Ali ben Sus oli kiinnostunut tähtitaivaasta. Hiekka-aavikon kirkkaat ja pimeät yöt paljastivat Alille taivaan tähtitarhat.
Pienestä pitäen Ali oli ihmetellyt tähtitaivasta. Jotkut, useimmat niistä näkyivät syttyvän aina samalla tavalla samaan paikkaan keskelle pimeyttä.
Poikkeus oli yön iso valo, joka välillä oli vain sirppi, joskus mollotti pyöreänä ja joskus sitä ei näkynyt ollenkaan. Yön valo kaikessa poikkeavuudessaan sekin noudatti tiettyä säännönmukaisuutta. Muutaman viikon välein se katosi ja syttyi taas ikään kuin toiselta reunalta.
Kummallinen taivaan rannan maalari, tuumasi Ali.
Oma lukunsa oli tietysti päivän valo, jota ei kärsinyt edes katsoa. Silloin ei taivaalla näkynyt tähtitarhoja. Tympeää, tuumasi Ali – paitsi sen ainoan kerran, kun päivän valo sammui muutamaksi minuutiksi. Silloin kamelitkin laskeutuivat levolle.
Se oli kummallinen tapahtuma. Poikkeuksien poikkeus.
Mutta sitten tuli poikkeus yön tähtitarhaan, kirkas poikkeus. Kaikki Kuninkaan tien kulkijat puhuivat siitä, osa pelkäsi. Kulkijoita tuli monelta suunnalta ja käsillä huitoen ihmeteltiin taivaan ilmiötä.
Kuninkaan tie kulki Mabadan, Ali ben Susin kotikaupungin kautta. Omituisen kirkas valo loisti auringon laskun puoleisella yötaivaalla.
Erityisen tarkasti Ali ben Sus kuunteli kolmen, kaukaa Suuren hiekka-aavikon takaa tulleen viisaan miehen puhetta. Miehet olivat arvonsa tuntevia ja varakkaita. Miesten nimetkin selvisivät: Kaspar, Melchior ja Balthasar. Arvonsa tuntevat miehet sanoivat taivaan ilmiön olevan uuden kuninkaan tähden, ja sitä sanoivat menevänsä kumartamaan. Halusivat olla tapahtumien keskuksessa, tärkeät miehet.
Ali ben Sus oli nuori mies, mutta oli tottunut liikkumaan kamelilla pitkiäkin matkoja. Aikansa taivasta tuijotettuaan Ali ben Sus tankkasi kamelinsa, otti taatelia ja muuta purtavaa, ja lähti kohti Suolamerta kulkevaa tietä. Ali oli matkalla taivaan tähden tietämättä miksi.
Ali ben Sus ei osannut sanoa, minne oli menossa. Hän meni vain tähteä kohti. Lopulta tie laskeutui syvälle Suolameren laaksoon. Ali tankkasi kamelinsa Suolamereen laskevan joen vedellä, ylitti joen ja nousi ylös Jerikoon menevää tietä.
Jerikossa oli Alin ben Susin hyvä ystävä, Ali ben Mam. Nimensä mukaisesti Ali ben Mam viihtyi kotona äitinsä kanssa. Työkseen Ali ben Mam otti hoitaakseen autiomaasta tulevien kamelit.
Ali ben Mamin koti oli lähellä kuuluisaa lähdettä. Kerrottiin, että lähteen vesi oli joskus muinoin ollut juomakelvotonta. Mutta sitten kuuluisa profeetta Elisa oli tehnyt ihmeen ja puhdistanut lähteen veden. Siitä lähtien jerikolaiset olivat saaneet nauttia puhtaasta vedestä. Hyvä mies se Elisa oli, Jumalan profeetta.
