Luomakunnan sunnuntain evankeliumi vie meidät maailmankaikkeuden alkuun. Johanneksen evankeliumin alku kuvaa luomisen ihmettä. Omalla runollisella tavallaan evankeliumi kertoo kristillisen luomisuskon keskeisestä sanomasta. Alussa ennen maailman luomista oli Sana, Jumalan Poika. Hän oli Jumalan luona. Maailma luotiin hänen välityksellään. Kun tänään vietämme osana Jyväskylän Kirkkopäiviä luomakunnan sunnuntaita, niin se samalla merkitsee sen tunnustamista, että maailmalla on Luoja.
Raamatun alun luomiskertomus ja Johanneksen evankeliumin luomiskertomus eivät kerro sitä, miten Jumala loi maailman. Raamattu alkaa ytimekkäästi: Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Samoin alkaa Johanneksen evankeliumi iskevästi: Alussa oli Sana. Pääpaino ei ole siitä, miten kaikki on saanut syntynsä. Perusviesti on siinä, että mikään ei ole syntynyt sattumalta tai vahingossa, vaan Jumalan hyvän luomistahdon seurauksena.
Luonnontieteen tehtävä on selvittää maailmankaikkeuden ja elämän syntyä. Näin voidaan saada selville, miten asiat ovat edenneet. Mutta tiede ei vastaa kysymykseen, miksi kaikki pohjimmiltaan sai alkunsa. Raamatun luomiskertomuksella on välitettävänään meille tämä Jumalan ilmoitus ja luovuttamaton totuus: Jumala on Luoja ja kaiken hallitsija, elämän ylläpitäjä. Tiede omilla menetelmillään ja mittalaitteillaan selvittää, miten ja missä aikataulussa kaikki on tapahtunut. Usko ja Raamattu kertovat, mitä on tieteen mittakeppien tuolla puolen oleva maailmankaikkeuden ja elämän perimmäisin syy. Tiede ja usko eivät kilpaile keskenään. Usko näkee tieteen selvittelevän Jumalan luomistekoja.
Luomakunnan sunnuntain evankeliumia ei tule siis lähestyä kuin luonnontieteen oppikirjaa. Kyse on pikemminkin uskontunnustuksesta. Oman aikansa kielellä se todistaa siitä, mistä me kristittyinä pidämme lujasti kiinni: Jumalasta, taivaan ja maan Luojasta. Tällä maailmalla ja olemassaolollamme on tarkoitus. Kenenkään elämä ei ole sattumaa tai tuntemattomien luonnonvoimien oikku. Olemme Jumalan jatkuvan huolenpidon kohteena.
Luojamme huolenpito luomastaan maailmasta ilmenee kolmella eri tavalla.
Ensinnäkin Jumala ylläpitää jatkuvasti luotujensa elämää. Hän jatkaa joka hetki luomistyötään. Yhä edelleen on voimassa Johanneksen evankeliumin alku: ”Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä.” Jos Jumalan elämää ylläpitävä voima hetkeksikin väistyisi, olemassaolomme päättyisi. Jos Jumala jättäisi luomakuntansa, lakkaisi se olemasta. Hän pitää kuitenkin koko ajan yllä luomansa maailman elämää. Hän on luoduissaan käsittämättömällä tavalla läsnä, antaa lahjaksi omasta elämästään ja saa luodut elämään. Luomakunnan elävyys, loputon monimuotoisuus, kauneus, vuosittainen uudistuminen, keväällä luonnon herääminen ja syksyllä sadon kypsyminen – kaiken tämän Jumala saa aikaan olemalla läsnä luoduissaan ja tekemällä heidät eläviksi.
Toiseksi Jumalan huolenpito tulee ilmi Vapahtajassamme Jeesuksessa. Jumala tulee erityisellä tavalla läsnä olevaksi syntyessään ihmiseksi. Kun Johannes evankeliumissaan puhuu Sanasta, joka oli alussa Jumalan luona, hän tarkoittaa Kristusta, Jeesus Nasaretilaista. Niinpä evankeliumin alkujakso päättyy Jumalan ihmiseksi tulon ihmeen kuvaukseen: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa” (Joh. 1:14).
Jeesus Kristus oli se sana, joka kerran tarvittiin luomisessa. Hän oli eläväksi tekevä elämä, pimeyden valaiseva valo ja toiselle hyvää tahtova hyvyys. Ristinkuoleman ja ylösnousemuksen pelastusteko on merkki Jumalan suuresta rakkaudesta ja huolenpidosta. Kristuksen pelastava toiminta merkitsee luomakunnan uudistamista. Kristus ei ainoastaan saata ennalleen ihmisen rikkoutunutta suhdetta Jumalaan. Hän uudistaa synnin turmeleman ihmisen ja vapauttaa hänet synnin, kuoleman ja pahan vallasta uuteen elämään.
