Alussa oli Sana. Alussa Jumala loi. Johanneksen evankeliumi näyttää Uuden ja Vanhan testamentin yhteisen pohjan. Vanhassa testamentissa usko Jumalaan kaikkien kansojen ja maanpiirin luojana pohjasi kokemukseen hänen pelastavasta toiminnastaan vapauttajana Egyptin orjuudesta. Pelastuskokemus heijastui luomisuskoon. Kaikkivaltias kohdataan keskellä historian tapahtumia. Samoin Uudessa testamentissa nyt kohdattiin itsensä Jumalan toiminta Jeesuksen Kristuksen, lihaksi tulleen Jumalan Sanan persoonassa ja työssä. Hän oli ollut jo ennen aikojen alkua Jumalan luona, samaa olemusta kuin Isä. Poika oli mukana jo maailmaa luotaessa. Hän tuli pelastajaksemme synnin orjuudesta, tekemään meistä uusia luomuksia Kristuksessa.
Luomisuskon vuoksi Raamattu suhtautuu perimmältään hyvin myönteisesti luontoon. Se ei ole kadottanut asemaansa luomakuntana, vaikka lankeemus turmelikin kaiken pahasti. Yhä vielä voimme hyvillä mielin nähdä vaikkapa viime päivien aurinkoisissa säissä heijastuksen Luojan hyvyydestä ja armosta meitä kaikkia kohtaan. Viime vuosien äärimmäisyyssäät puolestaan haastavat nöyryyteen ja itsetutkisteluun siinä, miten me olemme kantaneet vastuutamme luonnon hyvinvoinnista. Lisäksi luonto myös opettaa, ettei se noin vain ole mielivaltaisesti hallittavissa. Ihmisen pitää ottaa huomioon ne reunaehdot, joiden mukaan hän joutuu elämään.
Tämän päivän Vanhan testamentin tekstissä 1. Mooseksen kirjasta meille annetaan kehotus: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu.” Tätä käskyä on pidetty yhtenä syynä siihen, että ihminen on ylpeänä valjastanut luontoa tekniikkansa avulla taloudellisia tarkoitusperiä varten. Kuluneena vuonna on muistettu 400 vuotta sitten tapahtunutta Sarsan mullistusta, jossa Sarsankoski kuivui ja Iharinkoski sekä Kostianvirta saivat vastaavasti aimo annoksen lisää vettä uomiinsa. On ounasteltu, että muutosta olisivat jo tuolloin edesauttaneet ihmisen sormeilut; kuin rangaistuksena olisivat lukuisat myllyt jääneet vaille käyttövoimaa vesimassojen vyöryessä äkisti vastakkaiseen suuntaan. Suuremmassa mittakaavassa on kauhisteltu vaikkapa Aral-järven kuivumista tai uhkaavaa tilannetta Kiinassa, kun jättipatoa rakennetaan. Kasvihuoneilmiön vaikutusten aprikointi on tuttua sekin.
Jos tarkkoja ollaan, pyhän kirjan käskynannossa ei suinkaan käsketä riistää luontoa ja tappaa luontokappaleita vaan käsketään vallitsemaan kaloja, lintuja ja kaikkea, mikä täällä elää ja liikkuu. Eikä silloin enää voida vallita, jos vallittavat ovat kuolleet sukupuuttoon. Tarkoitus olisi elää sopusoinnussa kaiken elävän kanssa, niin ettei mennä liiallisuuksiin. Onkin sanottu, ettei käsky hallita luomakuntaa vielä sinällään johtanut nykyiseen tilanteeseen vaan vasta se renessanssiaikana 1400-luvulla syntynyt ajatus, että ihmisen pitää toteuttaa kaikki mahdollisuutensa. Se mikä on teknisesti mahdollista ei vielä ole automaattisesti hyödyksi ja siunauksellista. Ajatellaanpa vaikka ydinaseiden ja nyttemmin biotekniikan ja geenimanipulaation kehitysnäkymiä. Raamatullisessa tehtävänannossa vapaus ja vastuu, viljeleminen ja varjeleminen kulkevat aina käsi kädessä. Vallankäyttö on tarkoitettu kokonaisuuden edun parhaaksi, ei yksittäisten mielihalujen toteuttamista varten. Valtaa pitää käyttää, mutta oikein ja vastuullisesti.
