Marian ilmestyspäivä, Luuk. 1:26-38, Hans-Christian Daniel

Tässä minulla on lähes paljas oksa. Tarkkaan katsottuna näen silmuja. Tietoni kertoo minulle tämän olevan kirsikkapuun oksa. Uskon silmin näen tämän oksan puhkeavan valkoisiin kukkiin. Ja vaatii vielä enemmän uskoa nähdä tästä jokaisesta silmusta puhkeavan punaisen ja mehevän kirsikanparin, jotka puolestaan pitävät sisällään uuden puun ja uuden elämän siemenen. – Vaatii paljon uskoa nähdä näin pienestä kannosta puhkeavan omenan. Mahdottomalta se näyttää, mutta kokemuksemme ja uskomme mukaan se on totta.
Marian ilmestyspäivänä saamme kääntää kellomme kohti kesäaikaa, niin kuin jo sukupolvet ennen meitä ovat ennustaneet marianpäivästä kevään ja tulevan kesän säitä. ”Kyllä maar”, sanoo tamperelainen, ja toteaa asian olevan totta Marian kautta. Tässä näkyy, kuinka syvällisesti Maria, Herramme äiti, on läsnä suomen kielessä ja ajattelussa. Vaikka Kaari Utrio toteaakin, että ”Lutherin kirkko on kuin herrain klubi, jossa Marialla on visiittipäivä kerran vuodessa”, Maria on siinä kuitenkin läsnä paljon laajemmin ja syvemminkin, niin kuin hän jatkaa: Maria ”edustaa eurooppalaisessa kulttuurissa kaikkea hyvää, lempeää ja rakastavaa” (ET-lehti 4/2007, s.25). Käännämme kellot kesäaikaan ja katseemme kohti joulua.
Kaikkina aikoina kansa on hakeutunut kirkkoonsa. Sekä korkeimman kiitoksen aikoina että syvimmän tappion ja surun tunnossa kirkko on tarjonnut turvaa. Tänne saa tulla ja tuoda tappionsa Herran eteen. Tänne saa tulla tavoittamaan uomia ylitsepursuvalle ilolle. Täältä saa hakea lohdutusta suureen suruunsa ja neuvoa elämään eteenpäin. Täältä saa ammentaa sanasta ja sakramentista Korkeimman viisautta uusiin tehtäviin tai suuriin pettymyksiin. Kun on antanut elämälle mahdollisuuden, meidän sisällämme on kypsynyt Jumalan suomaa elämää. Me käymme raskaina, meidän sisältämme syntyy uusi mahdollisuus. Jumala antaa uuden mahdollisuuden. Sisältämme syntyy Jumalan armo tälle päivälle. Jumala ottaa meidät mukaansa luomistyöhönsä. Vastoinkäymisten ahjossaan hän takoo meitä ristin koulussa, niin kuin taideseppä Kauko Moisio takoi tuon alttariristin ja antoi sille nimen ”Laupeuden Kristus”. Olen saanut kokea omassa elämässäni, että mieskin voi olla siunatussa tilassa. Vaalityössä pyysin Herralta aamuin ja illoin niin kuin usein päivälläkin ”Tapahtukoon sinun tahtosi”. Hänen tahtonsa tapahtui kansan tahdon kautta, ja tässä olen, siunatussa tilassa, Herramme kirkossa sanan ja sakramentin palveluksessa. Käytä minua, Herra! ”Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit” (Luuk. 1: 38). Juuri siksi vaalityö oli aina niin leppoisaa, vaikka saattoi olla kiirettä ja ankaraa ajattelutyötä aamu seitsemästä yön yhteen. Kun antauduin Herran tahdolle, saatoin laittaa painopisteen kokonaan niihin ihmisiin, joita kohtasin. Tuntui, kuin pyhyys olisi ympäröinyt minua matkoilla, kiireillä, toreilla ja tietokoneen äärellä. Vaikka olin koko ajan antamassa vaikutteita, koin, että minut asetettiin vastaanottajan paikalle. Sain suostua ja antautua minulle aivan uuteen haasteeseen, uuteen, minulle ennestään tuntemattomaan tilanteeseen, ja sain tehdä sen luottaen siihen, että minua kantavat suuremmat käsivarret. Tein voitavani, koska ei tarvinnut olla huolissani: vaalien lopputulos on suuremmissa käsissä. Se antoi tyyneyttä koitoksissa, niin kuin Siionin virsi 147 pyytää: ”Anna taistelun keskellä rauhaa, / kun voimani uupuvat. / Ilo lahjoita, myrsky kun pauhaa / ja kun huolet painavat. / Pyhä Henkesi voimaksi anna, / ota helmaasi, nosta ja kanna, / niin jaksan valvoa.” Vaalikampanjani aikana tuhannet kohtaamani ihmiset ja heidän kohtalonsa oli kuin enkelien sanoma, joka vahvisti minua siinä näyssä, ettei ollut tippakaan väärää ryhtyä ehdokkaaksi. Sain kohdata elämän kolhimia, jotka itkivät katkeria kyyneleitä. Sain olla lähellä heitä, kun kamerat olivat suunnattuina silmäntekijöihin. Minä sain olla matalana kuuntelemassa heitä. Se on suuri vaalivoittoni, se luottamus, jonka Herran aarteet osoittivat minuun: elämän kolhimat, sairaat, köyhät, työttömät. Kysynet, että miksi he eivät sinua siten äänestäneet. Vastaan: koska he katsovat tarvitsevansa Taneli-pappia lähelleen, he eivät tahdo luovuttaa minua vielä Arkadianmäelle. He sanovat mielessään, että Taneli tänne, Sauli sinne.
