Marian ilmestyspäivä, Luuk.1:46-55, Seppo Apajalahti

Seppo Apajalahti
Loviisa

Rakkaat kristityt!

Teini-ikäinen tyttö on raskaana. Odottaa lasta – aivan ensimmäisiä viikkoja. Kuka on isä? Kysymys alkaa kiertää naapurustossa. Ei tietoa. Tuttu poikaystävä – sulhanen, hyvätapainen mies – uhkaa jättää. Hän tietää, ettei hän ainakaan ole tuleva isä. Koko juttu on kiusallinen. Naapurustossa jo kuiskitaan. Sulhanen aikoo hylätä raskaana olevan tyttösen kaikessa hiljaisuudessa – ettei nouse niin suurta hälyä, kuin muuten voisi syntyä. Voi Maria parka – kuinka hänen käy? Mikä häpeä tämä on hänen vanhemmilleen!

Tyttö lähtee tätinsä Elisabetin luokse – pois naapurien silmistä. Ja olihan tilanne äidillekin todella hämmentävä. Patriarkaalisessa yhteiskunnassa isätön lapsi on hylkiö, äiti – no tiedät mikä.

Ei mitenkään harvinainen tarina. Nuoria tyttöjä on tullut raskaaksi maailman sivu – aina ei isäkään ole ollut tiedossa. Useimmiten seuraukset ovat olleet kiusalliset – nykysuomessa ei enää juurikaan häpeän aihe – mutta yksi sukupolvi taaksepäin vielä sekin.

Mistä toimeentulo? Talous tiukalla? Kuinka käy koulutuksen?

Kertomus Jeesuksen syntymästä, Marian alkavasta raskaudesta voisi hyvin kuulostaa joltain tällaiselta tai sisältää tällaisia piirteitä. Idylliset kuvat nuoresta neitsyestä, joka ottaa kaiken mukisematta vastaan enkelin ilmoituksesta ovat aika kaukana. Naapureiden silmissä tilanne näytti ihan joltain muulta. Neitseellisestä syntymästä ei oltu kuultu silloin – niin kuin siitä ei ole kuultu vieläkään. Lähtökohtaisesti lapsella on sekä isä että äiti.

Tässä on kuitenkin kyse jostakin aivan muusta. Taivas koskettaa maata. Jumala tulee ihmiseksi. Olemme tekemisissä kristillisen uskon mielettömyyden kanssa – uskomme ytimen kanssa. Jumala on tullut ihmiseksi. Järkeen uskovalle se on mahdotonta.

Jumala syntyy elämän ristiriitojen keskelle. Hän syntyy isättömäksi. Hän syntyy inhimillisen häpeän keskelle – yllättäin. Hän syntyy ulkonaisesti huonoihin olosuhteisiin. Ei loistoon eikä hyvinvoinnin keskelle. Työläisperheeseen.

Edessämme on kaksi hyvin erilaista maisemaa – toinen hyvin inhimillinen ja kipeä. Toinen taas avaa huikeat näköalat. Jumala tulee ihmiseksi juuri heikkouden keskelle, raadollisen elämän keskelle. Me tiedämme Raamatun lehdiltä ja perimätiedon perusteella, että Joosef otti Marian ja Jeesuslapsen hoitoonsa – hän ei jättänyt heitä – mutta kuoli ilmeisesti hyvin varhain. Jeesuksen nuoruuskertomuksessa – Jeesus 12 vuotiaana temppelissä – hän vielä on mukana, mutta ei enää myöhemmin. Jeesusta pidetään isättömänä – hän on Marian poika (ei Joosefin) ilmeisesti vailla oikeuksia yhteiskunnassa. Hänessä Jumala tuli ihmiseksi.

Evankeliumitekstinä on tänään Marian ylistysvirsi.

Hän näkee enemmän kuin muut, ymmärtää enemmän kuin muut – aavistaa jo mistä on kyse.

– Minun sieluni ylistää Herran suuruutta,
minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani,
sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.
Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi,
sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja.
Hänen nimensä on pyhä,
polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa
niille, jotka häntä pelkäävät.
Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja,
hän on lyönyt hajalle
ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään.
Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan
ja korottanut alhaiset.
Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin,
mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.

Jumala tulee ihmiseksi siellä, missä ei nähty mitään hyvää. Hän valitsee tavallisuuden. Jumala valitsee alhaisen. Hän valitsee sen, joka ei inhimillisten mittapuiden mukaan ole sopiva. Tuon ajan juutalaisten normien mukaan Maria olisi pitänyt kivittää. Jumala on läsnä heidän keskellään, joita muut halveksivat. Arvomaailma menee sekaisin. Hän syöksee vallanpitäjiä valtaistuimilta ja korottaa alhaiset. Rikkaat lähtevät tyhjin käsin, mutta nälkäiset ravitaan.

Marianpäivä katkaisee paastonajan – tänään lauletaan hallelujat ja muut ylistykset – mutta oikeastaan Marian päivä jo kertoo Jumalan ihmiseksi tulemisen luonteen. Hän tulee häpeän keskelle, kivun keskelle, elämän vaatimattomuuden keskelle, hän ei tule juhlaan vaan arkeen. Hän tulee niiden keskelle, jotka ovat heikoilla.

Heikot tulevat nähdyksi ja kuulluksi ja siitä alkaa kummuta sydämen kiitos.