Pääsiäinen, Joh. 20: 1-10, Martti Vaahtoranta

1.
Saimme eilen siunata sisaremme Herrassa haudan lepoon. Teimme sen osoittaen häntä kohtaan rakkautta ja kunnioitusta. Ei vain hänen sielunsa, vaan myös hänen ruumiinsa oli meille tärkeä vielä hänen kuoltuaankin. Jeesuksen hautauksen esikuvaa noudattaen kätkimme rakkaan sisaren maan poveen odottamaan ylösnousemuksen ihanaa aamua.
Niin oli tehty myös Jeesukselle. Mutta aikaa muistojuhliin ei ollut. Sapatti oli alkamassa. Jeesus piti saada alas ristiltä ja haudatuksi ennen suuren juhlan alkua.
Jotakin jäi ilmeisesti kiireessä tekemättä. Tai ehkä miesten toimittamaan ruumiin valmistamiseen hautausta varten ei ihan täysin luotettu. Me miehet olemme tämmöisissä asioissa joskus hutiluksia. Ehkä sen tähden Maria Magdaleena yhdessä muiden naisten kanssa lähti heti sapattia seuraavan päivän aamuna vielä pimeän aikaan haudalle, jonka paikan hän oli pannut mieleensä.
Jeesukselle, rakkaalle Opettajalle, joka oli ajanut hänestä pois seitsemän riivaajaa, piti toimittaa viimeinen palvelus niin hyvin, kuin se ihmiselle oli mahdollista. Olkoon, että Hänet oli jo Betaniassa voideltu Hänen hautaamistaan varten. Vielä kerran piti hyvien tuoksujen ympäröidä Jeesus. Sitten Hänet jätettäisiin sen Jumalan haltuun, jonka Hän eläessään oli tuonut niin lähelle, niin käsittämättömän lähelle.
2.
Oliko Jumala nyt kaukana? – Aurinko pimeni, kun Jeesus kuoli. Jumala tuntui vaikenevan ja kääntävän meille selkänsä.
Miten tästä eteenpäin? Minne mennä? Miten selvitä koetuista kauhun hetkistä ja menetyksestä, jonka suuruutta ei vielä uskaltanut edes ajatella ja jonka vasta vähitellen ymmärtäisi?
Marian maailma oli pirstaleina. Silti hän säilytti toimintakykynsä, niin kuin naisten on tapa, kun pahimman kaaoksenkin keskellä elämän pitää jatkua. Maria pystyi toimittamaan sen, mikä nyt piti tehdä. Pietari, Johannes ja muut apostolit olivat poissa pelistä.
3.
Sitten kuitenkin tapahtui jotakin täysin odottamatonta. Tapahtui jotakin, mikä muutti kaiken muuksi ja mullisti sen, mitä kokemus ja terve järki olivat siihen asti opettaneet ja mitä ne opettivat myös sen jälkeen. Mutta kuinka ja missä järjestyksessä kaikki kävi – siitä neljä eri evankeliumia kertovat hiukan eri tavoin.
Onko se merkki siitä, että kertomukset eivät ole tosia? Ei missään tapauksessa! Päinvastoin: juuri Raamatun kertomuksien yksityiskohtien erilaisuus kertoo siitä, että kyseessä oli todellinen tapahtuma ja todellinen kokemus eikä keksitty tarina.
Sillä varta vasten sepitetty juttu olisi tietysti rikkumattoman johdonmukainen. Siinä ei olisi yhtään yksityiskohtaa, joka ei sopisi tarkasti yhteen kaikkien muiden yksityiskohtien kanssa. Olisihan se varta vasten sellaiseksi laadittu ja kirjoittajan mielessä suunniteltu.
Raamattu kuitenkin puhuu todellisesta elämästä ja todellisista Jumalan armoteoista meidän maailmassamme, ei keksityistä eikä sepitetyistä tapahtumista. Mutta todellisessa elämässä ovat todelliset ihmiset mukana. Inhimillisen kokemusmaailman kautta meille annetaan Jumalan erehtymätön ilmoitus, josta neljän evankeliumin pinnaltaan erilaiset, mutta ytimeltään yksimieliset todistukset kertovat.
4.
Sillä itse asia on kristallinkirkas. Se on selvääkin selvempi. Mutta mikä se on ? – Ei vielä se, mikä sai Marian aluksi ymmälleen. Mutta sekin on tärkeää.
