Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Evankeliumiteksti, jonka kuulimme, ei ole alun perin ollut tämän sunnuntain raamatunteksti. Se on luettu aikanaan Marian vierailupäivänä, jota vietettiin 2. heinäkuuta. Tuona päivänä muistettiin Marian ja Elisabetin kohtaamista. Kansan suussa päivää kutsuttiin Heinä Maijaksi. Silloin aloitettiin heinätöiden valmistelu. ”Maria haravat hakee, piiat pientareelle kutsuu,” sanottiin. Nykyisessä almanakassa 2.7. on omistettu Marille, Marialle, Marikalle, Maijalle, Maijulle, Meerille, Maarialle, Kukka-Maarialle ja Maikille.
Kirkkovuodessa vietettiin aikanaan kahdeksaa kiinteää Maria-juhlaa, joiden yhteydessä muisteltiin Marian elämän tapahtumia. Nämä juhlat löytyvät vielä Mikael Agricolan Rukouskirjasta vuodelta 1544. Edelleen näistä juhlista löytyy muistumia almanakastamme, kuten 2.7. osoittaa.
Marian vierailupäivää tai etsikkopäivää, kuten sitä myös kutsuttiin, vietettiin vielä pitkään senkin jälkeen, kun monet muut Maria-juhlat olivat jääneet unholaan. Se poistettiin juhlapäivien luettelosta vuonna 1772 Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n kalenteriuudistuksen yhteydessä ja sinä päivänä luetut tekstit liitettiin myöhemmin tähän Marian ilmestyspäivään, jota vietämme tänään.
Marian ilmestyspäivä puolestaan säilyi itsenäisenä juhlana 25.3. vuoteen 1955, jolloin se Ruotsi esikuvan mukaan siirrettiin lähimpään sunnuntaihin. Näin se jättää aina alleen yhden paastonajan sunnuntaipäivistä.
Marian muistamista kirkkovuodessa on siis karsittu. Karsiminen ei suinkaan tapahtunut yhdellä kertaa reformaation käynnistyessä vuonna 1517, kun Martti Luther naulasi aneita vastustavat teesinsä Wittenbergin linnan kirkon oveen, vaan se tapahtui vähitellen. Marian kunnioittaminen täällä Suomessa jatkui vielä pitkään reformaation alettua. Tilanne muuttui oikeastaan vasta 1600-luvun alkupuolella. Muutokseen vaikutti suuresti poliittiset syyt. Ruotsissa taisteltiin kuninkaan vallasta. Kustaa Vaasan poika, Kaarle herttua, riisti kuninkuuden kruununperilliseltä, Sigismundilta, joka oli jo Puolan kuningas ja uskontokunnaltaan katolinen. Kaarle oli karun reformaation kannattaja ja tällöin kirkostakin pyrittiin karsimaan kaikki, mikä vähänkin viittasi katolisuuteen. Reformaatiota ohjaili pitkälti poliittinen tarkoituksenmukaisuus. Siinä sai mennä vanhat jumalanpalvelustavat ja myös Marian kunnioittaminen.
Mutta vaikka kirkkomme liturgiaa on karsittu, Maria on edelleen siinä läsnä, tosin piilevänä. Hänestä annetaan pieniä vihjeitä. Hänet mainitaan joka sunnuntai uskontunnustuksessa. Hänestä puhutaan jouluna ja kynttilänpäivänä sekä tietysti tänään, Marian ilmestyspäivänä.
Marian läsnäolosta on vihjeitä myös tässä Pyhän Laurin kirkossa. Ensimmäinen vihje täytyy tosin hakea Kansallismuseosta Helsingistä. Siellä nimittäin säilytetään Mariaa ja Jeesus-lasta esittävää puuveistosta, joka aikanaan on kuulunut tämän kirkon esineistöön. Se on peräisin 1400-luvun alusta ja on hankittu tätä kirkkoa edeltävään kirkkoon. Nykyisessä kirkossa se on sijainnut tämän saarnatuolin paikalla. Maria-veistoksen ääressä ihmiset ovat yli kaksisataa vuotta osoittaneet kunnioituksensa Neitsyt Marialle ja pyytäneet hänen esirukoustaan. Veistos poistettiin kirkosta siinä vaiheessa kun tälle paikalle tuli saarnatuoli. Nykyinen saarnatuoli on peräisin 1660-luvulta.
