Tämä saarnani on kaksiosainen. Aluksi puhun eräästä menneen viikon tapahtumasta, johon osallistuin. Saarnan loppupuoli käsittelee enemmän juuri kuulemaamme tekstiä tai erästä sen yksityiskohtaa.
Vietin viime keskiviikkona aamupäivän eräässä ala-asteen koulussa. Seurakunnan työntekijää oli pyydetty koululle kertomaan luterilaisesta pääsiäisestä. Myös ortodoksiselta kirkolta oli pyydetty omaa pääsiäisperinteen esittelyä. Itse kohtasin tuon aamu-päivän aikana neljän alimman luokan oppilaat ja opettajat. Viidennet ja kuudennet luokat tutustuivat ortodoksisen kirkon pääsiäiseen.
Kokemukseni tuosta kouluvierailusta oli mieliinpainuva. Itselläni oli sellainen tunne, että sain kontaktin oppilaisiin. Lapset seurasivat esitystäni hyvin keskittyneesti. Jälkeenpäin sain opettajilta kiitosta onnistuneesta tilanteesta. Myös itselleni avautui jotain uutta pääsiäisen ihmeestä.
Ratkaisevaa oli se, että käytin elämyksellistä tapaa esittää asia. Sain käyttööni pääsiäistapahtumaa varten valmistetun roomalaisen sotilaan asun. Tuohon asuun puettuna esiinnyin roomalaisena, joka oli ollut sotilaana Jeesuksen aikana muun muassa Kapernaumissa ja Jerusalemissa. Kerroin minämuodossa, miten olin eri yhteyksissä joutunut kohtaamaan nasaretilaisen Jeesuksen.
Kerroin, miten komppanianpäällikköni, sadanpäämies oli pyytä-nyt ja saanut Jeesukselta apua palvelijansa sairastaessa. Kerroin, miten olimme olleet hälytysvalmiudessa, kun tuhannet ihmiset olivat kokoontuneet kuuntelemaan Jeesuksen opetuksia. Jouduimmehan varautumaan mahdolliseen kapinaan. Tilanteet säilyivät kuitenkin rauhallisina. Meidän ei tarvinnut puuttua tapahtumien kulkuun.
Kerroin myös, miten seurasimme tarkkaavaisesti tilannetta pääsiäisjuhlan aikana Jerusalemissa. Jeesushan oli otettu vastaan hoosianna-huudoin. Kyse oli juutalaisten perinteisestä uuden kuninkaan vastaanotosta. Meille sotilaille se oli merkki mahdollisten levottomuuksien uhasta.
Kerroin myös siitä, miten komppaniamme komennettiin kiirastorstai-iltana kaupungin ulkopuolelle. Arvelin, että menisimme tukahduttamaan kapinaa, kun niin suurella joukolla lähdimme täysin aseistautuneina liikkeelle myöhään illalla. Yllätys oli suuri, kun tienoo oli täysin rauhallinen. Ei kuulunut aseiden kalinaa ja väkijoukon huutoja. Emme löytäneet mitään kapinallisjoukkoa. Getsemanen puutarhassa oli vain muutama uninen mies. Osoittautui, että meidän tehtävänämme oli vangita Jeesus. Hän oli kuitenkin aivan rauhallinen. Hän ei tehnyt vastarintaa, kun vangitsimme hänet. Ison sotilasjoukon käyttö tuntui meistä yli-mitoitetulta toimenpiteeltä.
Kerroin myös, miten jouduimme seuraavana päivänä panemaan täytäntöön kuolemantuomion. Kahden varsinaisen rikollisen lisäksi jouduimme ristiinnaulitsemaan Jeesuksen. En ymmärtänyt, miksi hänet oli tuomittu. En ollut kuullut mistään hänen tekemistään rikoksista. Kapinapelkommekin olivat olleet joka kerta aiheettomia. Totesin, että eiväthän herrat tavalliselle sotilaalle päätöksiään selitelleet tai perustelleet. Me teimme vain työtä käskettyä. Sellainen käsitys meille sotilaille kuitenkin tuli, että kyse oli jostakin juutalaisten keskinäisistä kiistoista.
Kerroin vielä, miten jouduin vartioimaan Jeesuksen hautaa, kun juutalaisten johtomiehet epäilivät opetuslasten aikovan ryöstää sen. Jeesushan oli puhunut jotain sellaista, että hän ei jää kuoleman valtaan. Haudalla emme kuitenkaan joutuneet käsirysyyn minkään rosvojoukon kanssa, vaan häikäisevän kirkas valo yllätti meidät. Ja kun valon hälvettyä uskalsimme katsoa ympärillemme, huomasimme haudan tyhjäksi.