Sillä kivi, joka oli perjantaina vyörytetty haudan suulle, oli nyt poissa. Hämärissä Maria näki haudan oven ammottavan mustana ja tyhjänä. Ehkä se pelotti Mariaa. Ehkä hän ei sen tähden Johanneksen evankeliumin kertomuksen mukaan edes kurkistanut hautaan sisälle, vaan päätteli, että Jeesuksen ruumis oli varastettu, että Jeesus oli viety pois.
5.
Mutta kuinka se olisi ollut mahdollista ja kuka olisi voinut tehdä niin? Olihan Jeesuksen hauta lopuksi jopa sinetöity, ja sitä vartioitiin huolella siinä pelossa, että Jeesuksen opetuslapset olisivat halunneet varastaa Hänen ruumiinsa ja väittää Hänen nousseen kuolleista. Sellaista juttua leviteltiinkin Pääsiäisen jälkeen.
Mutta mitä järkeä siinä olisi ollut? Sellainen petos olisi äkkiä paljastunut. Ensinnäkään ruumista ei noin vain viedä ja varasteta. Toiseksi on mahdotonta ajatella, että opetuslapset olisivat petos mielessään haudanneet Jeesuksen jonnekin muualle tai peräti hävittäneet Hänen ruumiinsa.
Eikä Jeesuksen ruumiin pelkkä katoaminen olisi ollut minkäänlainen todiste Hänen ylösnousemisestaan. Eivät siihen olisi uskoneet edes itse huijarit, muista puhumattakaan. Ja olivathan siellä myös vartijat, joista jo oli puhe. Roomalaisten sotilaiden ohi ei huomaamatta ryömitty, ja vaikka se olisikin onnistunut, raskasta kiveä ei olisi saatu paikoiltaan ilman melkoista miesvoimaa ja ryminää ja kolinaa, joka varmasti olisi herättänyt vartijoiden huomion. Ja se yritys olisi sitten ollut siinä.
6.
Kuka siis olisi voinut viedä Jeesuksen ruumiin, ja miksi Hänet olisi viety, ja minne? – Maria juoksi hämmentyneenä haudalta. Ehkä tilanne myös kammotti häntä.
Sitten hän kohtasi Pietarin ja Johanneksen ja kertoi heille: ”He ovat Herran ottaneet pois haudasta, ja emme tiedä, kuhunka he hänen panivat!” Marian mukana oli ilmeisesti myös muita naisia, kuten toisissa evankeliumeissa kerrotaan. Puhuuhan Maria tässäkin monikossa.
Ehkä Pietari ja Johannes olivat hekin jo uskaltautuneet kolostaan ulos. Joka tapauksessa he saivat nyt jalat alleen. Eivätkä he lähteneet pakoon. He unohtivat pelkonsa ja syyllisyytensä. Tästä asiasta piti saada selko! Mistä oikein oli kyse?
Pietari, joka muuten oli apostolien nokkamies, jäi vanhempana miehenä jälkeen. Johannes ehti haudalle ensin. Hautaan hän ei kuitenkaan uskaltautunut, vaan ainoastaan kurkisti sinne.
Perässä tullut Pietari sen sijaan oli saanut takaisin entisen rohkeutensa ja astui juoksusta huohottaen hautaan sisälle. Ja mitä hän näkikään siellä? Hän näki sen saman, minkä myös Johannes havaitsi uskallettuaan hänkin vihdoin hautakammioon: Jeesus ei ollut haudassa. Jeesus ei ollut siellä, mistä he luulivat hänet löytävänsä. Missä Jeesus oli?
7.
Maria oli siis oikeassa. Tai oikeastaan väärässä. Maria oli väärässä luullessaan jonkun ottaneen Jeesuksen ruumiin ja vieneen Hänet pois.
Sillä oli ilmeistä, ettei niin ei ollut tapahtunut. Jeesuksen lepopaikka ei näyttänyt sellaiselta, josta oli juuri ryöstetty ruumis. Sen Pietari ja Johannes huomasivat.
