Jumalan naamio
Koska kyseessä on luomakunnan sunnuntai, jonka aihepiiri liittyy luomakuntaan, ja minä olen pappi, jonka pätevyyteen kuuluu tutkia Jumalan Sanaan ja kristinuskon alaan kuuluvia asioita, on syytä kutsua tänne luonnontieteilijä vastaamaan joihinkin kysymyksiin.
Espoonlahdessa Martti Kokkola, geologi ja kirkkovaltuutettu, suostui esiintymään.
— Mitä kirkon kivet kertovat? Kerrottiin kivien olemuksesta, iästä ja paikasta luomakunnan olemuksessa.
— Mitä olet monia vuosia kertonut rippikoululaisille luomiskertomuksesta geologin näkemyksestä? Kerrottiin luomiskertomuksen välittämän luomistyön eri vaiheiden olevan hyvin läheisessä sopusoinnussa maailman synnystä vallitsevan tieteellisen käsityksen kanssa.
— Millainen ristiriita nykyään vallitsee luomisuskon ja tieteellisen näkemyksen välillä: toiset haukkuvat toisiaan kreationisteiksi ja evolutionisteiksi? Vastaajan mielestä molemmat haukkuvat samaa puuta mutta eri puolilta näkemättä toisiaan. Monesta syystä voidaan sanoa, että molemmat ovat oikeassa ja molemmat ovat väärässä. Toisaalta sopii miettiä, mihin tarkoitukseen luomiskertomus on kirjoitettu ja miksi pitää sulkea kaikenlaiset kehitykset jyrkästi pois selittäessä luonnon ilmiöitä. Toisaalta sopii kysyä mistä alkupamauksesta on kyse, mitä itse asiassa räjähti, ja miten sen tuloksena voi olla järjestäytynyt elämä ylipäätän.
Kiitos Martti. Tämän päivän Psalmi sanoo: Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan. Päivä ilmoittaa ne päivälle, yö julistaa yölle. Ei se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä jonka voisi korvin kuulla. Kuitenkin se kaikuu kaikkialla Ps. 19: 2-6.
Oltiin pienen pojan kanssa yöllisessä kävelyssä. Poika katseli tähtiä ja totesi: Isi, meillä pitäisi olla kori mukana, että voitaisiin poimia kaikki nuo tähtöset. — Taisi pienellä pojalla puuttua muutakin kuin vain kori.
Kun tarkastelee pienen pientä siementä, sen yksilöllistä dna-rakennetta, joka kasvattaa siitä tiettyä kasvia, tiettyä yksilöä, ja kun katselee kaukaisimman tähden ominaisspektriä eli valon loiston yksilöllistä väriä ja värähtelyä sekä kaukaisen tähden rataa, massaa ja painovoimaa, minä uskon, että kaikessa on mahtavan Luojan käsiala ja sana. Tunnustan samalla, että kyseessä on uskon asia, sillä Psalmikin sanoo: Ei korvin kuultavissa, eli ei mikroskoopilla tai kaukoputkella havaittavissa, mutta kuitenkin läsnä on tämä Sana: kuitenkin se kaikuu kaikkialta.
Raamatun mukaan ihmisen alkutaipaleella Jumala käyskenteli ihmisten parissa paratiisin puutarhassa. Syntiin langennut ihminen ajettiin pois Jumalan läheisyydestä. Ihmisen silmä sumeni Jumalalle. Ei voida enää nähdä Jumalaa. Tietämisen puun hedelmä sokaisi meidät. Vain uusi puu, Golgatan ristinpuu, uudistaa meidät Jumalan kuvan kaltaisuuteen. Herramme Jeesus Kristus antaa uskoa, jonka silmin otamme vastaan Sanan kaiken alkuna ja lähtökohtana. Se on kristittynä olemisen alkupamaus, se Sana, joka seisoo vahvana.
Äskettäin pienen lapsen pyhän kasteen jälkeen kastetun sairaana oleva ukki jäi juttelemaan kanssani. Hän kertoi, miten erilaiselta hänestä tuntuu nyt, kuin silloin itse isänä. Silloin oli työ ja toimeentulo, uranluominen ja kiireet. Nyt on aikaa lastenlapsille. Nyt saa sulkea uuden eläjän syliinsä ja kiittää sanattomasta elämän lahjasta. Sanaton on elämän lahja, kuitenkin se herättää kiittämään.
