Rakkaat kristityt.
Olisin halunnut olla paikalla, kun Jeesus yllättää. Hän yllätti kuulijansa varmasti monen monta kertaa. Sellaisesta kerrasta on kyse myös tämän päivän evankeliumissa. Voin hyvin kuvitella tilanteen, jossa opetuslapset ovat kiistelleet paremmuudestaan ja lopulta sitten pyytävät Jeesukselta vastausta: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”
Vastauksessaan Jeesus maalaa todella isolla pensselillä ja tekee asiat varmasti selkeäksi. ”Ellette käänny lasten kaltaiseksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.” Hän ei kerro kuka on suurin – hän kertoo siitä, kuka yksinkertaisesti voi edes päästä taivasten valtakuntaan.
Tätä Mikkelinpäivää kutsutaan usein lasten ja enkelien päiväksi – mutta oikeastaan käsillä oleva evankeliumi ei paljonkaan puhu lapsista. Lapsi on tässä esimerkki taivaan valtakunnan kansalaisesta.
On hyvä muistaa, ettei Jeesuksen ajan Palestiinassa ollut tietoakaan lastenoikeuksista – sellaisia ei kerta kaikkiaan ollut. Lapset ja orjat olivat samassa asemassa. Eli eivät olleet oikein missään asemassa. He olivat omaisuutta, he olivat vailla valtaa.
”Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.” Rinnan röyhistely ei paljon auta – ei paljon auta, jos toinen on parempi toista. Jumalan valtakunnassa on kyse muusta. On kyse kääntymisestä, mielenmuutoksesta – siitä, että tunnustan oman asemani. Minulla ei ole mitään tuotavaa Jumalan eteen. Sitä kutsutaan myös nöyryydeksi.
Ja Jeesus jatkaa aivan yhtä mahdottomilla esimerkeillä. Jos joku johdattaa lankeemukseen yhden näistä vähäisistä – hänelle pitäisi laittaa myllynkivi kaulaan ja laittaa uimaan. Myllynkivet olivat basalttisia kiviä, jotka olivat suuruudeltaan sellaisia, että pyörittämään tarvittiin aasi tai hevonen. Karu kuva – aivan yhtä karu kuin käden tai jalan katkominen tai silmän repiminen päästä silloin, kun omilla teoillaan tai valinnoillaan on johtamassa itseään lankeemukseen.
Me elämme aikaa, jolloin uskosta puhuminen ei ole suosiossa. Aina silloin tällöin kuulee äänenpainoja, jotka antavat ymmärtää, että uskonnonvapaus tarkoittaa oikeutta olla uskomatta – mutta ei oikeutta uskoa. Usko on jotenkin kyseenalaista tai naivia.
Tänään tahdon nähdä asiat toisin. Kun Jeesus tänään kehottaa meitä kääntymään lasten kaltaisiksi – se ei ole kutsu naiiviuteen. Se ei ole kehotus ryhtyä lapselliseksi. Jeesus ei kehota unohtamaan aikuisuutta tai siihen liittyvää vastuullisuutta. Se on meille kutsu nöyryyteen.
Myönnän, ettei sana nöyrä – sekään ole oikein tämän ajan sana. Mutta nyt en puhu nöyristelystä – en elämän voivottelusta. Nöyryys on kutsu olemaan sellainen, miksi meidät on luotu. Ei enempää eikä vähempää.
Lapsen ei tarvitse näytellä. Pienessä lapsessa puhuttelee aitous. Hän on mitä hän on. Pienen lapsen itku ja ilo ovat aitoja ja koskettavia. Hänessä voi nähdä kasvun ja muutoksen – kivettyminen vanhaan on ajatuksena mahdoton. Kun hän on heikko – hän on heikko. Kun hän osaa – hän osaa. Kun hän tarvitsee apua – hän ottaa sitä vastaan. Pienellä lapsella jalat ovat maassa – hän elää tässä ja nyt.
Meitä tämän ajan ihmisiä revitään moneen suuntaan – toki niin on ollut varmasti ennenkin. Aina olisi tarpeen olla toisenlainen kuin on. Vaatimuksia tulee milloin mistäkin – niin toisilta ihmisiltä kuin itseltämme. Milloin pitäisi olla vanhempi ja milloin nuorempi. Pitäisi jaksaa ja osata enemmän. Pitäisi pysyä ajassa ja pitäisi pysyä perinteessä. Pitäisi olla muualla kuin on.
Meitä kutsutaan kääntymään lapsen kaltaisiksi. Ei lapsellisiksi – vaan elämään tässä hetkessä nyt. Jumalan valtakunta, taivasten valtakunta – ei ole jossain muualla. Se on nyt – tässä, tänään, täällä. Tänään tässä olet Jumalalle rakas, tänään sinulla on lupa olla juuri sinä. Ei enempää eikä vähempää.
Meidät kutsutaan pois vertailusta. Olemaan ja elämään Jumalan antamaa elämää.
Elämä on kallis. Elämä on arvokas. Sitä ei saa tuhota.