Siinä olivat nimittäin Jeesuksen käärinliinat siististi paikoillaan, kaksi kaunista kasaa erillään toisistaan. Ei Häntä siis ollut kiireessä raahattu mukaan käärinliinoineen päivineen. Eikä Häntä ollut myöskään riisuttu niistä ja jätetty ne niille sijoilleen, kun alaston Jeesuksen ruumis olisi kannettu ulos. Ja kuka ylipäätään tekisi sellaista – avaisi vainajan käärinliinat ja sitten vielä laskostaisi ne huolellisesti samoille paikoille, joilla ne olivat ruumiin päällä? Siihen ne jäisivät yhtenä sekavana myttynä.
Nyt kuitenkin Jeesuksen käärinliinat ja hikiliina, joka oli ollut Hänen päässään, olivat siististi kasassa ja kumpikin omassa paikassaan. Ei niitä varmastikaan kukaan ollut siihen erikseen käärinyt. Paremminkin ne olivat jääneet niille sijoilleen, joilla ne olivat silloin, kuin ne peittivät Jeesuksen ruumista.
8.
Kun Jeesus herätti Lasaruksen kuolleista, Hän palautti ystävänsä takaisin tähän elämään, josta kuolema oli kutsunut hänet pois. Lasarus käveli haudasta ulos käärinliinat yllään. Hän kuitenkin kuolisi vielä uudestaan, ja silloin lopullisesti, ylösnousemuksen aamua odottamaan.
Vaikka Lasaruksen kuolleista herättäminen olikin teko, joka viittasi siihen, mitä nyt oli tapahtunut Jeesuksen haudalla, ennustuksen toteutuminen oli toisenlainen kuin ennakoiva merkki, joka viittasi siihen. Lasaruksella oli käärinliinat yllään. Jeesuksen käärinliinat olivat tyhjinä tyhjässä haudassa.
Mitä siis oli tapahtunut? Mitä Pietari ja Johannes ”uskoivat” nähtyään käärinliinat erikseen käärittyinä siinä tyhjässä haudassa, jossa Jeesus oli maannut. – Johanneksen evankeliumi saooo, etteivät he vielä ymmärtäneet Raamattua, eivät sitä, mitä olisi tapahtuva. Mutta jotakin he uskoivat. Vai oliko se vielä enemmän vain aavistelua?
P. Luukas kirjoittaa evankeliumissaan näin: ”Mutta Pietari nousi ja juoksi haudalle, ja kuin hän kurkisti sisälle, näki hän ainoasti liinavaatteet pantuna, ja meni pois ihmetellen itsellänsä sitä, mikä tapahtunut oli“ (Luuk. 24:12). P. Johannes kertoo kummankin opetuslapsen palanneen haudalta takaisin muiden luo.
He uskoivat, mutta eivät kuitenkaan uskoneet. He eivät ehkä oikein tienneet, mitä ajatella tästä kaikesta. Pelkkä tyhjä hauta ei heitä vielä vakuuttanut. Mutta varmasti he muistivat, mitä Jeesus oli sanonut ja mitä he eivät silloinkaan olleet ymmärtäneet. Eiväthän he ymmärtäneet sitäkään, että Jeesuksen piti kärsiä ja kuolla. Kuinka he olisivat ymmärtäneet, mitä Kolmantena päivänä olisi tapahtuva? Mutta jotakin he jo uskoivat. Ja niitä käärinliinoja he ihmettelivät.
9.
Ei Mariakaan vielä oikein tiennyt, mitä ajatella. Näin jatkuu Johanneksen evankeliumi sen jälkeen, kun Pietari ja Johannes ovat palanneet haudalta takaisin muiden opetuslasten luo:
Mutta Maria seisoi ulkona haudan edessa ja itki. Ja kuin hän niin itki, kumarsi hän itsensä hautaan ja näki kaksi enkeliä valkeissa vaatteissa istuvan, yhden pään puolessa ja toisen jalkain puolessa, siinä missä Jesuksen ruumis pantu oli. Ne sanoivat hänelle: ”Vaimo, mitäs itket?” Hän sanoi heille: ”He ovat minun Herrani ottaneet pois, ja en tiedä, kuhunka he hänen ovat panneet.” Ja kuin hän nämät sanonut oli, käänsi hän itsensä taapäin, ja näki Jesuksen seisovan, eikä tietänyt, että se oli Jesus. Sanoi Jesus hänelle: ”Vaimo, mitäs itket? Ketäs etsit?” Mutta hän luuli sen yrttitarhan haltiaksi ja sanoi hänelle: ”Herra, jos sinä hänen kannoit pois, niin sano minulle, kuhunkas hänen panit, ja minä tahdon hänen ottaa.” Jesus sanoi hänelle: ”Maria!” Niin hän käänsi itsensä ja sanoi hänelle: ”Rabboni, se on: Mestari”. Jesus sanoi hänelle: ”Älä minuun rupee, sillä en minä ole vielä mennyt ylös minun Isäni tykö, vaan mene minun veljeini tykö ja sano heille: minä menen ylös minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö.” Maria Magdalena tuli ja ilmoitti opetuslapsille, että hän oli nähnyt Herran, ja että hän näitä hänelle sanoi. (Joh. 20:11-18)
10.