Suurten sisarkirkkojemme liturgiassa Maria on kuitenkin läsnä joka sunnuntai. Häntä kunnioitetaan, häntä muistetaan rukouksissa ja lauluissa. Hän on jokaisen kristityn äiti, jolta pyydetään myös esirukousta. Meidän on vaikea ymmärtää tällaista Marian kunnioittamista, koska emme ole siihen tottuneet. Maria on jossain vaiheessa sananmukaisesti kannettu ulos kirkostamme ja meillä on tietyllä tavalla peite silmillämme lukiessamme Raamatusta häneen liittyviä tekstejä. Muissa suurissa kirkoissa Marian kunnioittaminen on jatkunut katkeamattomana varhaiskirkosta lähtien.
Meille luterilaisille Maria on kuvattu lähinnä nasaretilaiseksi perheenäidiksi, joka koki äitinä olemisen ilot ja surut ja joka Jeesuksen ylösnousemisen jälkeen hyvänä kristittynä osallistui alkuseurakunnan toimintaan, kuten Apostolien teoissa lyhyesti mainitaan. ( Ap.t. 1:14). Mutta kuvatessamme Mariaa näin, olemme todella luterilaisempia kuin Luther itse.
Martti Lutherille Neitsyt Maria oli tärkeä henkilö. Hänen suhteensa Mariaan oli kauttaaltaan lämmin ja rakastava. Maria oli Martti tohtorille Jumalan synnyttäjä ja ainainen neitsyt, kuten vanhan kirkon kirkolliskokoukset Mariasta opettivat. Erityisen merkittävä oli Lutherille tämän päivän evankeliumiteksti, Marian kiitosvirsi eli Magnificat. Siinä me kohtaamme julistavan ja ylistävän Marian.
Kun sukulaisnaiset tapasivat toisensa ja kun Maria tervehti Elisabetia, Elisabetin silmät avautuivat ja hän huudahti: ”Siunattu olet sinä naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni?” Samalla lapsi hypähti Elisabetin kohdussa. Näin myös Johannes, jota Elisabet odotti, tunnisti Herransa.
Tässä yhteydessä Maria toimi julistajana. Hän oli uskonut enkelin sanan ja hänestä oli näin tullut sanan kantaja, jonka kohtaamisessa syntyi usko Jeesukseen, Jumalan lupaamaan pelastukseen. Tämän jälkeen Maria itse puhkeaa ylistykseen: ”Minun sieluni suuresti ylistää Herran suuruutta (Magnificat), minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani, sillä tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi, sillä voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja.”
Maria julistaa ja ylistää!
Maria ei ole täällä P. Laurin kirkossa kuitenkaan läsnä vain pelkästään tässä sanassa. Seuraava vihje Mariasta löytyy alttaritaulusta.
Alttaritaulusta meille hahmottuu ennen muuta ristiinnaulittu Jeesus, niin kuin tietysti pitääkin, mutta ristin juurella on myös Maria. Tämä maalaus tuli kirkkoomme vuonna 1851 ja on sen aikakauden tyylin mukainen. Maria veistoksessa, joka nyt siis on Kansallismuseossa, Jeesus lapsi seisoi Marian sylissä. Alttarimaalauksessa Maria on ristin juurella. Jeesus ja Maria kuuluvat yhteen uskon kokonaisuudessa. Jeesuksen pelastustyötä ei olisi ilman Mariaa ja Maria ei olisi roolissaan Jumalan äitinä ilman Jeesusta.
Tässä alttarimaalauksessa näemme Marian hänen alennustilassaan. Hän on menettänyt kaiken. Ihmisten silmissä hän menetti kunniansa naisena. Tässä hän on menettänyt lopullisesti myös poikansa.
