin 8. luvusta, josta saarnatekstiksi on rajattu lyhyt Jeesuksen kansalle puhuma sana: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh.8:12).
Tällä kerralla jätämme tietäjien ja Jeesuksen kohtaamisen yksityiskohtaisen seuraamisen vähemmälle ja lähestymme tapahtumaa valon näkökulmasta. Ensimmäinen asia ja kaikelle meidän ymmärryksellemme välttämätön on valo luonnossa. Me tiedämme, miten ehdottoman välttämätön valo (ja siihen läheisesti liittyvä lämpö) on kaikelle elämälle tässä näkyvässä maailmassa. Luomisen ensimmäinen asia oli valo. Valo tuntuu aivan itsestään selvältä ja silti valon luonteen selvittely on vaatinut valtavasti aikaa. Nykyisen teorian mukaan valo on sekä sähkömagneettista aaltoliikettä että jonkinlaisia hiukkasia, fotoneita. Meille valon selittäminen tuottaa siis tavattomasti vaikeuksia, mutta valon Luoja käyttää valoa niin kuin kaikkea muutakin suvereenisti tässä luomassaan maailmassa. Yksi epäuskon ja ihmisjärjen ylivoimaisuuden korostamisen muoto on kieltää Jumalalta tällainen mahdollisuus. Kun Jumala on luonut tähän maailmaan järjestyksen, itsensä Jumalan asemaan korottanut ihminen käyttää tätä järjestystä todisteena Jumalan kaikkivaltiuden puutteesta tai sitten jopa todisteena hänen olemattomuudestaan. Käsittämättömällä tavalla luonnon järjestystä väitetään perusasiaksi niin, että uusimman teorian mukaan olemassaolon ja siis maailman synnyn syynä oli yksinkertaisesti painovoima. Järjestys todistaa Luojastaan eikä suinkaan siitä, että luojaa ei tarvittaisi! Järjestyksen Jumala käytti luomaansa avaruutta, planeettoja ja tähtiä niin, että idässä tähtiä katselleet miehet näkivät erityisen valon. Tätitaivaan ilmiöihin sopii myös se yksityiskohta, jonka Matteus kertoo: se, että tähti näytti kulkevan Betlehemiä kohti ja pysähtyvän tietylle kohdalle. Se, että Jumala näin käytti luomansa maailman valoja ihmisten johdattamiseen, pitäisi olla meille ylistyksen ja Jumalan kunnian kuuluttamisen aihe. Silti löytyy niitä, jotka sanovat, ettei asiassa ollut mitään ihmettä, eikä siksi Jumalaa tarvitse ottaa lukuun.
Varsinainen ihme ja jotain uutta ja ainutlaatuista tässä Jumalan luomassa maailmassa on oikeastaan vain Jeesus Kristus. Hän on uuden luomisen airut ja välikappale. Hän oli mukana maailman luomisessa, ja hän on mukana siinä uudessa, mitä odotamme. Niille, jotka kuulivat Jeesuksen sanat, ”Minä olen maailman valo”, oli viesti suorastaan pelottavan järisyttävä. Sitä se oli siksi, että Jeesus avoimesti ilmaisi jumalallisen olemuksensa ja alkuperänsä. ”Minä olen”, on se nimi, jonka Jumala ilmoitti Moosekselle, kun Mooses nimeä kysyi. Se on nimi, jota Jumala kielsi turhaan lausumasta. Sen vuoksi nimeä ei yksinkertaisesti lausuttu ääneen. Mutta kun Jeesus nimeä käytti, hän ei käskyä rikkonut. On hieno asia, että Jeesus avasi olemuksestaan meille jotain juuri valon kautta. Niin kuin valossa on äsken mainitut kaksi ominaisuutta, on Jeesus Kristus itsekin meille käsittämättömällä tavalla olemukseltaan tosi Jumala ja tosi ihminen. Ja valon välttämättömyys tässä maailmassa kelpaa myös avaamaan Jeesuksen Kristuksen välttämättömyyttä meidän pelastuksessamme. Hän on ainoa tie, muuta tietä ei ole. Kristinuskon sanoma sulkee pois muut uskonnolliset tiet Jumalan yhteyteen. Se voi tuntua monenkin mielestä hurjalta väitteeltä ja suvaitsemattomuudelta, mutta kun se on totuus, siihen on taivuttava.
