Me voimme ihmisinä olla kahdenalaisessa suhteessa toisiimme. Voimme lähestyä toisiamme toisaalta ikään kuin kauppiaina ja hallitsijoina ja toisaalta ikään kuin isinä, äiteinä ja lapsina. Joku teistä voi olla ammatiltaan kauppias, mutta en nyt tietenkään puhu mitään tavallisesta kaupankäymisestä, en myöskään siitä, että olemme perheissämme isän, äidin ja lapsen asemassa. Puhun ihmissuhteista yleensä, siitä miten yleensä suhtaudumme toisiimme.
Ensiksi mainitut – kauppiaat ja hallitsijat – käyvät kaikesta kauppaa, tekevät laskelmia ja haluavat hallita lähimmäisiään. Jälkimmäiset – isät, äidit ja lapset – taas tekevät kaiken toisilleen lahjaksi, ilmaiseksi ja ottavat iloisin ja vapain mielin toisiltaan lahjoja vastaan. Olisimme onnellisempia, tasapainoisempia ja vähemmän stressaantuneita, jos osaisimme asettua kaikissa ihmissuhteissamme isän, äidin ja lapsen asemaan, mutta siitä huolimatta me pyrimme olemaan kauppiaita ja hallitsijoita, usein jopa ihan läheisimmissä ihmissuhteissamme perheen pirissä.
Yhteiskuntammekin kehittyy jatkuvasti yhä enemmän siihen suuntaan, että kaikki täytyy ansaita, kaikesta täytyy kilpailla, kaiken täytyy olla tehokasta ja kannattavaa, kaikesta käydään kauppaa, kaikkea täytyy pystyä mittaamaan ja viime kädessä nimenomaan euroilla. Kaupankäynnillä ja kilpailulla on tietysti oma paikkansa, mutta jos kaikki mahdollinen nähdään kaupankäynnin näkökulmasta, voidaan kysyä, mihin olemme menossa?
Pohjimmiltaan ei tosin ole mitään uutta auringon alla, kuten Vanhan testamentin saarnaaja jo totesi. Ihmiset ovat aina halunneet käyttää lähimmäisiään hyväkseen, hallita heitä ja asettua heidän yläpuolelleen. Jeesuksen opetuslapsetkin kyselevät päivän evankeliumissa: “Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” Markuksen evankeliumin vastaavasta kohdasta käy ilmi, että opetuslasten kyselyllä oli hyvin henkilökohtainen tausta, sillä he olivat aikaisemmin kiistelleet siitä, kuka heistä oli suurin.
Jeesuksen opetuslapsille antama vastaus yllätti heidät täydellisesti. Opetuslapset olivat ihmeissään, kun Jeesus asetti lapsen heidän esikuvakseen ja sanoi, että suurin taivasten valtakunnassa on se, joka nöyrtyy lapsen kaltaiseksi. Jeesuksen ajan juutalaisessa yhteisössä lapsen arvo perustui varsinkin uskonnollisessa mielessä siihen, mitä lapsesta voi tulla, eikä siihen, mitä hän on. Jeesuksen lapsesta käyttämä sana tarkoittaa pientä lasta aina sylivauvasta kolmetoistavuotiaaseen asti. Tällaista lasta ei vielä pidetty Jumalan valtakunnan täysivaltaisena jäsenenä, koska hän ei kyennyt pitämään Mooseksen lain säädöksiä. Vasta kolmetoistavuotiaana juutalaisesta poikalapsesta tuli niin kutsuttu lain poika, joka pystyi täyttämään Jumalan Israelin kansan kanssa tekemän liiton ehdot.
Jeesuksen vastaus kääntää opetuslasten inhimillisen arvojärjestyksen jumalalliseksi järjestykseksi, missä pieni on suurta ja arvottomana pidetty arvokasta. Jumalallinen järjestys ei ole arvojärjestys vaan armon järjestys. Siinä ei kukaan voi nousta toisen yläpuolelle, siinä ei kysytä asemaa toisen edellä tai jäljessä, siinä kysymys järjestyksestä menettää kokonaan merkityksensä. Jeesus sanoo: “Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.” Jokaisen on nöyrryttävä samalla tavalla lapsen kaltaiseksi, pienimmäksi, josta Jumalan armo tekee suurimman – kuten kaikista muistakin armahdetuista. Muutoin jää kokonaan Jumalan valtakunnan ulkopuolelle.