Meidän elämämme pienissä askelissa Jumala tekee suuria tekojaan. Hän valitsee toimintaansa ja asettaa elämän tehtävään. Marian tavoin saamme aina hämmästellä kuinka Jumala kutsuu tänäkin päivänä enkelinsä välityksellä.
Muistan vielä murrosiässä joskus itkeneeni äidille, että minulla ei ole mitään erinomaista. Isoveli osaa matematiikkaa, kieliä, musiikkia. Pikkusiskokin soittaa kuin enkeli, mutta minulla ei ole mitään, jossa voisin kelvata. Äiti lohdutti, että sinulla on lämmin sydän ja sinun lähellä on hyvä olla. Vaali sitä. – Herra Jumala lähettää meille enkelinsä vaikkapa äidin tai isän, opettajan tai ystävän, kummin tai sukulaisen, naapurin tai ventovieraan muodossa. He tuovat meille sitä sanaa, jonka varassa jaksamme elää, kehittyä ja rakastaa. Nämä ihmisenkelit vahvistavat meitä elämään uskossa, toivossa ja rakkaudessa.
Marian ilmestyspäivän sijoittuminen keskellä paastonaikaa, keskellä luopumisen ja itsensä tutkimisen aikaa, viisaasti osoittaa meille sitä, että juuri elämän raskauttamina ja uuden mahdollisuuden rauettua, paikkamme on edelleen ristin koulussa. Evankeliumimme keskeinen kohtaa on toisaalta Jumalan palvelijattaren usko ja suostuminen tehtävään, toisaalta itse kaikkivaltiaan ja kaikkea suuremman Jumalan, maan ja taivaan Luojan, tuleminen lihaksi, ihmisaluksi nuoren neidon kohdussa. Häntä tässä kutsutaan ensimmäisen kerran Jumalan Pojaksi. Marian elämän tarkoitus on olla Jumalan palvelijattarena. Hän uskoo ja tottelee. Jeesuksen elämän alussa on Jumalan Sana ja äidin kuuliaisuus. ”Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit”. Nämä kaksi kohtaavat. Siinä syntyy uusi elämä. Tämä on se neitseellinen sikiäminen, joka voi tapahtua joka päivä meissäkin. Toistan vielä: kun Jumalan Sana kohtaa ihmisen kuuliaisuuden, tapahtuu Vapahtajan sikiäminen meissä, ja me synnymme uudelleen Jumalan lapsiksi uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Pyhä kaste on tehnyt meidät Jumalan lapsiksi, jollaisiksi meidän tulee syntyä uudelleen joka päivä.
Marian nimi tulee hepreasta ja nimellä voi erilaisilla vokalisaatiolla olla hyvin erilaisia merkityksiä: ”katkera vesi”, ”toivottu lapsi”, ”tukevalla paikalla oleva”, tai ”pisara merestä”. Maria suostuessaan Jumalan tahtoon joutuu elämässään itkemään katkeria kyyneleitä pyhän Poikansa ristin juurella. Kuitenkin hänellä toivottu lapsi, joka ei ole toivoton tapaus, vaan hänellä on toivoa ja hän saa elää ja olla toivon ilmapiirissä. Antaessaan sijaa uudelle elämälle, hän itse saa toivoa ja on Jumalan toivoma ihminen. Kun elämässä kaikki näin vaihtuu ja muuttuu, saat Jumalalta uskossa, toivossa ja rakkaudessa tukevan ja kestävän pohjan elää tässä maailmassa. Pyhä kaste on niin vahva, että pisarakin riittää pelastukseen: Jumalan armomeressä saat olla pieni pisara, ja sillä on toivoa.
Miten kirsikka mahtuu näin pieneen nuppuun, ja miten pullea omena mahtuu näin pieneen kantaan? Miten näin valtavan suuri Jumala mahtuu näin pieneen ihmisalkuun neitsyen kohdussa, tai vielä pienemmän käytävän kautta: korvasta sydämeen ja tulla ihmiseksi sydämissämme? Myös pyhässä ehtoollisessa hän tulee meihin, ottaa elämämme haltuunsa ja tulee lihaksi meidän lihassamme. Ystävä: se on minulle liian suurta. Mutta sen uskon ja tiedän varmasti, että uskossa se on totta.