Jeesuksen seuraajat kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” Kysymys on inhimillinen maailmassa, jossa me ihmiset asetamme toisiamme arvojärjestykseen, kuka milläkin perusteella. Kuka olisi meille esikuva uskossa ja luottamuksessa Jumalaan? Kuka sopisi esimerkiksi viattomuudesta, vilpittömyydestä, avoimuudesta? Kenen esimerkki olisi paras pyrkimyksestä hyvään elämään Jumalan ja toisten ihmisten kanssa?
Jeesus ei torju kysymystä eikä pidä sitä huonona. Hän ei kuitenkaan sano: ”Esikuva on tämä hurskas rabbi, viisas opettaja, hyvä ystäväni”. Ei hän myöskään aseta kuulijoiden eteen pappia, piispaa, tohtoria tai professoria merkiksi taivasten valtakunnan kunniakansalaisesta. Evankeliumi kertoo: ”Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: ’Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.’”
Mikkelinpäivän evankeliumissa Jeesus siis asettaa lapsen esikuvaksi kristityille. Mitä on lasten kaltaisuus taivasten valtakunnassa?
Ensinnä Jeesus opettaa, että lapsen esikuvallisuus on luottamusta Jumalaan ja riippuvuutta Jumalasta. On sanottu, että lapsen äidinkieli on luottamus. Tätä Jeesus tarkoitti lapsen esikuvallisuudella. Suurin on se, joka kääntyy ja joka nöyrtyy lapsen kaltaiseksi. Ei lapselliseksi eikä ymmärrykseltään lapsenomaisiksi, vaan Jumalaan luottavaksi. Lapsenkaltaisuus uskossa ei tarkoita, etteikö asioita saisi tarkastella aikuisin silmin. Kriittisyys, terve järki ja epäilykin saavat kuulua varttuneen kristityn matkaeväisiin. Itse asiassa juuri näitä ominaisuuksia tarvitaan, jotta uskonymmärrys kasvaisi. Apostoli Paavali opettaa tästä osuvasti: ”Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia” (1 Kor. 14:20).
Lapsi on täysin riippuvainen vanhemmistaan. Aivan pieni lapsi ei pysty tekemään juuri mitään. Lasta on puettava, syötettävä ja juotettava, hänestä on huolehdittava. Ne on tehtävä hänen puolestaan.
Tällaisiksi Jeesus kehotti opetuslapsiaan tulemaan. Jumalan valtakunnassa ei ole kysymys siitä, kuinka paljon ihminen tekee ja suorittaa. Painopiste on siinä, mitä kolmiyhteinen Jumala tekee meidän puolestamme. Olemme riippuvaisia hänen hyvyydestään ja armostaan. Jeesus kehottaa meitä kääntymään tällaiseen luottamukseen Jumalaa kohtaan.
Kovin usein yritämme itse hallita elämäämme ja olla riippumattomia Jumalasta. Elämä ei kuitenkaan taivu meidän päätösvaltaamme, vaikka paljon voimmekin elämästämme ratkaista itse. Emme hallitse pohjimmiltaan elämää. Emme riitä itse itsellemme Jumalaksi. Taivasten valtakunta on toisenlainen. Siellä saa lapsen lailla luottaa Jumalaan. Hän tekee meidät arvokkaiksi yksinkertaisesti siksi, että hän rakastaa meitä, luotujaan. Se on Jumalan suuri lahja.
Lapsen esikuvallisuus näkyy myös siinä, miten hän ottaa lahjan vastaan. Kun lapselle antaa lahjan, hän vastaanottaa sen iloisena ja kiitollisin mielin. Kaappaa onnellisena oikein syliinsä – tämä on minulle, tämä on minun. Lapsi ei rupea estelemään: ”ei nyt sentään, ei tarvitse, enhän minä”. Jumalan rakkauden ja anteeksiantamuksen vastaanottamisesta voimme ottaa oppia lapselta.
Toiseksi Jeesus opettaa, miten heikoissa ja haavoittuvissa kohdataan itse Jeesus. Hän asettaa kaikkien eteen lapsen. Sitten hän sanoo: ”Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa.” Mutta puhe menee vielä pidemmälle: ”Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut.” Viesti on selvä. Kristus itse tulee luoksemme heikoissa ja haavoittuvissa, kuten lapsissa. Kristillisessä perimätiedossa lapset ja vähäiset usein sekoittuivatkin.
