Eilen iltapäivän alussa sain tekstiviestin, jossa kerrottiin tutun kriisinhallintajoukoissa palvelevan nuoren miehen joutuneen autopommi-iskuun Afganistanissa. Viestin mukaan hän oli selvinnyt ilman isompia vammoja. Äidin lähettämä viesti päättyi toteamukseen tai pikemminkin uskontunnustukseen: ”Suojelusenkelit oli taas mukana.”
Näin meillä on lupa ja etuoikeus tunnustaa. Enkelien olemassaolo on itsestäänselvyys sille, joka uskoo Jumalaan. Naturalistisen maailmankatsomuksen varaan rakentava taas ei voi mitenkään sovittaa todellisuuskuvaansa enkeleitä. Kaikkein merkillisimmätkin varjeltumiset tai johdatuksen kokemukset on silloin pakko selittää vain käsittämättömän hyväksi tuuriksi. Sokean sattuman nimiin vannova ihminen on säälittävässä tilassa. Niin taitavasti Jumalan vastustajaksi ilmoittautunut saatana kuitenkin markkinoi pelkän aineellisen todellisuuden ilosanomaansa, että sattumaan uskova ihminen yleensä säälittelee sitä, joka tunnustaa sekä Jumalan että enkelien todellisuuden. Monikaan ei ehkä tule ajatelleeksi, kuinka tarkoituksenmukaista saatanalle on kieltää kaikki näkymätön todellisuus. Raamattu kertoo lyhyesti senkin alkuperän. Saatana kuuluu Jumalan luomakuntaan. Se on langennut enkeliruhtinas; ei siis itsessään suvereeni eikä Jumalan tasaveroinen vastustaja. Siksi sille on eduksi yrittää häivyttää kaikki muu kuin näkyvä todellisuus.
Jumala on. Se oli viime keskiviikkona seurakunnassamme päättyneen seurakuntatapahtuman pääotsikko. Kun Jumala on, on myös kaikki se, mistä Jumala erityisessä ilmoituksessaan, Raamatun sanassa, kertoo. Elämme todellisuudessa, jossa läsnä ovat myös enkelijoukot. Todellisuutta ovat ne palvelevat henkiolennot, jotka edelleen toimittavat niitä tehtäviä, joista myös Raamattu kertoo. Todellisuutta ovat myös pahan henkiolennot; langenneet enkelijoukot.
Päivän evankeliumi on yksi niistä raamatunkohdista, jotka luovat käsitettä: ’suojelusenkeli’. Jeesuksen viittaus lasten, vähäisten, enkeleihin, jotka saavat taivaissa katsella taivaallisen Isän kasvoja, liittyy vahvaan vetoomukseen lasten kaikkinaisesta suojelusta. Meidän vastuullamme on huolehtia siitä, että lapsi saa tulla Jumalan valtakunnan kansalaiseksi ja ennen kaikkea siitä, ettei häntä houkutella pois siitä yhteydestä. Me voimme kantaa vastuumme vain huolehtimalla siitä, että täytämme sen, mihin Jeesus antaa käskyn: ”Tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. Kastakaa …ja opettakaa”. Kasteen kautta kulkee tie Jumalan valtakuntaan; mitään muuta tietä ei meille ole annettu. Jeesus itse saattoi Jumalan Poikana toimia toisin. Hän otti ihmisiä suoraan taivaallisen Isän valtakuntaan, mutta meidät hän sitoi toimimaan käskemällään tavalla. Jumalan valtakunnassa eletään uskon varassa. Usko tulee Jumalan sanan kautta, sen synnyttämänä; siis Jumalan itsensä vaikuttamana. Meidän vastuumme on siinä, että jo lapsi saa kasvaa sellaisessa yhteydessä, missä Jumalan sana on runsaasti ja puhtaana esillä ja tarjolla. Kaikessa tässä vastuunkantamisessa me emme kuitenkaan ole yksin. Voimme olla varmoja, että enkelit ovat mukana. Heidän suojeleva ja johdattava työnsä on totta niin ajallisen elämän vaiheissa kuin ennen kaikkea kaikessa siinä, mikä rakentaa ihmisen ja Jumalan välistä yhteyttä. Yhtä totta on myös vastapuolen aktiivinen toiminta. Niin kuin apostoli Paavali muistuttaa: ”…meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa” (Ef.6:12).
Päivän evankeliumi tuo siis enkelien sunnuntain sanomaan vahvan vetoomuksen lapsen oikeuksien puolesta. Liian vähälle huomiolle meidänkin maassamme jää se, että lapsella on myös oikeus syntyä. Lain suojaama lapsen murhaaminen sikiövaiheessa on Suomessakin sellainen häpeätahra, jonka poistamiseksi tulee nähdä vaivaa. Protestanttisessa maailmassa päivitellään paavin ehkäisynvastaisia lausuntoja elämälle vieraiksi ja kerrassaan mahdottomiksi. Kristityn ihmisen on uskallettava tutkia sitäkin ajatusta. Jos oman mukavuuden ja esimerkiksi taloudellisen vaurauden takaamiseksi perheessä aktiivisesti rajoitetaan syntyvien lasten lukumäärää, on väistämättä astuttu sellaiselle alueelle, joka kuuluu elämän antajalle, Jumalalle.
