Loppiainen, Matt. 2:1-12, Juhani Lindgren

Juhani Lindgren
Lähetysyhdistys Kylväjä

Idän tietäjät
Teksti on silta kahden erilaisen maailman välillä

Yhtäältä näemme juutalaisen maailman, sen kirjanoppineet, ja tämän kansan keskuudesta syntyneen Jeesuksen, maailman Vapahtajan

Toisaalta näemme tarkemmin määrittelemättömän idän, sieltä tulleet tietäjät, heidän kotimaansa, heidän päättäväisyytensä, heidän ymmärryksensä

Toinenkin silta tulee esiin: silta Jumalan taivaan ja maan ihmisten välille. Tällä välillä on vain yksi ainoa silta, Jeesus Kristus

Hän on ainoa tie Isän tykö, tie, totuus ja elämä.

Keitä olivat tietäjät?

Alkutekstissä magoi.

Tästä sanasta tulee magia, noituus, taikuus

Olivatko tietäjät noitia, velhoja, okkultisteja eli salatieteiden harjoittajia, horoskooppien seuraajia, ennustajia?

Näin ovat jotkut ajatelleet ja sen myötä vetäneet henkselit koko kertomuksen ylle ja pitäneet sitä epähistoriallisena, legendana – tai ajatelleet, että kyllä astrologitkin sopivat kirkkoon.

Alkuseurakunnan alusta alkaen kristityt kuitenkin suhtautuivat täysin torjuvasti taikuuteen, noituuteen ja kaikkeen okkultistiseen.

Noitavälineet ja taikakalut hävitettiin, Apt. kertoo niiden polttamisesta (19:19)

Jos tietäjät olisi ymmärretty taikuuden ja noituuden ja astrologian eli tähdistä ennustamisen edustajiksi tämän sanan nykyisessä merkityksessä, ei tällaista kertomusta olisi otettu Raamattuun.

Ei sellaisia tekstejä olisi haluttu eikä yksinkertaisesti voitu lukea seurakunnan jumalanpalveluksessa.

On aivan varmaa, että kertomus on historiallinen ja etteivät tietäjät ole noitia.

Kuka tämän päivän noita olisi kiinnostunut myönteisessä mielessä Jeesuksesta?
Ei kukaan!

Salatieteitten harjoittajat, ennustajat ja noidat niin kuin ”Uuden aikakauden uskonnon” eli New agen kannattajat ja spiritistit karttavat, vastustavat ja jopa vihaavat Jeesusta ja myös hänen seuraajiaan (vaikka eivät olekaan muodostaneet yhtenäistä rintamaa).

Keitä he sitten ovat? He tulivat ”nousun mailta” eli auringon nousun mailta eli idästä mitä todennäköisimmin tuon ajan Babyloniasta siis nykyisen Irakin alueelta, Kaksoisvirtojen maasta.

Mistä he olivat kuulleet tulevan Messiaan tähdestä?

Tähän on yksi hyvin luonteva ja selvä vastaus: Israelin pakkosiirtolaisilta, joita oli tullut maahan suurin joukoin 500-luvulla ennen Kristuksen syntymää.

Nämä olivat lukeneet VT:n kirjoituksia ja todistaneet uskostaan myös Babylonialaisille.

4 Moos:24:17: Tähti nousee Jaakobista, valtiaan sauva Israelista. Se murskaa Moabin ohimot, kaikkien Setin jälkeläisten kallot.

Monet ei-juutalaiset uskoivat juutalaisten kirjoituksiin, VT:iin, ja omaksuivat siinä ilmoitetun uskon. (Näitä jumalaapelkääviä oli laajalti eri puolilla maailmaan apostolisena aikana.)

Aivan varmasti monissa babylonialaisissakin heräsi usko profeettojen julistamaan sanomaan.

Myös monet juutalaiset jäivät Babyloniaan ja pitivät esillä sanaa sukupolvien aikana

Näin maassa elävien juutalaisten ja omien kansalaisten keskuudessa säilyi tieto VT:n sanomasta jatkui polvesta polveen.