On nurinkurista, että pyrimme olemaan kauppiaita ja hallitsijoita suhteessa toisiimme, mutta kaikkein nurinkurisinta on se, että meillä on kauppiaan ja hallitsijan asenne suhteessa Jumalaan. Luther sanoo, että “olla Jumala on antaa, ei ottaa.” Jumala on meidän Luojamme, käsittämättömän hyvä ja rakastava Isämme, joka antaa ja haluaa antaa meille kaiken lahjaksi, täysin ilmaiseksi. Me emme voi käydä kauppaa Jumalan kanssa emmekä ansaita häneltä mitään, vaan ainoastaan lapsen tavoin ottaa vastaan hänen hyviä lahjojaan ja kiittää häntä niistä.
Juuri siksi me olemme tänään kokoontuneet kiittämään syksyn sadosta. Olemme saaneet menneenä kesänä lahjaksi auringonpaisteen ja sateen ja syksyn tultua kauniita viljankorjuuilmoja. Vilja on kasvanut ja kypsynyt ilman meidän ansioitamme, samoin muut maan antimet. On toki tarvittu paljon työtä ennen kuin vilja on saatu kylvettyä, korjattua, kuivattua, jauhettua ja leivottua leiväksi ruokapöytiimme. Täällä maaseudulla tämä vielä ymmärretään, mutta ymmärrämmekö myös sen, että jokapäiväinen leipä on Jumalan lahja, jonka hän antaa meille vaatimatta siitä mitään maksua?
Luther selittää Vähässä Katekismuksessa Isä meidän –rukouk-sen pyyntöä “anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme” seuraavasti: “Jumala antaa pyytämättäkin jokapäiväisen leivän kaikille, myös pahoille ihmisille, mutta me pyydämme tässä rukouksessa, että hän auttaisi meitä ymmärtämään tämän ja vastaanottamaan jokapäiväisen leipämme kiitollisina.”
Jokapäiväiseen leipään ei kuulu vain ravinto vaan kaikki Jumalan antama ajallinen hyvä. Vähässä Katekismuksessa on seuraava luettelo: “Ruoka, juoma, vaatteet, kengät, koti, pelto, karja, raha, omaisuus, kelpo aviopuoliso, kunnolliset lapset, kunnollinen työväki, kunnolliset ja luotettavat esimiehet, hyvä hallitus, suotuisat säät, rauha, terveys, järjestys, kunnia, hyvät ystävät, luotettavat naapurit ja muu sellainen.” Kaiken tämän Jumala antaa yksinomaan isällisestä, jumalallisesta hyvyydestään ja laupeudestaan, vaikka emme sitä lainkaan ansaitse emmekä ole sen arvoisia.
Eikä Jumala anna meille lahjaksi vain ajallista hyvää, vaan samalla tavalla hän antaa meille ilmaiseksi ikuisen elämän Jeesuksen ansion tähden. Niin selvää ja yksinkertaista mutta silti niin vaikeaa ja käsittämätöntä. Miksi? Siksi, että me emme tahdo nöyrtyä lapsen asemaan, ja siksi, että me mittaamme Jumalaa itsellämme. Koska me käymme kauppaa emmekä halua antaa mitään ilmaiseksi, ajattelemme sisimmässämme, että Jumala on samanlainen kitupiikki kuin me. Kun havahdumme näkemään, että tämä ajallinen elämämme kestää vain pienen hetken, ensimmäinen kysymyksemme on sama kuin aikoinaan rikkaalla nuorukaisella, joka tuli Jeesuksen luo: “Mitä minun on tehtävä, että minä saisin iankaikkisen elämän?” Kysymys oli värin asetettu, ja mekin kysymme näin, kunnes joudumme tunnustamaan, että tilanteemme on toivoton eikä mitään ole tehtävissä.
Silloin saamme kuulla: Kaikki on jo tehty, kaikki vaatimukset on jo täytetty. Jeesus on ne täyttänyt. Jesajan kirjassa sanotaan: “Kuulkaa, kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen! Te, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa viljaa ilmaiseksi, syökää, ottakaa maksutta viiniä ja maitoa!” (Jes. 55:1) Kaikki Jumalan lahjat ovat sinua varten. Saat ottaa ne vastaan maksutta, ilmaiseksi, lapsen lailla, sekä ajallisen elämän lahjat että syntien anteeksiantamuksen ja ikuisen elämän Vapahtajasi tähden.