Saarna Laamalan maakirkossa 30.7.2023
Joel 2: 21–24
Älkää pelätkö, pellot,
iloitkaa ja riemuitkaa!
Herra tekee suuria tekoja.
Älkää pelätkö, metsän eläimet!
Autiot laitumet tulevat jälleen vihreiksi,
puut kantavat hedelmää,
viikunapuu ja viiniköynnös
antavat runsaan sadon.
Siionin lapset,
iloitkaa ja riemuitkaa
Herrasta, Jumalastanne!
Hyvyydessään hän lahjoittaa teille jälleen sateen,
lähettää sadekuurot ajallaan,
antaa syyssateen ja kevätsateen niin kuin ennen.
Silloin puimatantereet ovat täynnä viljaa,
ja puristamoissa öljy ja viini tulvivat yli reunojen.
Sydänkesä on parhaimmillaan. Me täällä Pohjolassa koemme kesän kiihkeästi. Haluamme ottaa siitä kaiken irti, niistä suvisista päivistä, joita meille suodaan.
Mutta näin ei ole ollut aina, vaan etenkin entisaikana heinäväki aprikoi tulevaa säätä ja kysyi, onko huomenna pouta vai sataako. Syytä olikin kysellä, sillä sää ratkaisi, tehtiinkö niityllä enemmän luokoa vai annettiinko viikatteen levätä.
Kesäinen ajankohta Laamalansaarella tarjoaa täällä asuville ja vieraille oman rekvisiittansa, kun laineet liplattavat rantakivikkoon ja surviaiset tanssivat veden yllä. Ainakin minusta tuntuu, kuin täällä olisi jotain sadunomaista.
Suomenniemi tunnetaan tuuheista metsistään ja kesäauringossa välkehtivistä järvistään. Metsä merkitsee meille suomalaisille paljon, se palauttaa mieliimme monia tuttuja satuja. Satujen maailma on ihmeellinen. Siellä on hyviä haltijattaria, peikkoja, keijuja, lohikäärmeitä, jättiläisiä, lamppujen ja pullojen henkiä, itsestään jauhavia myllyjä ja tyhjentymättömiä viljalaareja.
Satujen maailmassa metsäneläimet ovat kavereita lasten kanssa. Valaskalalla voidaan ratsastaa ja hanhien matkassa kulkea ilmojen halki. Ja toisin kuin tosielämässä, saduissa hyvä voittaa ja paha saa lopulta palkkansa.
Saduissa tämä on totta, mutta ei tosielämässä. Sen sijaan totta on se suven ja juhlan aika, joka nyt on käsillä, kun olemme kokoontuneet tähän jo perinteeksi vakiintuneeseen Laamalan maakirkkoon. Olemme ikiaikaisten totuuksien äärellä, kuten kirkossa aina.
Suomen suvi! Monet runot ja laulut ovat syntyneet, kun kesäyö on vallannut herkät mielet.
Kaikki tunnemme Eino Leinonen Nocturnen: ”Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysikuu. Kesäyön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhoutuu”. Sanat ovat täynnä mielikuvia. Kesäinen yö ottaa omakseen. Varjoisat valot ja hennot tuoksut valtaavat sielun.
Entä Maamme-laulu? Se jos mikä on Suomen suven ylistystä. Siinä suomalainen isänmaallisuus on vahvasti sidottu maisemaan ja luontoon. Sen ensimmäisessä säkeessä runoilija haltioituneena toteaa: ”Ei laaksoa, ei kukkulaa, ei vettä, rantaa rakkaampaa- -”. Ja vähän myöhemmin: ”Ovatpa meille rakkahat koskemme kuohuineen. Ikuisten honkain huminat, täht´yömme, kesät kirkkahat, kaikk´kuvineen ja lauluineen mi painui sydämeen”.
Kesä on aina tarjonnut ihmisille monia lähtemättömiä ajatuksia. Me puhumme lapsuuden kesistä, arvuuttelemme tulevan kesän säätä, muistelemme parhaimpina kokemiamme kesiä.
Näin kesä palauttaa mieliimme monenlaisia muistoja – myös lukuisat luonnon heräämisestä, niittyjen vihreydestä ja vilpoisista vesistä kertovat Raamatun sanat.