Vuosisatojen kuluessa vahvistui myös ajatus siitä, että Jaakobin tähti nousee Kalojen tähtikuviossa.

Tässä voimme nähdä juuret tietäjien tiedolle Juutalaisten kuninkaan eli Massiaan tähdestä

————-

Piipahdamme vielä tuon 5. esikristillisen vuosisadan hovissa, jossa Nebukadnessar hallitsi.

Danielin kirja kertoo, että kuningas näki unen ja kutsui maansa ”enteidenselittäjät, loitsupapit, noidat ja kaldealaisten viisaat selittämään nämä unet”. (Dan. 2)

Kuningas pyysi näitä kertomaan tämän näkemät unet ja antamaan niille sitten selityksen!

Tätä tietäjät pitivät mahdottomana eikä heistä kukaan pystynyt sellaiseen

Kuningas suuttui ja koska oli itsevaltias tyranni hän määräsi enteidenselittäjänsa ja noitansa kuolemaan – samanlaista kuoleman kylvöä kuin saamme lukea Herodes-kuninkaasta.

Sitten kertomuksessa on ihmeellinen yksityiskohta: myös Daniel ja hänen ystävänsä joutuivat kuolemanvaaraan. (Dan 2)

Hekin siis jollain tavalla kuuluivat tuohon tietäjien ja manaajien joukkoon.

Oliko hänkin magus, maagikko, jonkinlainen noita?

Tässä tilanteessa Daniel tarjoutui menemään kuninkaan luo ja selittämään tämän unet.

Daniel sanoi kuninkaalle: Salaisuutta, jota kuningas kysyy, eivät viisaat, loitsupapit, enteiden selittäjät eivätkä manaajat pysty hänelle kertomaan, mutta –

Danielin sanoissa seuraa hyvin merkittävä kohta –

”taivaassa on ’asioiden kertoja, paljastaja’, siis Jumala (näin käännöksissä) joka paljastaa salaisuudet ja kertoo kuninkaalle mitä ne merkitsevät.

Tietäjät ja loitsupapit eivät pystyneet , mutta taivaan Jumalaan turvautuvat pystyivät antamaan tulkinnan

Näin Daniel erottaa Babylonian tietäjistä kaksi eri joukkoa:

ne, jotka ovat kaldealaisia pappeja, magoi, loitsupappeja ja enteiden selittäjiä

sekä toisaalta ne, jotka kuuluvat elävän Jumalan kansaan ja olivat saaneet viisautensa häneltä ja hänen sanastaan.

Daniel ja hänen ystävänsäkin saatettiin kansan ja kuninkaan käsityksen mukaan lukea ensin mainittuun joukkoon, ja siksi kuolemantuomio olisi koskenut heitäkin.

Oli siis kaksi tietäjien ryhmää, toiset

– ”noitaviisaat”, iso joukko pakanapappeja Babyloniassa ja Persiassa, noitia ja enteiden selittäjiä

ja sitten ”Jumalan viisaat”. Näihin kuuluivat Daniel ja hänen toverinsa

Juuri tätä perinnettä seurasivat ne tietäjät, maagit, jotka satoja vuosia myöhemmin saapuivat tähden johtamina Jerusalemiin – eivät pimeyden voimien edustajia

Tähti

Tietäjien näkemä tähti-ilmiö saattoi olla Jupiterin, Saturnuksen ja Venuksen tuleminen hyvin lähelle toisiaan (konjugaatio),

sillä tällainen ilmiö näkyikin taivaalla v. 3 eKrs. Kalojen tähtikuviossa

Tämän esitti jo aikoinaan tunnettu tähtitieteilijä Kepler 1600-luvun alussa.

Babyloniasta katsottuna ilmiö näkyi läntisellä taivaalla.

Alkukielen anatolee, on taivaankappaleen (kirkkaan aamutähden tai muun) nousu taivaalle, ”näimme tähden nousussaan”

Saamme vain ihmetellä Jumalan luomistyötä: hän asetti taivaankappaleet radoilleen jo kauan ennen kuin Jeesus syntyi.