Tämä sunnuntai on perinteisesti omistettu ennen kaikkea enkeleille, ja päivän nimikin viittaa toiseen Raamatussa nimeltä mainittuun enkeliruhtinaaseen, Mikaeliin. Se toinenhan on enkeli Gabriel, jonka muistamme varmasti joulun sanoman, Vapahtajan syntymisen viestin kuuluttajana. Tänään ei Mikaelista ole luettu, mutta perinteisin Mikkelinpäivän epistolateksti on Ilmestyskirjan kuvaus taivaassa syttyneestä sodasta, jossa Mikael enkeleineen voitti langenneen enkeliruhtinaan, joka silloin ajettiin maan päälle. Mikaelin tavoin monet nimeltä mainitsemattomat enkelit tai kokonaiset enkelijoukot kuvataan Raamatussa taivaalliseksi sotaväeksi. Monet myös Gabrielin tavoin jonkin erityisen, Jumalalta tulevan, viestin tuojiksi. Miehisistä nimistä huolimatta meidän ei tarvitse edes jäädä miettimään enkeleitten sukupuolta. Jeesus tekee pohdinnan turhaksi, kun häneltä kerran – jälleen kiusaten – kysyttiin maan päällä seitsemän veljeksen vaimona eläneen naisen tilannetta ylösnousemuksen jälkeisessä elämässä taivaassa. Vastauksessaan Jeesus totesi kysymyksen olevan turha ja perusteli sen lauseella: ”he ovat niin kuin enkelit taivaassa” (Matt.22:30). Ehkä tästä lauseesta nousee myös se usein kuultu, täysin vailla perustaa oleva ajatus, että kuolleet ihmiset muodostavat taivaan enkelijoukot. On kai niin, että erityisesti lapsille yritetään kuolemaa selittää tällaisella ”pehmennyksellä”. Päivän evankeliumi haastaa meitä kuitenkin suojelemaan lapsia kaikin tavoin, myös valheilta. Ylösnousemus on totta, ja taivaaseen mennään vain ja ainoastaan uskomalla Jeesukseen, mutta taivaassakin ihmiset ovat ihmisiä ja enkelit enkeleitä.
Ehkä kaikkein merkillisin asia Jumalan luomakunnassa on, että enkelitkin hän on pannut palvelemaan meitä – ei siis toisin päin! Heprealaiskirjeen alku kuvaa ihmisen osaan alentunutta Jumalan Poikaa, joka kuitenkin on enkeleitä korkeampi. ”Ei Jumala ole yhdellekään enkelille milloinkaan sanonut: Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin” (Hepr.1:5). Sen sijaan saamme muistaa, että Jeesuksessa Kristuksessa Jumala kutsuu meitä, ihmisiä lapsikseen. Edelleen Heprealaiskirje puhuu enkeleistä: ”Eivätkö enkelit ole palvelevia henkiä? Heidät lähetetään palvelemaan niitä, jotka saavat osakseen autuuden” (Hepr.1:14). Niin merkillinen ja suuri on Jumalan meille, ei suinkaan esimerkiksi langenneille enkeleille, valmistama pelastus, että Pietari kirjoittaa ”Tähän pelastukseen haluavat enkelitkin päästä edes luomaan silmäyksen” (1.Piet.1:12).
Mikkelinpäivän nimi Mikael avaa tärkeän näkökulman koko enkelimaailman ja sen tehtävän ymmärtämiseen. Hepreankielinen nimi koostuu kolmesta sanasta, jotka voi suomentaa: kuka kuin Jumala. Minulle tuon nimen kantama viesti on erityisen puhutteleva, sillä juuri alkuperäisenä Mikkelinpäivänä, Mikon ja Mikaelin nimipäivänä syntyneenä, ei isälläni Väinö Mikaelilla ollut muuta mahdollisuutta tai varmaan edes muuta ajatusta kuin antaa minullekin nimi Mikael. Enkelin nimi Mikael on itse asiassa juuri se sama viesti, mikä kuuluu aivan Raamatun alussa, ihmisen luomisessa. ”Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi”. Kuka on kuin Jumala, ellei juuri Jumalan kuvaksi luotu ihminen. Me tiedämme, että kuva on meissä ratkaisevasti särkynyt syntiinlankeemuksen seurauksena. Siitä huolimatta Jumala ei ole meitä luomiaan hylännyt. Jeesuksessa Kristuksessa hän asettaa eteemme alkuperäisen ehjän kuvan. Siksi olisi vähemmän katseltava peiliin ja enemmän Kristukseen. Turmeltumattomien enkeleitten palvelutehtävä on myös sopiva ja oikea malli siitä, miten ihmisen elämää olisi elettävä. Enkelit ovat palvelevia henkiä, mutta myös Jeesus muistutti antavansa esimerkin palvelemisesta. Sen perusteella voimme sanoa, että päivän evankeliumista avautuva enkelien suojeleva palvelutehtävä kuuluu myös meille.
Tänään jumalanpalveluksessa on mukana Martta-järjestön juhliva joukko. Sen järjestön nimi on lainattu Raamatusta, Jeesuksen ystäväperheestä. Martta oli ymmärtänyt tehtäväkseen palvelevan rakkauden, itse asiassa siis enkelin tehtävän. Jeesuksen vierailu Martan ja hänen sisarensa Marian luona muistuttaa jokaista Marttaa ja jokaista muutakin palvelevan rakkauden haasteen edessä olevaa kaikkein tärkeimmästä. Syntiinlangennut ihminen ei itsessään kykene Jeesuksen tai enkelien antamaa esimerkkiä täyttämään. Me kaikki tarvitsemme sitä, minkä Martan sisar Maria ymmärsi. Hän halusi olla lähellä Jeesusta, kuunnella ja ottaa vastaan tärkeimmän, Jeesukselta tulevan anteeksiantavan rakkauden. Jeesuksen jalkojen juuresta lähtien ja sinne aina uudestaan palaten on meillä mahdollisuus olla jakamassa enkelien palvelutehtävää ja samalla iloita siitä, että hekin ovat todella kanssamme, suojelemassa, varjelemassa ja johdattamassa.