Marian ilmestyspäivä, Luuk. 1:46-55, Henna Huppunen

Luuk. 1:46–55
Maria sanoi:
– Minun sieluni ylistää Herran suuruutta,
minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani,
sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.
Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi,
sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja.
Hänen nimensä on pyhä,
polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa
niille, jotka häntä pelkäävät.
Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja,
hän on lyönyt hajalle
ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään.
Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan
ja korottanut alhaiset.
Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin,
mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.
Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista,
hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa
Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen, ajasta aikaan,
niin kuin hän on isillemme luvannut.
Joskus elämässä tulee eteen hetkiä, jolloin mieleen nousee suuri kysymys: missä Jumala on? Jumala pysyy hiljaa eikä häntä tunnu löytyvän mistään. Pimeyden tai autiomaan hetkissä hän on kuitenkin aivan lähellä. Meidän Jumalamme ei ole jäänyt vain jonnekin kaukaisuuteen. Hän on siellä, missä ihmiset ovat. Tämän päivän evankeliumitekstissä Maria ylistää Jumalan suuruutta. Hän sanoo, että Jumala osoittaa laupeuttansa polvesta polveen.
Samalla Maria kertoo Jumalan asettamasta uudesta arvojärjestyksestä. Mahtavimpia eivät ole ne, jotka ulkoisin mittarein siltä näyttävät. Eivät ylpeät, valtaapitävät eivätkä rikkaat. Jumalan pyhyydessä alhaisesta tulee jotakin suurta. Jumalan kaitselmuksessa nälkäiset ruokitaan ja Jumalan kansa nousee loistoonsa.
Jumala pitää huolen omistaan. Marian luottamus on meille esimerkki. Kuinka vaikeaa onkaan sanoa Jumalalle: ”Tapahtukoon sinun tahtosi.” Sillä ihmisellä on oma tahto. Omat ajatukset ja omat toiveet. Entä jos Jumalan asettama tie ei olekaan mieluisan tai tuskaton? Sillä sitä se ei useinkaan ole. Kipu ja pettymykset kuuluvat ihmisyyteen.
Katekismus opettaa Isä meidän -rukouksen kohdasta ”Tapahtukoon sinun tahtosi” näin: Jumala tahtoo kaikille hyvää. Ihmisinä emme kuitenkaan aina käsitä, miten hän toteuttaa tahtoaan maailmassa. Jumalan tiet ovat toisenlaiset kuin meidän tiemme. Sen vuoksi meidän on vaikeaa suostua Jumalan tahtoon.
Myös Jeesus tunnusti, että Jumalan tahto on hänen omaa tahtoaan suurempi. Kärsiessäänkin Jumalan Poika jätti elämänsä Isän käsiin ja pyysi, että Jumalan tahto tapahtuisi.
Kristittyinä meidät on kutsuttu seuraamaan Herraamme ja luovuttamaan kaikki asiamme Jumalan hallintaan. Hän on kutsunut meidät työhönsä maan päällä. Hän itse vahvistaa ja varjelee meitä tässä tehtävässä.
Vastoin epäilyjäkin saamme luottaa siihen, että Jumalan tahto on lopulta meille parhaaksi. Usein ymmärrämme vasta myöhemmin Jumalan tarkoituksen, joskus jäämme kokonaan vaille vastausta. Vaikka emme käsitäkään Jumalan ajatuksia, tartumme hänen sanansa varmoihin lupauksiin. Näin siis Katekimuksessa.
Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo näin: ”Lähettäjäni tahto on, etten minä anna yhdenkään niistä, jotka hän on uskonut haltuuni, joutua hukkaan, vaan viimeisenä päivänä herätän heidät kaikki.” (Joh. 6:39)
Mutta palataan vielä Mariaan. Oliko Marian äitiys sellaista kuin hän oli odottanut? Miten hän pärjäsi Jumalaan luottaen? Missä määrin hän uskalsi olla oma itsensä maailman Vapahtajan äitinä? Vai ymmärsikö hän edes, millaisen tehtävän eteen Jumala oli hänet laittanut? Marialla oli Jumala, jonka kanssa saattoi keskustella ja johon saattoi luottaa. Jos lähtökohta erikoiseen tapahtumasarjaan oli se, että Maria ylisti Jumalaa alun hämmennyksen jälkeen, voisi ajatella, että Marialla oli aivan erityinen suhde Jumalan kanssa. Hän tiesi, ettei olisi koskaan yksin. Sellaisen voiman varassa on hyvä elää elämäänsä. Sellaisesta voimasta meitäkin kutsutaan ammentamaan iloa ja rauhaa omiin päiviimme. Sillä Marian Jumala on meidän kaikkien Jumalamme. Toivottavaa on, ettei tällainen luottamus jää vain Raamatun lehdille, vaan saa kantaa meistä aivan jokaista päivästä toiseen. Juuri niin kuin Jumala on tarkoittanutkin.