Äidiksi tuleminen on ihmiselämän ihmeitä. Saarnaajan kirjasta luemme: ”Yhtä vähän kuin tiedät, minne tuuli kääntyy tai miten luut rakentuvat raskaana olevan kohdussa, yhtä vähän tiedät Jumalan teoista, hänen, joka kaiken luo” [Saarn. 11:5]. Joskus lapsen tulo viivästyy tai estyy. Samuelin äiti Hanna huusi lapsettomuutensa tuskan Jumalalle, ja Herra kuuli hänen huutonsa. Tänä päivänä on lääketiede tullut avuksi, mutta myös sijaisäidin tehtäviä on runsaasti tarjolla. Marianpäivän evankeliumissa kohtaamme erityisen äitiyden ihmeen. Maria alkoi odottaa lasta Jumalan sanan ja Hengen voimasta.
Odotusaikaa voivat sävyttää monenlaiset huolet: meneeköhän kaikki hyvin? Marialla samoin kuin Joosefilla tuli olemaan paljon sulattamista siinä, mitä Jumala oli heille ilmoittanut. Toisaalta odotuksessa kulkee mukana myös ilo aikanaan syntyvästä lapsesta. Marianpäivä suuntaa katseemme kohti tulevaa joulua.
Mutta äitiys jatkuu äidin tehtävänä. Monesti on ihmeteltävä äitien selviytymistä arjen keskellä, kotona ja kodin ulkopuolella tehtävän työn tasapainoa etsien. Niukkoina aikoina jo pelkkä ruuanlaitto suurelle perheelle, ”padan jatkaminen”, muodostaa mittavan haasteen. Sota-aikana naisten oli tehtävä paljolti myös miesten työt. Nettiuutisissa oli hiljakkoin haastattelu kolmen lapsen sokean äidin elämästä. Sarpatin leski sai perheelleen ruoka-avun Jumalan ihmeenä, profeetan kautta.
Olemme jo kuulleet kahden äidin, Hannan ja Marian, kiitosvirren. Varsinkin Marian kiitosvirsi on antanut aihetta moniin muihin virsien ja laulujen sanoituksiin. Hanna on monella tapaa ”Vanhan testamentin Maria”. Nimi ”Hanna” tarkoittaa ”armahdettu”, Maria on puolestaan Mirjam-nimen kreikankielinen vastine ja tarkoittaa ”kapinallinen”.
Huomaamme siis – mitä tulee asemaan Jumalan edessä – että kumpaakaan ei saa korottaa yli muiden naisten. Varsinkin Marialle oli tosin annettu ainutlaatuinen tehtävä. Mutta molemmat tarvitsivat armoa. He luottivat siihen, mitä Jumala lupasi. Maria tunnusti: ”Herra on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa” (Luuk.1:48). Mariankin pelastuksen perusta oli hänen oman poikansa – Jumalan Pojan – ristillä täyttämässä sovitustyössä. Jumalan sanan miekka oli lävistävä Mariankin sydämen.
Mutta silti ja juuri siksi seurasi kiitos. Hannan ja Marian kiitosvirsissä on yhteisinä piirteinä Jumalan tekojen ylistys. pelastuksen ilo, Jumalan nöyryytys ja armahdus sekä lupaus tulevaisuudesta ja toivosta. Mielenkiintoista on havaita, että kohtaamme Marian ja Hannan – nimittäin toisen Hannan – myös yhdessä. Tämä ”toinen Hanna” oli naisprofeetta, joka rukoili yötä päivää temppelissä odottaen Israelin pelastajaa. Kun hän sitten näki Jeesus-lapsen, puhkesi hänkin ylistämään Jumalaa.
”Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja” (Luuk.1:51). Marian kiitosvirressä, samoin kuin Hannankin, kiinnitämme huomiota Jumalan työn kahtalaisuuteen: hän lyö hajalle ja syöksee vallasta mutta myös korottaa. Hän lähettää pois tyhjin käsin, mutta myös ruokkii runsain määrin. Tässä on puhetta Jumalan vasemman ja oikean käden työstä.
Elämän uudistusta etsii se, jota ei tyydytä nykyinen elämäntapa, olipa tuo miten maineikasta tahansa. Toivoa etsii epätoivoon vaipunut. Ruokaa nauttii se, jolla on nälkä. Jumalalle kelpaavuutta ja pyhää elämää kaipaa se, jolla on murhe omasta vääryydestä. Jumala itse antaa tämän murheen isällisen kurituksensa, erilaisten elämän vaiheiden, joskus yllättävien, ansaitsemattomien lahjojen, mutta lopulta lain käskyjen kautta. Näin meille valkenee, että emme kykene tekemään Jumalan tahtoa, vaikka miten yrittäisimme, vaan tarvitsemme välttämättä armoa.
Mutta Jumala käyttääkin vasenta kättään vain voidakseen käyttää myös oikeaa, siunaavaa kättään, lupauksen sanan kautta. Jeesus on luvannut elämän, ikuisen elämän ja yltäkylläisen elämän jo maan päällä. Näin hän tuo toivottomalle toivon. Hän on luvannut armonsa sanalla ruokkia ne, joilla on anteeksisaamisen ja pyhän elämän nälkä. Hän on luvannut syntejään katuville armahduksen – ja kaiken tämän lahjaksi, jonka otamme vastaan uskoen: ”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä” [Ef. 2:8-9].
Kristittyinä voimme siis samaistua Mariaan. Nöyryydessä ja uskossa Maria on meille kristityn esikuva. Mutta yhteisönä Marian työtä jatkaa seurakunta. Synnymme uudesti, Jumalan lapsina uskoen, seurakunnan helmaan kasteessa. Niin kuin äiti hoivaa, ruokkii, suojaa ja lohduttaa lapsiaan, seurakunnassa uskoamme hoidetaan Jumalan sanan, ehtoollisen, rukouksen ja kristittyjen yhteyden kautta. Tässä tarvitaan hengellisiä äitejä ja isiä, sielunhoitajia, kummeja sekä muita vierellä kulkijoita ja auttajia. Yhdessä seurakuntana me tunnustamme, että Jeesus Kristus, Jumalan Poika, meidän Herramme, sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta. Yhdessä me veisaamme Marian kiitosvirttä tai siihen perustuvia virsiä tai lauluja.
”Hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa” (Luuk.1:54). Jumala on muistanut meitä jo siinä, kun antoi ainoan Poikansa syntyä ihmiseksi neitsyt Mariasta, kärsiä ja kuolla ristillä syntiemme sovitukseksi, nousta kuolleista ja astua ylös taivaaseen. Hän on vuodattanut seurakunnalleen Pyhän Hengen lahjaksi. Näin hän on valmistanut meille syntien anteeksiannon, taivaaseen pääsyn ja elämän uudistuksen jo maan päällä.
Kaiken tämän omistamme kasteen ja uskon kautta. Tänään Herra tahtoo muistaa seurakuntaansa lisäämällä keskuuteemme uskoa, toivoa ja rakkautta. Hän on uskollinen ja pitää lupauksensa. ”Polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa niille, jotka häntä pelkäävät” (Luuk.1:50). ”Herra lohduttaa kansaansa, hän hoivaa köyhiä lapsiaan” [Jes. 49:13]. Niin kuin äiti lohduttaa lapsiaan, niin minä lohdutan teitä” (Jes.66:13), sanoo Herra. Niin kuin Jeesus sanoi kerran syntiselle naiselle fariseuksen kodissa, niin hän sanoo meille kaikille: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi” [Luuk. 7:48].