Tämä johtaa kolmanteen tapaan, jolla Jumala huolehtii luoduistaan: meidän ihmisten välityksellä. Luomakunnan sunnuntaina on erityisesti tästä syytä muistuttaa. Luoja antoi ihmisille tehtävän viljellä ja varjella luomakuntaa. Tehtävä on yhä voimassa. Viime vuosikymmeninä luonnon suojeleminen ja varjeleminen on tullut entistä tärkeämmäksi. Tämän Jumalan antaman vastuullisen tehtävän hoitamiselle ei ole vaihtoehtoja. Meille juuri nyt eläville ihmisille on sälyttynyt ennen kokematon vastuu tulevaisuudesta. Mitä nyt teemme tai jätämme tekemättä, vaikuttaa tulevien sukupolvien, lastemme ja lastenlastemme, samoin koko Jumalan luomakunnan elämään. Meillä ei ole enää paljon aikaa kääntää tuhoisaa kehityksen suuntaa ja ryhtyä toimiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
Nyt on aika toimia. Kirkkomme ilmasto-ohjelman otsikossa on kolme sanaa: kiitollisuus, kunnioitus, kohtuus. Ohjelman esipuheessa sanotaan: ”Syyllisyys on lamauttavaa, se saa pysähtymään. Kiitollisuus Jumalan hyviä lahjoja kohtaan sen sijaan saa meidät liikkeelle. Kiitollisuus herättää ihmisen kunnioittamaan ratkaisuissaan luonnon omaa tasapainoa sekä ylistämään Luojaa hänen lahjoistaan. Toinen tärkeä sana on kunnioitus. Ilmasto-ohjelmassa todetaan, että luomakunnassa läsnä oleva Jumala tekee luodun osalliseksi pyhyydestään. Ihminen suhtautuu pyhään kunnioituksen, ihmettelyn ja myös pelon tuntein. Kunnioitus on jotakin muuta kuin luomakunnan rajoittamaton hyväksikäyttäminen. Tämä asenne saa meidät näkemään ihmisen osana luontoa, se rajoittaa ihmisen luontaista ahneutta ja suuntaa huomion vastuullisempaan elämään luomakunnan jäsenenä. Ilmastonmuutos on haaste yksityiselle kristitylle miettiä omaa elämäntapaansa. Kristillinen sanoma on vuosisatoja korostanut, että hyvän elämän edellytykset eivät ole ensisijaisesti riippuvaisia aineellisesta kulutuksesta. Kun tietyt perustavat tarpeet on tyydytetty, todellinen elämän ilo tulee rakkaista ihmisistä ja meitä ympäröivän luomakunnan rikkaudesta, jotka ovat Jumalan suurta lahjaa. Siksi aineellisen vaurauden tavoittelussa tulisi etsiä kohtuullisuutta.”
Hyvät seurakuntalaiset. Tänään vietetään Toivakan seurakunnassa juhlapäivää. Sata vuotta sitten 22.8.1909 pidettiin täällä seurakunnan ensimmäiset kirkkoherranvaalit. Eniten ääniä sai Simo Korpela. Hänestä tuli Toivakan ensimmäinen kirkkoherra. Vaalipäivä oli toivakkalaisittain merkittävä. Siitä katsotaan toteutuneen senaatin jo vuonna 1901 antama asetus Toivakan seurakunnan itsenäistymisestä.
Sadan vuoden ajan on itsenäisessä seurakunnassa julistettu Jumalan sanaa, jaettu sakramentteja ja muutenkin palveltu seurakuntalaisia. Toivakan seurakunta on ollut olemassa, jotta tällä paikkakunnalla syntyisi usko Jumalaan, rakkaus lähimmäiseen ja vastuu luomakunnasta. Kuluneesta vuosisadasta on tänään syytä iloon. Kiitollisin mielin tänään muistetaan niitä seurakuntalaisia ja työntekijöitä, jotka ovat Toivakan seurakunnassa eläneet ja toimineet.
Kristuksen kirkolleen uskoma työ kuitenkin jatkuu, myös täällä Toivakan seurakunnassa. Tänään luomakunnan sunnuntaina meitä kutsutaan kiitollisuuteen hyvän Jumalan lahjoista, kunnioittamaan elämää ja Jumalan luomakuntaa sekä etsimään kohtuullista elämäntapaa.