Upeat kulissit ja mahtavat ääni- ja valoefektit tuovat elämän realismin ja iankaikkisuuden todellisena lähelle katsojaa. Näin mainostetaan draamaa nimeltä Taivaan portit ja helvetin liekit.
Merkityksettömässä pikkukaupungissa enkeli tuo hiljaa ja varoen tavallisen ihmisen elämän arkeen Jumalan armon ja pelastuksen lupauksen. Näin Luukas kirjoittaa Marian ilmestyspäivän evankeliumissa.
Kaksi erilaista tapaa lähestyä uskoa. Kaksi erilaista tapaa kohdata Jumala. Kaiken tahtova tapa ja Marian tapa.
Taivaan portit ja helvetin liekit yrittää kaikin tavoin osoittaa meille, että uskoon ei kuulu odotus, hiljaisuus tai rauha. Kaiken pitää olla suurta ja kaunista, kovaa, sykkivää ja näkyvää. Uskossa on jotain sellaista, mikä on kiellettyä alle 10-vuotiailta niin kuin Taivaan portit ja helvetin liekit -näytelmä tai alle 18-vuotiailta niin kuin Mel Gibsonin elokuva The Passion of the Christ, Kristuksen kärsimys. Kun kaikessa yritetään olla aina entistä uskomattomampi, niin uskostakin yritetään tehdä shokeeraavaa, täynnä kokemuksia, joissa koko tunneskaala on jatkuvasti käytössä. Pitää nauraa ja huutaa, pitää itkeä ja pelätä. Ei saa jäädä sivuun vain odottamaan.
Karl Marx ei onnistunut vakuuttamaan ihmisiä, että uskonto on kansalle oopiumia, josta tulee päästä eroon. Mutta uskosta yritetään tehdä oopiumia kansalle, jotta kansan olisi hyvä olla. Tai monesti tuntuu, että vielä enemmän ihmisille yritetään saada niin paha olo, että se alkaa kaivata uskontoa oopiumiksi.
Kertomus Nasaretin pikkukaupungista 2000 vuoden takaa puhuu toisenlaisella äänellä. Uskon tarkoitus ei ole pelotella ketään. Jumala toimii hiljaisuudessa ja odotuksessa; Jumala toimii kodin seinien sisäpuolella ja yksinäisyydessä. Nasaretin esimerkki muistuttaa, että kirkko on vastarintaliike; sen tehtävä on toimia toisin kuin muut. Usko ei ole mukautumista meluun ja melskeeseen, josta kukaan ei voi välttyä, koska sitä tarjotaan meille jokaiselle kaikkialla. Usko on toivon liike; toivon tuominen ei tarvitse ympärilleen paljon tehokeinoja.
Meidän ajatteluamme ohjataan jatkuvasti sitä kohti, että mitä näkyvämpää jokin on, sitä tärkeämpää se on. Mitä enemmän ihminen on televisiossa, sitä tärkeämpi hän on. Ihmiset haluavat julkkiksiksi hinnalla millä hyvänsä. Kaikki, jotka haluavat näyttää viisailta, arvostelevat tällaista elämänmeininkiä. Oma kirkkomme muiden mukana. Samalla kuitenkin jää huomaamatta, että koko yhteiskunnan, kirkonkin askeleet vievät samaan suuntaan: näkyvyys on arvon mitta. Sitähän me koko ajan seurakunnassa mietimme, miten me ja meidän toimintamme näkyisi mahdollisimman hyvin ihmisille. Hyvin harva edes yrittää kulkea vastavirtaan.
Tällä tavoin uskosta yritetään tehdä paljon monimutkaisempaa kuin mitä se on. Näyttävämpää ja kauniimpaa, haluttavampaa ja tunteisiin vetoavampaa. Marian ilmestyspäivä, keidas paastonajan keskellä, korostaa toista näköalaa. Paaston violettiin tulee kyllä valkoinen säie, ilon ja kiitoksen säie. Mutta tämä valkoinen säie, tämä keidas paaston keskellä, puhuu sekin paaston äänellä: nöyrtymisestä, hiljentymisestä, odottamisesta, rauhoittumisesta. Ilo ja kiitoskin saa olla hiljaista.
Marian tyynen rauhallinen, odottava asenne voisi nousta laiksi ja evankeliumiksi meille kiireeseen ja jatkuvaan aktiivisuuteen tottuneille ihmisille.
Lakina Maria muistuttaa meitä siitä, miten tulisi jaksaa odottaa Jumalan pelastustekoja ihmiskuntaa ja meitä kohtaan. Marian asenne laittaa vastakkain toisaalta ihmisen jatkuvan huumeen kokea jotain uutta ja parempaa, ehtiä tehdä ja nauttia mahdollisimman paljon ja toisaalta yksinkertaisuudesta löytyvän vähempään tyytymisen elämäntavan ja uskontavan. Laki on tehnyt tehtävänsä, jos opimme välillä etsimään hiljaisuutta.
Evankeliumina Marian asenne kertoo, että odottaminen ja hiljentyminen riittää. Meiltä ei vaadita enempää kuin Marialta. Maria puhuu yksinkertaisen elämän ja yksinkertaisen uskon puolesta. Monenlaisen uskonnollisen krääsän keskellä me saamme jättää kaiken muun sivuun ja keskittyä olennaiseen.
Olemme tottuneet ajattelemaan, että Jeesuksen syntyessä taivaan ja maan välinen kuilu rikkoontui: Jumala tuli maan päälle. Oikeastaan rikkoontuminen tapahtui jo yhdeksän kuukautta aikaisemmin. Gabrielin ilmestyttyä Marialle ihmiskunta ei ollut enää tikkataulu, johon Jumalan vaatimukset osuivat. Tuolloin sille luvattiin pelastus, jonka jälkeen Jumalan ja ihmisen välisessä suhteessa ei vallinnut enää syntiinlankeemuksen rikoksen ja rangaistuksen laki.
Marian kohdalla tapahtui se, mistä monet käyttävät nimitystä tulla uskoon. Marian elämä muuttui, hän löysi nöyrän luottamuksen Jumalaan: Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit. Nämä sanat kertovat käsittämättömästä luottamuksesta Jumalan kohtaamisen hetkenä.
Tätä usko on. Maria jos kuka on uskon esikuva. Usko ei ole julkisuuden etsimistä, se on nöyryyttä. Usko ei ole ihmisen vaatimusten seuraamista, se on mukautumista Jumalan tahtoon. Usko ei ole ratkaisun vaatimista tänään, se on Jumalan läsnäolossa odottamista. Usko ei ole helvetin pelkoa, se on iankaikkisuuden toivoa. Sivun alkuun