Jumalan aikataulu piti. Hän on kaikkivaltias – myös meidän elämämme aikataulua ajatellen, Hän johdattaa, Jeesukseen uskoessamme elämämme on hänen vahvassa kädessään

Herodes

”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt?”

Tekstin mukaan Herodes ”pelästyi”, oikeastaan ”järähti” tai hänen elämänsä ”perustuksensa järkkyivät”

Hän oli sisäisesti kuin talo maanjäristyksen kourissa.

Kuvaus paljastaa vallasta sairaan ihmisen: uhka vallan ja aseman menetyksestä oli hänelle kaamea kokemus ja herätti hänessä valtavan ja samalla synkän valheellisen vallassa pysymiseen tähtäävän himo, jonka täyttymisen tieltä kaikki esteet oli raivattava.

Hän teeskenteli hurskasta, mutta oli sisältä täynnä vallanhimoa.

Ei tarvitse olla hallitsija kokeakseen menetyksen uhkan näin sairaalla tavalla.

Elämän paljon pienemmissä kuvioissa kohdataan ns. valtaihmisiä, joiden lähes ainoa hakuisuus on valta toisten ihmisten elämään – yksi luonnehäiriöisyyden tai -luonnevammaisuuden laji.

Vastakkain tyranni yhtäältä Herodes, nykypäivän hitlereiden, stalineiden, milosevicien ja saddamien henkinen kantaisä.

ja toisaalta juutalaisten todellinen kuningas, Jeesus.

Ei ehkä aina huomata, että tietäjät käyttivät Jeesuksesta samaa nimitystä ”Juutalaisten kuningas”

Se oli juuri se nimi, joka kiinnitettiin Jeesuksen ristiin: Jeesus nasaretilainen, juutalaisten kuningas.

Jeesuksen luona

Jerusalemiin tulon jälkeen ilmiö toistui:

planeetat olivat kiertäneet radallaan eteläiselle taivaalle ja ne näyttivät pysyvän jonkun aikaa paikallaan oman kiertoratansa etäisessä pisteessä Jerusalemista suoraan etelään, kohti Betlehemiin (perustuu Risto Heikkilän jouluhaastatteluun 03).

Tämä riitti itämään tietäjille.

Jeesuksen syntymäpaikkaa lähestyessään ”heidät valtasi suuri ilo”

Vanhan liiton pakanat iloitsivat – selvästikin enemmän ja voimakkaammin kuin tämän ajan kristityt Jeesus-lapsesta

Pakanat herättävät uskollaan Jumalan kansan ihmettelyn ja ajattelevissa juutalaisissa jopa kateuden, niin kuin Paavali sanoo

Ilo ja kunnioitus näkyivät kumartamisena ja lahjojen antamisena: kultaa suitsuketta ja mirhaa – kaikki arvokkaita aineita.

Pian maanpakoon lähtevä perhe tarvitsi niitä elannon hankkimiseksi

Silta kahden maailman välillä

Palaamme siltaan, josta lähdimme liikkeelle.

Teksti ikään kuin to yhteen pakanamaailman edustajat ja Jeesuksen.

Tässä näkyy Jumalan tahto ja tarkoitus: Jeesus ei ole vain Israelin Vapahtaja vaan koko maailman Vapahtaja.

Tietäjät osoittivat siviilirohkeutta eivätkä menneet Herodeksen asettamaan loukkuun.

He menivät ”takaisin omaan maahansa” ja heillä oli suvulleen ja ystävilleen paljon kerrottavaa.

Aarteiden aarre

Heidän arvokkaan aarteensa olivat jääneet Jeesuksen luo, mutta heidän mukanaan oli monin kerroin arvokkaampi aarre:

He olivat nähneet Jeesuksen.

Heidän omassa sydämessään oli todistus Jumalan lupauksen täyttymisestä, Jeesuksen, maailman Vapahtajan syntymästä.

Saarna pidennetty käsikirjoituksen järjestyksestä poiketen ja runsaasti lyhennettynä.