Alit viihtyivät toistensa seurassa, mutta eräänä iltana Ali ben Sus jätti kamelinsa Ali ben Mamille ja jatkoi matkaansa jalan. Tie Jerikosta vei ylös kohti Jerusalemia, kuninkaan kaupunkia. Mutta tähti ei ollut Jerusalemin suunnassa. Tien kulkijoilta Ali ben Sus kysyi, että mikä paikka on tuon tähden suunnassa. Kulkijat sanoivat, että pieni kylä nimeltä Beetlehem.
Ali ben Sus tuumasi: siis Betlehemiin ensin. Jerusalem ja sen ilot saavat odottaa!
Betlehem oli pieni kylä, ja kummallisen hiljainen. Ensimmäiseltä vastaantulijalta Ali ben Sus tiedusteli kylän elämästä. Ennen kuin vastaantulija ehti sanoa ääneen sanaakaan, niin hänen kädet heiluivat ja repivät hiuksia.
Ja sitten vastaantulija sai sanottua jotain. Hän alkoi veroista. Verojen takia tänne oli tullut kulkijoita aina pohjoisesta asti ja paikat olivat täynnä ihmisiä. Kauppa kävi hyvin. Mutta erään päivän jälkeisenä yönä kaupunkiin oli rynnännyt lammaspaimenia, jotka kertoivat yöllisestä näystä. Näyssä taivaan enkelit olivat käskeneet paimenia menemään Betlehemiin tähden kohdalle katsomaan vastasyntynyttä kuningasta.
Ei siinä olisi ollut mitään erikoista – yöllä mielikuvitus laukkasi! Mutta kohta samaan paikkaan saapui kolme äveriästä ja arvonsa tuntevaa miestä. Nämä tulivat Jerusalemista, kuninkaan kaupungista, ja olivat olleet kuningas Herodeksenkin puheilla. Arvokkaat miehet olivat kumartaneet syvään lapsen edessä ja antoivat arvokkaita lahjoja tälle.
Näytä se paikka minulle, sanoi Ali ben Sus. Vastaantulija vei Alin tallille, ja sanoi, että tuossa se perhe oli ollut. Ali kysyi, että missä se perhe nyt on? Vastaantulija ei tiennyt, mutta yön selkään se oli kiireesti lähtenyt, eikä yhtään liian aikaisin. Nimittäin päivän valjettua kylään ryntäsi miehittäjävallan sotilaita, jotka tappoivat pieniä poikia silmittömästi.
Ali ben Sus lysähti istumaan tallin eteen. Hän oli myöhästynyt kaikesta. Siihen Ali nukahti, lehmän lämmintä kylkeä vasten.
Aamulla Ali ben Sus kierteli kylässä. Hän kuunteli ihmisten itkua, tarinoita ja vihaa. Ihmiset olivat vihaisia kolmesta äveriäästä kulkijasta, jotka aivan ilmeisesti olivat herättäneet kuningas Herodeksen vainoharhan, kun olivat kyselleet tältä Messias-kuninkaasta. Olisivat olleet hiljaa!
Ali ben Sus kuljeskeli itkevien ihmisten keskellä monta päivää. Hän poikkesi välillä Jerusalemissa, missä käytiin kauppaa ja uhrattiin temppelissä, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Ali ei ymmärtänyt tapahtunutta. Sen hän ymmärsi, että surevan kanssa piti surra kiirehtimättä. Sen Ali oli oppinut kotona.
Sitäkin Ali ben Sus kummasteli, mitä taivaan kirkas kummajainen oli yrittänyt näyttää, kun asettui tämän surevan kylän ylle.
Taivaan tähden, tuumi Ali, kun oli kuunnellut ties monennenko perheen itkun! Taivaan tähden, tuumi Ali, ja jatkoi surevien kuuntelemista. Mistä muualta hän voisi löytää kuninkaan lapsen, sillä tähti oli pysähtynyt juuri näiden itkevien ihmisten ylle?
Niin Ali ben Sus ajatteli ja uskoi taivaan tähden. Ihmetteli vain sitä, että oliko hän myöhästynyt vai ei?