Uskonpuhdistajamme Martti Luther arveli aikoinaan, että muuttolinnut talvehtivat järvien pohjissa. Monta muutakin hauskaa yksityiskohtaa ja teoriaa tulee vastaan, kun lukee Lutherin selitysteosta Raamatun ensimmäisiin lukuihin.
Luther oli oman aikansa lapsi ja ajatteli keskiajan ihmisen tapaan. Luther joutui kuitenkin jo tutustumaan uudenlaisiin ajatuksiin. Elihän Kopernikus samoihin aikoihin kuin hän. Nykyaikaisen luonnontieteen syntymisen jälkeen ihmisen tietämys luonnonilmiöistä on lisääntynyt valtavasti, ja uutta tietoa saadaan jatkuvasti lisää.
Vaikka Lutherin luontoa koskevat teoriat ovat vanhentuneet, hänen selitysteoksensa on edelleen hengellisessä mielessä ajankohtainen ja arvokas.
Merkitseekö tämä sitä, että voimme laittaa uskon ja tiedon siististi omiin lokeroihinsa. Tai onko niin, että Raamatun luomiskertomuksella ja tieteellisillä teorioilla maailman synnystä ja ihmisen kehityksestä ei tarvitse olla mitään tekemistä toistensa kanssa?
Yleinen vastaus on näinä aikoina seuraavanlainen: Usko ja tiede eivät sulje toisiaan pois eivätkä ne ole tai voikaan olla ristiriidassa keskenään, koska ne etsivät vastauksia eri kysymyksiin. Tieteen kysymys on miten, usko sen sijaan kysyy miksi.
Tämä usein toistettu standardivastaus on liian yksioikoinen. Vastauksen hyvä puoli on siinä, että se auttaa ymmärtämään, että Raamatun ilmoituksella ja tieteellä on omat tehtävänsä. Vastaus ohjaa kuitenkin ajatuksemme harhaan, sillä käytännössä uskoa ja tietoa ei voida täydellisesti karsinoida omiin lokeroihinsa, ja näyttää siltä, että tämä ei ole edes teoriassa mahdollista.
Ajattelen niin, että miksi-kysymykset ovat pelkästään uskon kysymyksiä, mutta miten-kysymykset eivät ole pelkästään tieteen vaan myös uskon kysymyksiä. Miksi-kysymykset voidaan rajata tieteen ulkopuolelle, koska tiede ei pysty antamaan niihin vastauksia. Miten kysymykset taas eivät rajaudu kokonaan uskon tai Raamatun ilmoituksen ulkopuolelle, koska niihinkään tiede ei pysty yksinään antamaan tyhjentäviä vastauksia.
Raamattu ei ole luonnontieteen oppikirja, mutta kyllä Raamattu kertoo meille jotain tai paljonkin luomakunnasta. Ajatelkaamme vaikkapa päivän evankeliumia. Joku voi tietysti kiistää sen, mitä siinä sanotaan, ja väittää, että kysymys on vain evankelistan omista ajatuksista. Mutta evankeliumin kirjoittaja joka tapauksessa käsittelee perustavaa miten-kysymystä, kun hän toteaa, että kaikki on syntynyt Sanan voimalla, eikä mitään ole syntynyt ilman häntä. “Kaikkeen” sisällymme tietysti myös me ihmiset eli Raamatun mukaan ihminenkin on syntynyt Jumalan Sanan voimalla.
Tiede voi esittää toisenlaisen selityksen. Voidaan esimerkiksi sanoa, että ihminen on kehittynyt pitkän ajan kuluessa elottomasta aineesta, ja sattuma ja luonnonvalinta ovat muovanneet hänet sellaiseksi kuin hän on. Tällöin meillä on kaksi erilaista näkemystä, jotka ovat sovittamattomassa ristiriidassa keskenään.