Ajattelen taas lasta, joka yön pimeydessä herää. Hän ei näe äitiä tai isää. Hän itkee, kun pelkää eristävää pimeyttä. Vaikka ei laiteta valoa, vaikka äiti tai isä pimeyden läpi vain rauhoittavasti puhelee, että tässä olen, ja nostaa pienen syliin, pieni rauhoittuu, näkemättä mitään. Ajattelen, että yhtä paljon näemme luomakunnan pohjana olevasta sanasta.
Luther toteaa: Toistaiseksi olemme vielä tekemisissä verhoutuneen Jumalan kanssa, sillä tässä elämässä emme voi olla tekemisissä Jumalan kanssa kasvoista kasvoihin. Mutta koko luomakunta on Jumalan kasvot ja naamio. Tässä kuitenkin vaaditaan viisautta, joka pystyy erottamaan Jumalan naamiosta. Tätä viisautta ei maailma omaa, siksi se ei kykene erottamaan Jumalaa naamiosta (WA 40 I, 173-174 suomeksi antologiassa En minä kuole, vaan elän, s. 171).
Evankeliumi tänään kertoo, että tämä Jumalan luova sana on hän eikä se, henkilö siis. Apostoli Paavali puhuu Kristuksesta seuraavasti (Kol. 1:15-17): Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt. Hänen välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten. Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän pi-tää kaiken koossa. Näin Apostoli Paavali. Minusta tuntuu, että Paavali viittaa alkukristilliseen hymniin, josta myös Johanneksen evankeliumin kirjoittaja on ammentanut alkupuheen eli prologin aihepiirin.
Uskonpuhdistajamme Martti Luther selittää: ”Jos Sana on ollut olemassa ennen kaikkia luotuja, ja jos kaikki luodut ovat saaneet syntynsä ja luodut juuri sen kautta, niin täytyy sen olemukseltaan olla toista kuin luodut; se ei ole saanut syntyänsä eikä luotu niin kuin luomakunta, sen täytyy siis olla iankaikkinen, eikä sillä ole mitään alkua. Kun kaikkeus alkoi olla olemassa, oli Sana ennen sitä olemassa; se ei mukaudu aikaan eikä luomakuntaan, vaan käy korkealta yli ajan ja luomakunnan, jopa aika ja luomakunta saavat syntynsä ja alkunsa sen kautta. Kieltämätöntä on, että se mikä ei ole ajallista, on välttämättä iankaikkista; se jolla ei ole mitään alkua, ei voi olla ajallista, ja se mikä ei ole luotua, on välttämättä Jumala, sillä paitsi Jumalaa ja luomakuntaa — niiden lisäksi — ei ole mitään eikä ketään. Tästä sanasta käy siis selväksi, että sen Jumalan Sanan, joka oli alussa ja jonka kautta luomakunta on sanomisella syntynsä saanut, täytyy olla iankaikkinen Jumala; hän ei voi olla mikään luotu” (Kirkkopostilla I, s. 318). Näin siis Luther.
Aamulla aurinko nousi. Ikkunasta en nähnyt itse aurinkoa. Sen valo heijastui viereisestä seinästä huoneeseeni. En nähnyt aurinkoa, mutta sen valon heijastuksen. Kun näkövinkkelini on luonnostaan kapea-alainen, en voi sanoa, ettei olisi aurinkoa, kun en näe sitä. Kuitenkin valosta käsin voin päätellä, että se paistaa. Sanan läsnäoloa luomakunnassa ei ole tieteellisesti osoitettavissa. Sanan olemukseen kuuluu, että se sana sanotaan. Sanan olemukseen kuuluu ilmoitus. Jumala ilmoittaa Sanansa. Ihminen kuulee sen Jumalan armosta. Ehtoollisessa saamme syödä ja juoda sen, ja rakkaudessa tämä uskossa läsnä oleva Sana ottaa meidät käyttöönsä ja muuttaa meidät Kristuksen kaltaisuuteen. Jumala Luojana, Lunastajana ja Pyhäksi tekijänä antakoon armonsa, että uskoisimme sen. Aamen.
Tunnustakaamme kristillisen uskomme Nikean uskontunnustuksen mukaan (virsikirjan taka-aukeamalta).