Tässä Jeesuksen opetuksessa ei ole kyse vain mielen sisällä tapahtuvasta nöyrtymisestä. Jeesus peräänkuuluttaa omiltaan toimintaa. Mielenmuutos johtaa osoittamaan huolenpitoa heikossa ja haavoittuvassa asemassa oleville. Se on yksi kristillisen seurakunnan keskeisimpiä tehtäviä. Diakonia on suorastaan kirkon tuntomerkki.
Lapset ja muut haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset ovat Jumalan silmäterä. Jeesus varoittaa käyttämästä hyväksi näitä vähimpiä. Rangaistus avuttomien hyväksikäytöstä on ankara. Tässä Jeesus seuraa läpi Vanhan testamentin kulkevaa opetusta. Siellä korostetaan jatkuvasti, kuinka Herra kuulee ”lesken, orvon ja pakolaisen huudon”. Jumala ei koskaan ole puolueeton: hän on aina sorretun, hyljeksityn ja kärsivän ihmisen puolella. Siksi mikkelinpäivän evankeliumi johtaa meidät auttamaan lähimmäisiämme; tukea kaipaavaa lasta ja nuorta, yksin jäänyttä vanhusta, apua tarvitsevaa turvapaikanhakijaa, sodan ja väkivallan keskellä kärsivää.
Hyvät seurakuntalaiset. Tämä jumalanpalvelus liittyy Kiteen Evankelisen Kansanopiston 70-vuotisjuhlaan. Tänään kiitämme menneistä vuosikymmenistä ja heistä, joiden työn tuloksena Kiteellä on tämä oppilaitos. Tänään rukoilemme opiston tulevaisuuden puolesta ja pyydämme sille Jumalan siunausta.
Kiteen seurakunnan kanttorina 38 vuotta toiminut Kalle Tiainen oli kansanopiston alkuunpanija ja toteuttaja, uupumaton toimija opiston hyväksi. Hän sanoi Kivikirkon kaiku –lehden haastattelussa vuonna 1958: ”Jumala johti minut ihmeellisellä tavalla eräille kansanopistojuhlille, jossa jouduin läheiseen kosketukseen kansanopistotyön kanssa. Myöskin omakohtainen uskonelämä toi hätää toisista nuorista ja heidän sieluistaan. Tämä johti myös Ev. kansanopiston perustamiseen tänne Kiteelle.” (Kivikirkon kaiku 1/1958).
Ensimmäisenä kansanopiston johtajana toiminut pastori Joose Hytönen määritteli opiston työlle kaksi tavoitetta. ”Tietojen ja käytännöllisten taitojen jakaminen, jossa opisto tahtoo palvella kasvattiensa ajallista kelpoisuutta täyttää mahdollisimman hyvin paikkansa yhteiskunnassa. Toisena tavoitteena on sisäisen ihmisen kasvattaminen, sillä ihminenhän ei elä pelkästään leivästä. Jo nuoruusvuosina on tärkeätä löytää oikea elämänsuunta ja sisäinen tasapaino. Tässä suhteessa tahtoo opisto kaikella toiminnallaan olla tienviittana Kiteen ja naapuripitäjien nuorisolle.” (Ulla Koiranen, Kiteen Evankelisen Kansanopiston 40-vuotishistoriikki 1986).
Nämä Kalle Tiaisen ja Joose Hytösen ajatukset liittyvät siihen sanomaan, jota mikkelinpäivän evankeliumi korostaa. Kyse on ihmisen kokonaisvaltaisesta, tasapainoisesta kasvusta ja elämästä. Se on ollut luontaista Kiteen opiston toiminnalle. Siihen kuuluu yksinkertainen luottamus Jumalaan. Tällaiseen lapsenkaltaiseen uskoon elämän antajaan ja syntien sovittajaan meitä kutsutaan. Siihen kuuluu toista kunnioittava lähimmäisenrakkaus. Näin meitä kehotetaan rakastamaan lähimmäisiämme ja auttamaan erityisesti kaikkein vähimpiä, heikoimpia ja haavoittuvimpia sisariamme ja veljiämme.