Pitääkö meidän sitten tehdä valinta Raamatun ja tieteen välillä? Ei toki, sillä ihmisen synnylle ei tosiasiassa ole olemassa mitään tieteellistä selitystä. En ota kantaa siihen, onko ihminen evoluution, pitkän kehityksen tulos vai ei, koska minulla ei ole riittävästi tietoa asiasta. Se, että näin on tapahtunut, ei ole välttämättä ristiriidassa Raamatun kanssa, koska kehitys on voinut edetä “Jumalan Sanan voimalla” eli Jumalan ohjauksessa. Ristiriita syntyy vasta sitten, kun oletetaan, että jokin teoria selittää ihmisen syntyprosessin täysin maailmansisäisesti ilman Jumalaa. Mutta sellaista teoriaa, joka tähän pystyisi, ei siis ole olemassa eikä edes näköpiirissä.
Darwinin alulle panemasta evoluutioteoriasta eli darwinismista voidaan sanoa, että se on biologinen teoria, joka epäilemättä selittää monia biologisia ilmiöitä. Teoria kehittyy jatkuvasti, ja siitä on erilaisia muunnelmia, mutta käsittääkseni teorian varsinaiset selitysperusteet ovat edelleen samat kuin jo Darwinilla, eli sattuma ja luonnonvalinta, joihin edellä viitattiin. On lapsellista ja epätieteellistä väittää, että sattuma ja luonnonvalinta riittävät ihmisen synnyn selitykseksi.
Darwinismi ei kerro mitään kahdesta perustavasta kysymyksestä, elämän synnystä ja tietoisuuden synnystä. Elämän synty on tieteelle ylipäätään edelleen täysi mysteeri. Tietoisuuden synty tai ihmisen synty on vielä suurempi mysteeri. Miten on voinut syntyä olento, joka ajattelee, tuntee, kokee ja on tietoinen itsestään? Jos ihminen pystyisi antamaan selityksen, selittämään itse itsensä, ihminen voisi nostaa itsensä omaksi jumalakseen.
Ateisti-tiedemiehetkin voivat tunnustaa, että ihminen kohtaa ehkä ylittämättömiä rajoja, kun hän tutkii itseään ja ympäristöään. Ihminen on ehkä kuin kala vedessä. Kala on sidottu veteen ja sen kokemukset vedenalaiseen maailmaan. Samoin ihmisen olemassaolon tapaan saattaa liittyy rajoituksia, jotka määräävät sen, mitä ihminen voi tietää. Juuri näin me kristityt uskomme. Ihminen voi tietää vain sen, minkä hänen Luojansa näkee hyväksi antaa hänen tietää.
Tieto tekee ihmisen helposti ylpeäksi. Jumala on antanut ihmiselle kyvyn hankkia tietoa monista ihmeellisistä asioista, mutta ihminen ei välttämättä tyydy tähän, vaan arvioi tietonsa ja kykynsä vielä suuremmiksi kuin ne todellisuudessa ovat. Ihmisellä on oma paikkansa Jumalan maailmassa, sellainen paikka, josta ihmisen luulisi olevan kiitollinen. Onhan ihmisellä Jumalan kuvaksi luotuna erityinen asema luomakunnassa, vaikka hän samalla kuuluu siihen. Synnin sokaisema ihminen ei kuitenkaan suostu osaansa eikä siihen, että Jumala on hänen yläpuolellaan.
Kun ihminen kääntää selkänsä Luojalleen ja alkaa etsiä alkuperäänsä luomakunnasta, ihminen kadottaa minuutensa ja asemansa Jumalan kuvana. Yritys nousta ylöspäin omaksi jumalaksi, merkitsee todellisuudessa laskeutumista alaspäin muun luomakunnan tasolle. Ilman Jumalaa ihminen kadottaa ihmisarvonsa ja hapuilee maailmassa sokeana vailla suuntaa ja päämäärää.