Liite:

Pari ajatusta loppiaisen 04 VT:n lukukappaleesta Jes. 60:1-6:

1. Nouse, loista kirkkaana, Jerusalem, sillä sinun valosi saapuu ja Herran kirkkaus koittaa sinun yllesi.
2. Katso, pimeys peittää maan, yön synkkyys kansat. Mutta sinun taivaallesi kohoaa aamunkoi, Herran kirkkaus hohtaa sinun ylläsi.
3. Niin kansat tulevat sinun valosi luo ja kuninkaat sinun aamunkoittoosi.

Kansat tuovat lahjansa Jerusalemiin

4. Nosta silmäsi, katso ympärillesi: he kaikki ovat kokoontuneet, he saapuvat, sinun poikasi, jotka tulevat kaukaa, sinun tyttäresi, joita sylissä kannetaan.
5. Sinä näet tämän kaiken ja loistat ilosta, rajusti lyö sydämesi, rintasi avartuu, kun meren rikkaudet vyöryvät rannoillesi ja sinun käsiisi annetaan kansojen vauraus,
6. kun sinut peittää kamelien paljous, Midianin ja Efan kamelintammojen vyöry. Koko Saban väki saapuu, kultaa ja suitsuketta kantaen, ja kaikki he ylistävät Herraa.

_________________________________________________
Kolme täyttymystä: 1. Israelin paluu pakkosiirtolaisuudesta Babyloniasta, Kaksoisvirtojen maasta.

2. Lopullinen täyttymys on silloin, kun hajalle lyöty Israel saa tulla yhteen ja sen kaukaa tulleista pojista ja tyttäristä tulee Jumalan kansan jäseniä Kristuksen kansaan.

Tällä hetkellä suhteellisen harvat juutalaiset uskovat Jeesukseen Messiaanaan eli Kristuksena.

Tosin heidän joukkonsa kasvaa nopeasti – ei vain Israelissa vaan myös muissa maissa mihin he ovat parin tuhannen vuoden aikana hajaantuneet.

3. Näiden kahden väliin jää pakanoiden edustajien tulo Jeesus-lapsen luo: loppiaisen täyttymys.

Maailman oikea ja varsinainen pelastava valo syttyi, kun Jeesus syntyi:

Ef. 5:14: Kaikki, mikä on paljastettu, on valossa. Jumalan suunnitelma paljastui. Sen vuoksi sanotaankin: Herää, sinä joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus on sinua valaiseva!

Tässä on UT:n ilmaisu tekstimme alkujakeesta: Nouse, loista kirkkaana, Jerusalem

Kytkentä Jeesuksen syntymään ja tietäjien matkaan vahvistuu: ”Mutta sinun taivaallesi kohoaa aamunkoi, Herran kirkkaus hohtaa sinun ylläsi.”

Tarkoittaa: aamutähti nousee sinun taivaallesi.

Mutta ei mikä tahansa aamutähti, vaan Jaakobin tähti (4 Moos. 24:17)

Merkillisesti tähän tekstiin sisältyy myös maininta kansojen rikkaudesta, joka tulee Jerusalemiin.

Tähän kätkeytyy yksi syy, miksi tämä kohta on otettu kirkossamme yhdeksi loppiaistekstiksi.

Kameleita, kultaa ja suitsuketta tuodaan ja paljon muuta rikkautta, mitä ei tarkemmin selvitetä. Tämä muistuttaa loppiaisen evankeliumista.

Jotain hyvin yllättävää liittyy rikkauksien vastaanottamiseen. Teksti käyttää hyvin erikoisia ilmaisuja: Sinä näet tämän kaiken ja loistat ilosta, rajusti lyö sydämesi, rintasi avartuu.

Vanhassa käännöksessä samoin.

Tässä ei voi olla pelkästään kysymys maallisesta hyvästä vaan nimenomaan myös siitä, että kansalle tapahtuu hengellisesti jotain sanomattoman hyvää ja yllättävää: Herran omien joukko kasvaa, lisääntyy.

Lopullinen täyttymys häämöttää.

Myös viittaus taaksepäin: Saban (nykyinen Etiopia) kuningatar toi lahjoja Salomolle, hajusteita, kultaa ja jalokiviä (1 Kun. 10). Tämä on ensimmäinen idän tietäjiä ennakoiva raamatunpaikka.