Suomalaiset ovat maailman onnellisten kärkijoukkoa. Tämä hyvä uutinen pääsi julkisuuteen toissapäivänä, perjantaina, jolloin vietettiin maailman onnellisuuden päivää. Euroopan Unionin tyytyväisimmät ihmiset asuvat Pohjoismaissa. Suomalaisten kanssa kärkijoukkoon kuuluvat ruotsalaiset ja tanskalaiset.
Kun julkisuudessa esillä ovat useimmiten ongelmat ja haasteet, kestävyysvaje ja vihapuheet, niin uutinen suomalaisten onnellisuudesta tuntuu yllättävältä. Puolueeton tutkimus kertoo meidän kuitenkin olevan hiljaa mielessämme varsin tyytyväisiä elämäämme. Ulospäin emme tyytyväisyyttämme suinkaan aina paljasta.
Laulu onnesta -runossaan Eino Leino onkin osuvasti kuvannut suomalaista sielunmaisemaa:
Kell’ onni on, se onnen kätkeköön,
kell’ aarre on, se aarteen peittäköön,
ja olkoon onnellinen onnestaan
ja rikas riemustansa yksin vaan.
Ei onni kärsi katseit’ ihmisten.
Kell’ onni on, se käyköön korpehen
ja eläköön hiljaa, hiljaa vaan
ja hiljaa iloitkohon onnestaan.
Maria ei ollut tämänkaltaisesta elämänohjeesta kuullut ja jos olikin, niin ei pitänyt sitä kovin viisaana. Hän antoi onnensa näkyä ja kuulua.
Kun enkeli Gabriel oli ilmoittanut Marialle, että hänet on valittu Jeesuksen, Jumalan Pojan äidiksi, hän ei voinut tätä suurta uutista pitää vain omana tietonaan. Hän tahtoi jakaa onnensa sukulaisensa Elisabetin kanssa.
Kun Elisabet sai tämän ilouutisen kuulla, hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: ”Siunattu olet sinä, naisista siunatuin ja siunattu sinun kohtusi hedelmä”
Silloin Maria puhkeaa kiitosvirteen, ylistysvirteen, jonka evankeliumissa kuulimme: ”Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani. Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi.”
Ilonsa ja riemunsa keskellä Maria lausuu profeetallisen ennustuksen: Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi. Valtaisa ennustus on toteutunut.
Katolisessa ja luterilaisessa hetkirukousperinteessä Marian kiitosvirsi luetaan vesperissä, iltarukouksessa ja ortodoksisessa perinteessä se luetaan aamupalveluksessa.
Jokaisessa jumalanpalveluksessa muistamme Mariaa yhtyessämme uskontunnustukseen: ”Minä uskon Jeesukseen Kristukseen Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta.”
Järkemme ei Jumalan ihmiseksi tuloa käsitä. Vain usko voi sen nähdä ja ymmärtää. Ei Mariakaan ymmärtänyt, miten hänestä voi tulla Jumalan Pojan äiti.
Katekismuksemme selittää tätä uskontunnustuksen kohtaa: ”Nasaretin Maria suostui Jumalan ihmeeseen ja synnytti Jeesuksen. Näin hänestä tuli Jumalan äiti. Marian usko on meille esikuva. Hän luotti Jumalaan, vaikka ei voinutkaan käsittää hänen suunnitelmaansa ja toimintatapaansa.”
Kristitty tarvitsee esikuvia. Uskon tiellä, Jeesuksen seuraamisen tiellä tarvitaan esikuvia. Jeesus on paras esikuva, mutta tarvitaan muitakin.
Sukupolvesta toiseen Marian usko ja luottamus on ollut kristittyjen esikuvana uskon kilvoituksessa.
Anna-Maija Raittila kuvaa Marian uskon esikuvallisuutta näin: ”Sinua palvelen ja vaikken tiestä tiedä, saat minne tahdot viedä, ääntäsi kuuntelen.” (v 52: 1)
Kristitty on kutsuttu kuulemaan Jumalan ääntä ja suostumaan Hänen tahtoonsa. Tämä on parasta mitä ihmiselle voi tapahtua
Itsekäs mieli ajattelee toisin. Pelkäämme, että Jumala vie elämästä ilon ja onnen ja siksi väistelemme Hänen äänensä kuulemista. Mieluummin kuuntelemme itsekkään minämme toiveita.
Tänään Marianpäivänä Jeesuksen äiti Maria muistuttaa meitä siitä, että hän sai sydämeensä suurimman ilon ja onnen siitä, että hän kuuli Jumalan äänen ja suostui siihen. Maria iloitsi siitä, että Jumalan tahto tapahtui hänen elämässään.
Samaan iloon on meilläkin mahdollisuus, iloon omasta tehtävästäni omalla paikallani. Ilon ja onnen salaisuus on siinä, että osaan ja ymmärrän kiittää elämästäni tässä ja nyt. Osaan kiittää siitä tehtävästä, jonka Jumala on minulle antanut; äitinä, isänä, aviopuolisona, sisarena, veljenä, lapsena, ystävänä, lähimmäisenä, matkakumppanina, seurakunnan ja yhteiskunnan jäsenenä, ihmisenä.
Mikä tehtäväsi onkin sen itse parhaiten tiedät. Jumala tahtoo, että kiität tehtävästä, jonka Jumala on sinulle antanut.
Ehkä jälleen tuntuu, että Jumalan tahto on toinen kuin minun. Miten voin kiittää, kun olen tehtäväni niin huonosti hoitanut? Elämässäni on niin paljon vaikeita asioita.
Maria ei kokenut itse mitenkään ansainneensa suurta tehtävää. Päinvastoin hän suuresti ihmetteli, miksi juuri hän kuulee Jumalan äänen. Miksi juuri hänet kutsutaan?
”Minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani, sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.”
Maria tunsi itsensä täysin ansiottomaksi saamaansa suureen tehtävään. Epäilemättä moni muukin olisi Marian tilanteessa samoin ajatellut. Mutta Jumala tahtoo Marian kautta muistuttaa, että myös sinun saamasi tehtävä on lahjaa. Et ole sitä ansainnut. Jumala on sinut tehtävääsi valinnut ja kutsunut.
Kun tämän ymmärrämme ja tunnustamme ja siitä kiitämme, meitäkin voi Marian lailla ylistää autuaiksi, Jumalassa onnellisiksi.
Meidän ei tarvitse Marian lailla ajatella, että tulevat sukupolvet meitä muistavat. Riittää, että nyt elämässä olevat näkevät ilomme ja riemumme. Ilon ja riemun, jonka Jumala tahtoo antaa jokaiselle luomalleen ihmislapselle.
Ihmiselämän syvin ilo ja onni löytyy Jumalasta, hänen laupeutensa ja rakkautensa tuntemisesta.
”Minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani ja kerron kaikista hänen teoistaan.” (Ps. 73: 28)