Ihminen ei löydä itseään ja luomakuntaa tutkimalla perimäistä vastausta kysymykseen, miten kaikki on saanut syntynsä. Samalla kaikki suuret miksikysymykset jäävät vastausta vaille, kuten todettiin. Ihminen on olento, joka on joka hetki vastakkain esimerkiksi sellaisten kysymysten kanssa kuin “Mikä on elämän tarkoitus?” tai “Mikä on oikein ja väärin?”. Jos Jumalaa ei ole olemassa, nämä kysymykset menettävät mielekkyytensä.
Tänään luomakunnan sunnuntaina on kysymyksemme, miksi meidän on syytä suojella luontoa? Voimme kysyä, miten sellainen henkilö, joka ajattelee, että ihminen ei ole muuta kuin osa luontoa, pystyy yleispätevästi perustelemaan luonnonsuojelun tarpeellisuuden? Omassa elämässään hän voi tietysti pitää luonnonsuojelua tärkeänä asiana tai jopa kaiken keskipisteenä, aatteena, jonka puolesta hän haluaa taistella. Mutta mitä hän sanoo sellaiselle, joka ei jaa hänen ajatuksiaan ja pyrkimyksiään?
Henkilön, joka haluaa suojella luontoa mutta joka uskoo kaiken olevan vain sattuman ja luonnonvalinnan seurausta, pitäisi osata vastata esimerkiksi seuraavanlaisiin kysymyksiin: Mitä merkitystä on jonkin lajin häviämisellä, kun luonnonvalinnan seurauksena joka tapauksessa häviää vanhoja lajeja ja uusia syntyy tilalle? Eikö ole luonnollista, että vahvemmat ja sopeutuvammat lajit ja yksilöt jäävät eloon ja heikommat tuhoutuvat? Miksi yrittää vastustaa luonnollista kehitystä? Kuinka ihminen voi ylipäätään ohjata sellaista, mikä ohjaa myös häntä ja määrittelee hänen olemassaolonsa? Miksi kehittyneiden maiden pitäisi vähentää päästöjään, kun ilmaston lämpenemisestä kärsivät eniten köyhät ja ylikansoittuneet maat? Eikö ole tervettä kehitystä, jos näiden maiden väestö vähenee? Miksi Suomessa kannattaa vähentää energian kulutusta ja kansalaisten miettiä kulutustottumuksiaan, kun kaikella sillä, mitä täällä tehdään, on minimaalinen merkitys, ja ratkaisevat päätökset tehdään ihan jossain muualla?
Vaikeita kysymyksiä Jumalan kieltävälle luonnonsuojelijalle. Varmaan hän löytää jonkinlaisia vastauksia näihin ja vastaavanlaisiin kysymyksiin, mutta on eri asia, ovatko vastaukset johdonmukaisia.
Raamatun pohjalta meidän on helppo muodostaa perusteltu ja johdonmukainen näkemys siitä, miten luomakuntaan tulee suhtautua. Lyhyt tiivistelmä Raamatun viitoittamasta näkemyksestä voisi olla vaikkapa seuraavanlainen: Ihmisellä on suurempi arvo kuin kasveilla ja eläimillä, ja jokainen ihminen on yhtä arvokas. Jumala on asettanut ihmisen hallitsemaan muuta luomakuntaa, mutta ihmisen tehtävä on myös viljellä ja varjella sitä. Ihminen ei saa käyttää luontoa itsekkäästi hyväkseen ja hän on Jumalalle vastuussa teoistaan. Kaikkein ihmisten vastuullisuudesta ei seuraa, että ne, joille on valta tehdä kauaskantoisia päätöksiä, voivat paeta erityistä vastuutaan ja sälyttää sen muiden niskaan. Mutta se asemastamme Jumalan edessä seuraa, että omenapuiden istuttaminen on aina mielekästä, eikä mikään Jumalan tahdon mukainen teko ole merkityksetön.
Jumalan luomistyö jatkuu ja saavuttaa kerran päämääränsä. Jeesuksessa Kristuksessa oli ja on elämä, ikuinen elämä!