Jeesus kutsui ja kutsuu edelleen seuraajakseen. Maanpäällisen elämänsä aikana hän ensin kutsui seuraajikseen kaksitoista opetuslasta. Heidän valintansa ja kutsumisensa on hyvä ottaa tarkasteluun, kun mietitään, mitä Jeesuksen seuraaminen meille merkitsee. Toki samalla pitää muistaa, että kahdentoista apostolin kutsumisessa Jeesus samalla jo – järjestyksen Jumalana – laski perustan myöhemmälle seurakunnan paimenviralle. Opetuslapsiksi Jeesus kutsui hyvin erilaisia miehiä. Ei tarvittu oppineisuutta tai erityistä korkeaa syntyperää. Jeesus lupasi tehdä heistä sen, mihin heitä kutsui. Hän lupasi seuraajilleen kaiken, mitä todella tarvitaan. Silloinkin, kun hän lähetti koulutetut apostolit julistamaan Jumalan valtakunnan tulemista, ja kielsi ottamasta mukaan mitään varmisteluja, silloinkin kokemus oli, ettei mitään puuttunut. Toisaalta Jeesus sitten myös opetti, ettei hänen seurassaan välttämättä kuljeta ulkonaisessa loistossa. ”…Ihmisen pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.” (Matt.8:20).
Edelleen Jeesus lupaa meitä seuraansa kutsuessaan tehdä meistä sitä, mihin meidät on tarkoitettu. Jeesuksen seuraaminen ei siis ole pinnistelyä tai raadantaa ansaitsemisen toivossa, vaan vastaan ottamista. Edelleen Jeesus haluaa antaa meille sen, mitä todella tarvitsemme. ”…joka minua seuraa, ei kulje pimeässä”. Joulun profetiassa pimeydessä asuva kansa näki suuren valon. Sama Jesajan profetia oli uudenvuodenpäivän evankeliumissa, kun Jeesus aloitti julkisen toimintansa Johannes Kastajan valmistelemalla tiellä. Jeesuksen omissa sanoissa on lupaus siitä, ettei hänen tuomansa valo ole tarkoitettu vain pilkahduksiksi. Ei tarvitse tyytyä tunnelmoimaan joulun valojen loisteessa, sillä hänen seuraansa suostuvalle valo on aina läsnä. Vaikka ulkonaisesti olisikin pimeää, ei Kristuksen seuraajalla ole hätää. ”Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.”, kuvaa paimenpsalmin kirjoittaja jo etukäteen Hyvän Paimenen seuraajan elämää.
Jeesus itse sanoo seuraajallaan olevan elämän valo. Valoa tarvitaan tässä elämässä koko matkalla. Siksi tänään tutkittavaa Jeesuksen lupausta käytetään myös pyhään kasteeseen liitettynä. Milloin kasteen yhteydessä sytytetään erillinen kastekynttilä, saatesanoina on juuri Jeesuksen sana: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” Tässä elämässä keskeinen kysymys on merkityksen löytäminen omalle elämälle. Kasteessa Kristuksen yhteyteen otettuna olemme saaneet valtavat lupaukset, mutta myös erityisen tehtävän. Kristuksen todistajana toimiminen on mahdollista ja kaikkein tärkeintä kaikenlaisissa olosuhteissa. Ei tarvitse kuin vilkaista vaikkapa virttä 600, joka on kirjoitettu keskitysleirillä. Siinä virressä näkyy vahvasti se valo, jonka Jeesus Kristus seuraajilleen lupaa, vaikka ympärillä olisi kuinka pimeää. Valo on tarkoitettu loistamaan. Meidän yhteinen tehtävämme on toimittaa valon lähde, Jumalan sana, mahdollisimman kattavasti kaikkeen maailmaan. Sitä tehtävää palvelee muun muassa myös Gideon -järjestö, jonka toiminnasta kuulemme jo perinteeksi muodostuneella tavalla välittömästi jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahveilla srk-salissa.
Elämän valo viittaa aina myös eteenpäin. Kun Raamatun alussa valo tulee näkyviin, valo on myös lopussa. Et ehkä ole tullut ajatelleeksi, että alussa mainittu valo ei ollut vielä auringon valoa, sillä aurinko ja muu luonnollinen valo luotiin myöhemmin. Selittämättömäksi jäänyt valo saa ehkä selityksensä Raamatun viimeisessä luvussa, kun Johannes kuvaa näkyä taivaasta: ”Yötä ei enää ole, eivätkä he tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Herra Jumala on heidän valonsa.” (Ilm.22:5). Valo kutsuu meitä kaikkia seuraansa. Aivan erityisellä tavalla hän itse on läsnä myös ehtoollispöydässä sinua ja minua varten.