Nyt Maria ei enää itkenyt. Tai jos hän itki, hän itki ilosta. Nyt hän uskoi. Nyt hän uskoi sen, mitä hänen oli ennen ollut vaikea edes kuvitella: että kuolema ei lausuisikaan viimeistä, kolkkoa vuorosanaa elämän surullisessa näytelmässä, että vihollisista viimeinenkin kerran kukistuisi.
Sillä Jeesus oli noussut kuolleista. Hän oli totisesti noussut kuolleista. Isä oli Hänet herättänyt, ja oman jumaluutensa voimasta Hän oli voittanut kuoleman vallan ja noussut uuteen, katoamattomaan elämään. Noustessaan samana jumalihmisenä, mutta kuitenkin uudistetussa ruumiissaan uudenlaiseen elämään Jeesus yksinkertaisesti vain jätti käärinliinat niille sijoilleen, joilla ne olivat peittäneet Hänen runneltua ruumistaan. Uutena ja kauniina Hänen Pitkänäperjantaina melkein tuntemattomaksi hakattu ja puhkottu ruumiinsa nousi nyt siihen katoamattomaan elämään, johon Hän oli menevä Isänsä luo kirkkauteen ja kunniaan.
11.
Mutta silti ylösnoussut Jeesus jäisi myös meidän luoksemme. Joka päivä maailman loppuun asti Hän olisi ihmisenä ja Jumalana kanssamme. Hän olisi luonamme siinä Sanassa, jossa Hän puhuisi meille, ja niissä sakramenteissa, joissa Hän olisi todellisesti ja jopa ruumiillisesti läsnä.
Ja ylösnousseen Herran ruumiissa olisivat yhä merkit siitä kärsimyksestä, jolla Hän lunasti myös meidän ruumiimme kuoleman vallasta. Yhä vielä Hänellä olisi käsissään ja kyljessään haavat, jotka Hän näyttäisi sinullekin sanoessaan: ”Sinun edestäsi annettu, sinun edestäsi vuodatettu kätkeköön sinun ruumiisi ja sielusi iankaikkiseen elämään.”
12.
Rakkaat ystävät! Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt! Iloitkaamme ja riemuitkaamme siitä!
Tämä on se päivä, joka valaisee kaikki muut päivät ja kaikkein pimeimmänkin yön. Tämä päivä on enemmän totta kuin mikään niistä. Sillä Herra Jeesus on todella noussut kuolleista. Hän elää ja hallitsee aina ja iankaikkisesti.
Sen tähden se, joka uskoo Häneen ja on kasteessa liitetty Hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa, se saa elää Hänen kanssaan jo nyt ja nousta kerran Hänen kirkkautensa iloon ja kunniaan. Siksi me vietämme myös uskovan kristityn hautajaisia kiittäen ja toivossa iloiten – siinä toivossa, jonka perustana on Jumalan Pojan, meidän Herramme ja Vapahtajamme Ristin uhri ja riemullinen ylösnousemus.
Niin siitä, mikä meidän elämässämme näyttää olevan suurin ja lopullinen tappio, tuleekin lopullinen voitto, ovi uuteen, parempaan elämään yhdessä ylösnousseen Vapahtajamme ja kaikkien Hänen omiensa kanssa. Sen tähden viettäkäämme pääsiäisjuhlaa iloiten ja riemuiten ja viekäämme sanomaa syntien anteeksiantamuksesta ja iankaikkisen elämän lahjasta Jeesuksessa Kristuksessa kaikkialle tämän maailman synkkiin laaksoihin ja pimeiden pilvien varjoihin, jotta ylösnousemuksen Aurinko valaisisi ne äärimmäisiä nurkkia myöten. Amen.