Senioreiden kirkkopyhä.
Rakkaat kristityt!
On olemassa asioita, jotka oikeasti ovat mahdottomia. Kukaan ei revi silmää päästään eikä hakkaa omaa kättään tai jalkaansa poikki – ainakaan mikään näistä ei ole kuulunut minkään kristillisen kirkon tapoihin minään aikana. Voimme siis huokaista helpotuksesta tämän päivän evankeliumin äärellä. Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumissa ovat vertauskuvallisia – seemiläistä puhetapaa parhaimmillaan. Puhetapaa, jossa liioitellaan asioita oikein kunnolla – niin ettei niitä vahingossakaan kukaan ymmärtäisi kirjaimellisesti. Myllynkiviä ei ole tarkoitus ripustaa kenenkään kaulaan eikä silpoa jäseniä.
Jotkut Raamatun kohdat ovat sellaisia, että pitäisi lukea mieluummin kokonaisia lukuja kuin vain joitakin jakeita, jotta asia tulisi ymmärretyksi. Mikkelinpäivänä helposti keskitytään pitämään perhekirkkoja ja puhumaan lapsista – nyt kuitenkin kirkkokansa on selvästi tänään hieman ikääntyneempää – ovathan seniorit koolla. Mistä me tänään löydämme itsemme. Mihin sijoitat itsesi Raamatun tekstissä. Osuuko se kohdalle ollenkaan?
Matteuksen evankeliumin 18. luku, josta päivän evankeliumi on katkelma – on kirkkoraamatussa otsikoitu sanoilla: ”Seurakunnan järjestys”. Matteus on koonnut lukuun sellaisia Jeesuksen opetuksia, että ne tavalla tai toisella liittyvät kirkon elämään ja arvoihin.
Tällaisia väliotsikoita tuosta luvusta löytyy: ”Kuka on suurin?” ”Viettelykset” ”Vertaus eksyneestä lampaasta” ”Syntiä tekevä veli ja seurakunta” ”Vertaus armottomasta palvelijasta”. Kun lukua tutkii tarkemmin, neuvot ja ohjeet ovat hyvin ajankohtaisia. Osaan niistä ajattelin tänään pysähtyä ja joihinkin kohtiin palataan myöhemmin syksyllä.
Jeesuksen opetus lapsista ei meitä yllätä. Ei yllätä – ei ehkä edes puhuttele kaikessa koskettavuudessaan siksi, että lapsen asema nykymaailmassa on aivan erilainen kuin kaksituhatta vuotta sitten. Nyt on olemassa YK:n lapsenoikeuksia koskevat sopimukset ja lapsia arvostetaan, suojellaan ja heistä pidetään pääsääntöisesti hyvää huolta – aina siellä, missä se suinkin on mahdollista. Jeesuksen aikana lapsilla ei ollut sellaista asemaa. Jeesuksen opetus oli hyvin radikaalia. Arvoton sai arvon. Pienin on suurin.
Mitä Jeesus opettaisi tänään? Ketkä olisivat heitä, jotka nyt Jeesuksen opetuksessa nostettaisiin keskiöön. Kuka tarvitsee apua? Kuka tarvitsee hoitoa? Kuka tarvitsee tukea? On hyvä muistaa, että koko kertomus Jeesuksesta ja lapsista on vastausta kysymykseen: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” Keitä ja keiden arvoa ei kirkko ja seurakunta saa unohtaa? Kuka on jäämässä jalkoihin?
Toiseksi Jeesus puhuu vähäisistä. Keitä he ovat? Usein ajatellaan, että Jeesus tarkoitti lapsia – mutta on mitä ilmeisintä, ettei siitä ollut kysymys. Kysymys oli – ja on – hänen seuraajistaan, heistä, jotka uskoivat Jeesuksen ja jotka Jeesus lähetti matkaan ilman sauvaa, ilman ylimääräistä vaatekertaa – jopa ilman eväitä. Hän lähetti heidät julistamaan Jumalan valtakuntaa. Hänen seuraajansa olivat köyhää väkeä – vähäisiä. Jeesus varoittaa vahingoittamasta heitä.
Suomenkielisessä Raamatussa esiintyvät sanat viettelys ja lankeemus. Kreikan kielessä tuolla kohtaa on yksi sana, joka toistuu moneen kertaan ja kuulostaa kovin tutulta. ”Skandalon” – skandaali. Sanan alkuperäinen merkitys lienee ”ansa”.
Jeesus varoittaa johtamasta ansaan vähäisiä, pikkuisia. Vähäisiä, köyhiä, pieniä – heitä ei saa johdattaa ansaan. Uskosta on pidettävä huolta.
Haluan palata alun kysymykseen: mistä tänään löydät itsesi evankeliumin äärellä – tai mistä minä löydän itseni. Mikä evankeliumissa on se, mikä tänään tuntuisi lohduttavalta ja rohkaisevalta?
Löydänkö itseni opetuslasten kanssa miettimässä sitä, kuka on suurin ja merkittävin – ehkä toivoen, että itse kuulun siihen joukkoon? Tai miettimässä, kenen ehdoilla eletään? Kenen ehdoilla toimitaan kirkossa ja yhteiskunnassa?
Löydänkö itseni kenties siitä joukosta, jossa ollaan lasten kaltaisia – apua ja tukea tarvitsevia. Kuulunko joukkoon, joka tietää monella tavalla olevansa riippuvainen toisista ihmisistä ja Jumalasta, joka ei omillaan pärjää.
Vai kuulunko niihin, joita uskonsa vuoksi on helppo loukata – tai saattaa usko epäilyn alaiseksi?
Vai olenko kenties asettamassa ansoja toisille? Koenko iloa, jos toinen joutuu skandaalin keskelle?
Missä olen – mihin joukkoon kuulun?
Päivän Raamatun kohta ei päästä helpolla.
Mikä on se lohdutus, joka tänään on tarjolla?
Saarnan alussa nostin esiin kaikkein hankalimman osan päivän tekstistä. Kaulaan ripustettava myllynkivi ja jäsenten katkomiset tai silmien repimiset. Miksi Jeesus puhuu näin kovilla vertauskuvilla? Niin kuin jo aiemmin totesin – kyse on onneksi vertauskuvista. Mutta miksi?
Jumalan valtakunta, pelastus, usko – ne ovat luovuttamattomia aarteita. Ne kuuluvat syvästi ihmisyyteen. Ne kuuluvat kaikille – heikoillekin. Niihin on kätketty viesti elämän arvosta sen kaikissa muodoissaan.