Rakkaat kristityt;
Iltalehti kirjoitti verkkosivuillaan tiistaina näin:
”Nuoret keräsivät viikkorahojaan yhteen huumeita varten
Poliisi on paljastanut laajan huumerikosvyyhdin, jossa nuoren keräsivät viikkorahojaan yhteiseen isoon pottiin huumeiden hankkimista varten.
Loviisan seudulla asuvat nuoret hankkivat rahoilla mietoja huumeita. Poliisin mukaan pottien kerääminen on ollut paikallinen käytäntö jo jonkin aikaa…
Kaveriporukat ovat itsenäisesti keränneet rahaa yhteen muun muassa viikkorahoistaan. Osallistujia oli hankittu Facebookin ja tekstiviestien välityksellä. Kun rahapotti oli koossa, muutama porukan jäsen oli hankkinut huumeita ja toimittanut ne potin jäsenille käytettäväksi…
Poliisi on tehnyt kotietsintöjä, joiden yhteydessä on löydetty seitsemän kannabiskasvattamoa.
Poliisi on kuulustellut yli 40 henkilöä, jotka liittyvät huumeiden hankkimiseen tai välittämiseen. Kuulustellut ovat olleet 16-30-vuotiaita, pääasiassa Loviisan seudulta. Huomattava osa kuulustelluista on ollut alaikäisiä.” Tässä siis muutamia lainauksia viikon loviisalaisuutisista.
Me emme elä paratiisissa, vaikka elämmekin pienessä mukavassa kaupungissa. Kaikenlaiset maailman tuulet rantautuvat tännekin. Uutinen on valitettava. Se on surullinen. Ja se koskee monia. Monia nuoria, mutta myös nuorten perheitä, isiä ja äitejä. Mistä se meille kertoo? Mitä se kertoo nuorten elämästä tässä kaupungissa? Tai nyky-Suomessa ylipäätään?
Olen varma, että uutiset ovat huolestuttaneet ja satuttaneet monia. Miten tämä on mahdollista, vaikka en tiennyt siitä mitään. Ei kai tämä koske minun lastani?
Jatkan Iltalehden lukemista samalta päivältä. Uutinen naapurista, Kotkasta:
” 8-vuotias tyttö siepattiin tänään autoon Kotkan Tavastilassa Tavastilantiellä kello 12.50. Alue on syrjäistä maaseutua.
Tyttö oli polkupyörällä matkalla koulusta kotiin, kun hänet otettiin kyytiin pakettiautoon. Tyttö oli lähellä kotiaan, kun auto pysähtyi hänen kohdalleen. Naapurit näkivät, että autoon otettiin kyytiin tyttö ja hänen pyöränsä. Sivullisten havaintojen mukaan pakettiauto on harmaa ja sen kyljissä oli paljon tekstiä. Tytöllä on päällään punainen fleecepusero ja mustat verryttelyhousut.
Tieto tytön katoamisesta levitettiin välittömästi kaikille Kotkan alueen takseille, ja poliisilla on käynnissä suuretsinnät tytön löytämiseksi.
Kymen Sanomien mukaan lähipiiriä ei epäillä sieppauksesta.”
Aivan uskomaton uutinen. Onneksi saman iltapäivän aikana uutiset jo tiesivät kertoa, että tyttö oli fyysisesti kunnossa ja vapautettu. Ja myöhemmin vielä sekin, että tekijä oli saatu kiinni.
Kun näiden uutisten äärellä luen Mikkelinpäivän evankeliumia, se tuntuu erityisen ajankohtaiselta. Lapsista ja nuorista taistellaan – siellä missä elämä on kaikkein herkimmillään – siellä voidaan syvimmin satuttaa ja vahingoittaa.
Evankeliumissa Jeesus puhuu harvinaisen kovin sanoin. Sille joka viettelee tai houkuttelee… olisi parempi, että käsi tai jalka hakkattaisiin poikki… En tietenkään ajattele enkä tarkoita, että nyt olisi aika ruveta katkomaan käsiä – en todellakaan. Mutta Jeesuksen puhe kuvaa sitä, kuinka vakavasta asiasta on kyse. Elämää ei saa tuhota eikä vahingoittaa. Myllynkivi uimarenkaaksi sille, joka saattaa lapsen lankeemukseen ja vahingoittaa häntä.
Tällaisia puheita ei Jeesuksen suusta usein kuultu. Mutta silloin kuin heikoimpia painetaan – on selvää mille puolelle meidän Vapahtajamme asettuu. Lapsuudessa ja nuoruudessa saadut vammat voivat olla niin syvät, että niitä joutuu kantamaan koko ikänsä.
Jeesus puhuu evankeliumissa myös uskosta. Uskon tuhoaminen on niin ikään elämän tuhoamista. Meidän Vapahtajamme Jeesus on aina elämän puolella. Hän tahtoo meille hyvää. Tahtoo sitä niin pienelle lapselle kuin rippikouluikään varttuneelle nuorelle – kuin meille aikuisillekin. Elämä on liian arvokas asia tuhottavaksi.
Hyvät nuoret, jotka tänään olette aloittamassa rippikouluanne – te olette arvokkaita, tärkeitä. Kun aloitatte tästä päivästä tutustumisenne seurakuntaan ja sitten joko hiihtolomalla tai ensi kesänä käytte varsinaisen rippikoulun – kyse on elämästä. Rippikoulussa on tarkoituksena pohtia paitsi sitä, mikä tässä elämässä on tärkeää ja miten tätä elämää olisi hyvä elää – niin myös pysähtyä Jumalan eteen ja kuuntelemaan, mitä Jeesuksella on meille sanottavana.
Toivon sinulle antoisaa matkaa ja samalla pyydän, että te muut seurakuntalaiset muistaisitte rukouksissanne näitä nuoria, kun heitä tulevina viikkoina ja kuukausina näette täällä kirkossa.
Palaan vielä alun loviisalaisuutiseen. Entä jos uutinen kertoo sinusta, lapsestasi, ystävästäsi, kaveristasi… todennäköistä on, että tänään täällä kirkossa on useampia sellaisia, joka tuntee jonkun. Mitä sitten.
On tärkeä muistaa, ettei elämä pääty siihen tai että nyt ei elämässä ole kuin alamäkeä edessä. Ei onneksi niin. Onneksi elämä on täynnä uusia alkuja ja uusia mahdollisuuksia. Sitä sanotaan toivoksi.
Toivon meidän Vapahtajamme toi tähän maailmaan – ja siksi hänen sanansa olivat kovia aina niille, jotka tavalla tai toisella pyrkivät sammuttamaan toivon toisten elämästä.
Enkeleistä en paljon osaa sanoa – mutta sen tiedän, että Jeesuksen syntyessä enkelit lauloivat ilosta. Uskon niin, että niin he tekivät myös silloin, kun sinä synnyit.