Muistamme, miten Jeesus itse kehotti opetuslapsiaan olemaan huolettomia kuin kedon kukat ja taivaan linnut. Ja ketäpä ei puhuttelisi tutun paimenpsalmin sanat: ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä”.
Kesä on myös loma-aikaa, se näkyy täällä Laamalassa, jossa on paljon lomalaisia. Meillä kaikilla taitaa olla ajatus siitä, että oikein vietetty loma tarjoaa lepoa ja uudistaa mielemme.
Samaa ajatusta myötäilee myös profeetta Joel, kun hän kuvailee, mitä aikojen lopulla tulee tapahtumaan: ”Autiot laitumet tulevat jälleen vihreiksi, puut kantavat hedelmää, viikunapuu ja viiniköynnös antavat runsaan sadon”. Luonto ikään kuin aloittaa alusta. Elämä palaa, kun talven jälkeen kaikki jälleen viheriöi ja kasvaa. Uusi tulevaisuus koittaa niin eläimille kuin ihmisille, kun Jumala antaa kasvun.
Ja tämän me täällä Pohjolassa tunnemme hyvin likeisesti. Talven kätkössä on elämä suojellut itseään. Koko luonto on pitkin talvea valmistautunut uuteen alkuun. Vuodenajat toistuvat ja luonto ympärillämme kiertää ikuista kehäänsä.
Kun Jumala sitten antaa kaivatun sateen, luonto virkoaa, niityt vihannoivat ja autiot kentät muuttuvat eläviksi laitumiksi. Näin saamme nauttia siitä, mitä vuodenkierto tuottaa. Se on hyvän Jumalan lahjaa. Hänestä on koko elämä lähtöisin, ja Hän myös pitää sitä yllä.
Jumala on luonut meidät toisiamme varten. Jokaisella on oma paikkansa, ja jokainen tarvitsee toista. Me elämme hienovaraisessa ja monimutkaisessa verkostossa – emme vain ihmisinä, vaan suhteessamme koko luomakuntaan. Planeettamme on täynnä elämää, meret, vuoret ja metsät ovat elävien olentojen tyyssijoja.
Mutta, huomatkaa, niin kauan kuin ihminen on maan päällä ollut, kysymys Jumalasta ei ole jättänyt häntä rauhaan.
Moni hakee Jumalaa kaukaa, ja pettyy. Jumala sallii kuitenkin aavistella itseään, olemassaoloaan. Mistä Jumalaa etsimmekin, varsinaisesti ja lopullisesti löydämme Hänet vain Jeesuksessa Kristuksessa – siinä mitä hän oli, mitä teki, mitä opetti ja mitä joutui kokemaan.
Tutussa virressä laulamme: ”Hän säät ja ilmat säätää ja aallot tainnuttaa, hän hyisen hallan häätää ja viljan vartuttaa.” Jumala säätää ja vartuttaa, ei ihminen. Jumala on luonut maailman toimimaan luonnollisella eli luonnonlakiensa mukaisella tavalla. Mutta myös meillä on tehtävämme: ”Suo, että ilomielin myös jaamme leipämme ja sydämin ja kielin sua lakkaamatta kiitämme.”
Kaikki tähtää lopultakin siihen, että löytäisimme oman paikkamme Jumalan suuressa maailmassa. Kun toteutamme sitä hyvää, mitä Jumala tahtoo, silloin toteutuu myös elämämme tarkoitus.
Raamatun sivuilta nousee vahvasti se ajatus, että Jumala on meitä kohtaan armollinen. Ja kun tämän uskomme, silloin opimme murheellisinakin kiittämään Jumalaa ja rakastamaan lähimmäistämme.
Armo on ihmeellinen asia, kun se vapauttaa synnin sitomat omattunnot vapaiksi. Ihmeellinen on Jumalamme, taivaan ja maan Luoja, kun hän pitää luoduistaan huolen, siis myös meistä.
Tästä kokemuksesta kumpuaa myös syvin kesäinen kiitos. Iloisin mielin saamme toivottaa toisillemme aurinkoisia kesäpäiviä.