Lisääntymiskäskyyn kriittisesti viitaten on monesti nostettu esiin myös liikakansoituksen uhka. Maapallon kantokyky ei kestä sitä, jos maapallon väkimäärä nousee tästä miljarditolkulla. Toisaalta täällä vanhassa Euroopassa tuskaillaan väestömäärän taantumisen kanssa ja syyllisiä ja parannuskeinoja etsitään kuumeisesti. Ravinto riittäisi ainakin toistaiseksi, jos sitä jaettaisiin tasaisemmin. Koskaan ei ole hyvä tai ainakaan täydellistä. Jokin on perusteellisesti mennyt vikaan. Raamatullinen luomisusko antaa näyn ponnistella paremman maailman eteen, mutta se tuo esiin myös langenneisuuden todellisuuden. Myös luomakunta huokaa vielä kuin synnytystuskissa odottaessaan kirkastetun ja puhdistetun uuden taivaan ja maan luomista. Ihmisen itsekkyys on niin syvällä meissä ja etsii aina uusia ilmenemismuotoja, ettei sitä saa täysin kitkettyä, juurittua tai vastamyrkytettyä pois. Silti synnin vastamyrkky eli armo on jo läsnä tuomassa toivon paremmasta ja heijastaessa säteilyään tähän päivään.
Kristuksessa näkymättömän Jumalan kuva tuli keskellemme. ”Jumala näki hyväksi antaa kaiken täyteyden asua hänessä sekä hänen välityksellään tehdä sovinnon ja hänen ristinsä verellä vahvistaa rauhan kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaissa.” Kaiken kanssa rauha. Mitä tämä tarkoittaa? Se tarkoittaa luomakunnan toivon ohella ennen muuta sitä, että Jumala haluaa mahdollisimman monen ihmisen pääsevän osalliseksi pelastuksen lahjasta, jonka saamme kasteen ja uskon kautta Kristukseen.
Alussa Jumala loi maailman sanallaan. Sanan kautta luominen merkitsee sitä, että Luoja haluaa olla yhteydessä luotuun todellisuuteen. Ihminen on yhtäältä täysin samalla viivalla muun luomakunnan kanssa, maan tomua. Toisaalta ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Joskus tuo ilmaisu ymmärretään liian kirjaimellisesti ja ihmetellään, miten vaikkapa joku sarjamurhaaja voi olla Jumalan kuva. Ilmaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ihminen olisi Jumalan moniste vaan sitä, että hän voi olla tietoisessa yhteydessä Luojaansa ja toimia hänen työtoverinaan. Ihminen on luotu kolmiyhteisen Jumalan asianajajaksi, työtoveriksi ja keskustelukumppaniksi täällä maan päällä. Tämä kuva on ihmisessä turmeltunut synnin tähden. Juuri siksi tarvittiin Vapahtaja, toinen Aadam, jonka kautta uudistumme alkuperäisen luomistahdon mukaisiksi.
Jumalan kuva Kristuksessa ja hänen kauttaan meissä välittää Jumalan itsensä läsnäolon tähän luotuun todellisuuteen armon ja anteeksiannon sekä varauksetta palvelevan rakkauden kautta. Meissä tavallisissa Matti ja Maija Meikäläisissä tuo kuva on vielä aika himmeä. Sen tuleminen näkyviin on yksin Jumalan ansiota, joten ei kannata ruveta arvuuttelemaan ja mittaamaan, kuka on näköisin. Varsinkin kun Jumalan tapa luoda on luoda tyhjästä. Kreikkalaisittain ajateltiin, että luominen on luonteeltaan kaoottisen, aina olemassa olleen massan saattamista järjestykseen. Raamatussa taas Jumala luo juuri tyhjästä. Hän, Isä, Poika ja Pyhä Henki, on ollut olemassa jo ennen aikojen alkua. Ajallinen todellisuus on kaikkineen hänen luomaansa ja ylläpitämäänsä joka päivä ja hetki.
Tänäänkin Jumala luo meihin uskon ja uuden elämän sanansa kautta. Usko tulee kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. Kyse on enemmän kuin vain puheesta. Jumalan sanassa itse Jumala on läsnä. Sakramenteissa, kasteessa ja ehtoollisella, tuo sana on näkyvässä hahmossa läsnä. Kuten Jeesuksessa Sana tuli lihaksi meidän pelastukseksemme, samalla tavoin Pyhä kolmiyhteys tuo pelastuksen todellisuuden keskellemme tänäänkin Sanansa kautta – kaikille uutta voimaa ja rohkeutta, anteeksiantoa tarvitseville.