Kun Luther saarnasi aikanaan Marian kiitosvirrestä hän näki tässä Marian alennustilassa Jumalan, joka kätkeytyy meidän silmiltämme alhaisuuteen ja mitättömyyteen. Mutta juuri alhaisuudessa hän lahjoittaa ihmiselle armonsa ilman ihmisen omaa ansioita. Tämä käsittämättömyys tulee ilmi juuri Marian kiitosvirressä, kun Maria laulaa: ”Hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa. … Hän on lyönyt hajalle ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään. Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan ja korottanut alhaiset. Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin, mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.”
Jumala kätkeytyy vastakohtaansa, niin Luther aikanaan opetti. Usko joutuu pimeyteen, mutta Jumala voi muuttaa alennustilan jälleen riemuksi. ”Kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi,” Maria lauloi. Hän ei saanut tätä nähdä, mutta näin on tapahtunut kristillisessä kirkossa jälkipolvien kunnioittaessa Mariaa.
Palaamme alttaritauluun.
Ristin juurella seisoo myös Jeesuksen rakkain opetuslapsi. Johanneksen evankeliumissa kerrotaan: ”Kun Jeesus näki, että hänen äitinsä ja rakkain opetuslapsensa seisoivat siinä, hän sanoi äidilleen: ”Nainen, tämä on poikasi!” Sitten hän sanoi opetuslapselleen: ”Tämä on äitisi!” Siitä hetkestä lähtien opetuslapsi piti huolta Jeesuksen äidistä.” (Joh. 19:26).
Tuo nimetön opetuslapsi, josta sanotaan, että hän oli Jeesuksen rakkain opetuslapsi, edustaa kaikkia kristittyjä, jotka sukupolvesta toiseen uskovat Jeesukseen. Heille Maria on uskon äiti ja he kutsuvat Mariaa autuaaksi, kuten Maria kiitosvirressään lausui.
Hyvä kuulijani. Olet ehkä ehtinyt kysellä siellä kirkon penkissä, miksi rovasti käy läpi näitä vanhoja historioita ja puhuu niin kovin myönteisesti Marian kunnioittamisesta? Onhan Maria veistoskin ollut pois kirkostamme jo kauemmin, kuin se aikanaan ehti täällä olla ja olemmehan me ehtineet vuosisatojen kuluessa jo kasvaa irti Mariasta. Aiheellinen kysymys. Onhan paljon isompia asioita, joita voisi käsitellä. Suomella menee huonosti, köyhät köyhtyvät, kirkosta erotaan, tasa-arvokaan ei ole vielä täydellinen, puhumattakaan ihmisten kärsimyksistä sotien keskellä.
Maria liittyy tähän kaikkeen, sillä hän on osa hengellisyyttä, jota tarvitsemme elämän jatkuvien vaatimusten keskellä. Hän on osa kokemusta Jumalan läsnäolosta tässä elämässä. Tästä läsnäolosta tarvitsemme merkkejä, jotta jaksaisimme säilyttää uskomme ja toivomme.
Marian osalta hengellisyytemme on kaventunut. Jeesuksen äiti on työnnetty syrjään, hän joka oli Jeesusta lähinnä ja josta Jeesus kantoi vielä ristilläkin huolta. Hän, joka on osoitus siitä, kuinka Jumala korottaa alhaisen.
Tässä ei ole kysymys vain minun pohdinnoistani. Maria on kiinnostanut monia tutkijoita, jotka ovat kirjoittaneet hänestä jo vuosia sitten. Uraa uurtava suomalainen Maria tukija, Anja Ghiselli, on lausunut, että Maria kuuluu kirkon keskiöön luterilaisessakin perinteessä. Hän on kirkon kuva. Lutherin teologian pohjalta voidaan ”toivottaa Maria sydämellisesti tervetulleeksi myös luterilaiseen kirkkoon”, antaa hänelle paikka messussa, hetkipalveluissa ja rukouksessa.
Tätä Mariaa mekin tänään muistamme, häntä me kunnioitamme ja hänestä me kiitämme. Teemme sen seuraavan rukouksen sanoin:
”Iloitse Jumalan äiti, Neitsyt, armoitettu Maria, Herra on sinun kanssasi. Siunattu olet sinä naisten joukossa, ja siunattu on sinun kohtusi hedelmä, sillä sinä olet synnyttänyt sielujemme pelastajan.”