Roomalaisena sotilaana kerroin kaikesta tästä jälkeenkinpäin hämmentyneenä. En ymmärtänyt, mikä tuo valo oli. En ymmärtänyt, mitä oli tapahtunut. Kerroin kuinka meille maksettiin, jotta valehtelisimme haudan tapahtumista, että hauta olisi ryöstetty. Totesin kuitenkin, etten enää voi puhua vastoin totuutta.
Tuo sotilaan rooliin paneutuminen antoi itselleni uuden näkö-kulman pääsiäisen tapahtumiin. Olin ikään kuin osallisena niihin, sisällä tapahtumissa. Sotilaana en kuitenkaan ymmärtänyt, mitä oikeastaan tapahtui. Jäin ihmettelemään ja kyselemään.
Sotilaan roolissa tapahtumia jälkeenpäin miettiessäni päällimmäiseksi jäi sen pohtiminen, miten nuo Jeesuksen seurassa olleet miehet yhtäkkiä rohkaistuivat. Jeesusta vangittaessa he pakenivat. He pelkäsivät henkensä edestä. Kuitenkin samat miehet lähtivät myöhemmin eri puolille maailmaa kertomaan tuosta ristiin-naulitusta miehestä ja hänen ylösnousemuksestaan. Kuulemani mukaan he puhuivat tuosta Jeesuksesta henkensä uhallakin.
Roomalaisena sotilaana en ollut ymmärtänyt, miksi Jeesus tuomittiin kuolemaan. Pappina sain seuraavana aamuna olla samassa koulussa pitämässä päivänavausta. Silloin saatoin jatkaa siitä, mihin edellispäivänä olin jäänyt. Sain kertoa lapsille, miten kaikki tapahtui Jumalan pelastussuunnitelman mukaan. Jeesuksen kuolema toi meille pääsyn kadotuksen vallasta. Se osoitti meille Jumalan suunnattoman rakkauden. Kuitenkin vasta ylösnousemuksessa tapahtunut kuoleman voittaminen antoi merkityksen Jeesuksen kärsimykselle ja kuolemalle. Risti ja kuolema olisivat jääneet merkityksettömiksi, ellei niitä olisi seurannut tyhjä hauta, pääsiäisen ihme.
Kyseessä on nimenomaan pääsiäisen ihme. Järjellä tapahtunutta ei voi selittää. Sen voi vain uskoa. Ylösnousemusta ei voi todistaa, mutta ei sitä voi myöskään järjen keinon kiistää. Kyseessä on nimenomaan uskon asia.
Kun kerroin lapsille yöllisestä häikäisevästä valosta haudalla, he tiesivät heti, mistä oli kyse. Kun kaiken kerrottuani annoin tilaisuuden kysymyksille ja kommenteille, tuli usean luokan oppi-lailta toteamus, että se valo oli tietenkin enkeli, josta Raamattu kertoo.
Ehkä voimakkaimmin minuun itseeni vaikutti juuri tuo lasten vilpitön usko.
Sen sijaan meillä aikuisilla on ollut monenlaisia selitysyrityksiä. Sekin, josta roomalaisena sotilaana olin osaltani vastuussa, että opetuslapset olisivat ryöstäneet haudan. On myös väitetty, että opetuslapset halusivat niin kiihkeästi uskoa ylösnousemukseen, että he saivat jonkinlaisia ilmestyksiä ja hallusinaatioita, jotka he sitten tulkitsivat merkeiksi tapahtuneesta ylösnousemuksesta. On myös väitetty, että Jeesus ei olisikaan todella kuollut, vaan että hän olisi vironnut haudan viileydessä.
Tuo viimeinen väite loukkaa roomalaisen sotilaan ammatiylpeyttäni. Toki me asiamme osasimme ja varmasti jokainen teloittamamme kuoli. Haudan ryöstö ei toki myöskään tullut kysymykseen. Siitä me sotilaat pidimme huolen.
Mitä taas tulee opetuslasten uskoon, se oli enemmän kuin hatara. Tämän päivän evankeliumi kertoo heidänkin olleet ymmällään. He olivat suruissaan ja peloissaan. Tyhjän haudan nähdessään naiset arvelivat, että joku on vienyt Jeesuksen ruumiin pois haudasta. Pietari ja toinen opetuslapsi lähtivät juoksujalkaa tarkistamaan tilannetta.
He eivät ymmärtäneet, mistä oli kysymys. Haudalla oli kuitenkin eräs yksityiskohta, jonka on täytynyt olla opetuslapsille hyvin puhutteleva. Johannes kertoo Jeesuksen käärinliinoista. Siteeraan seuraavassa Aapeli Saarisaloa:
Johannes kertoo, että Pietari meni hautaan ja sai silloin nähdä, miten käärinliinat olivat siellä ja miten liina, joka oli ollut Jee-suksen päässä, ei ollut yhdessä käärinliinojen kanssa, vaan erikseen, tietyssä paikassa, kokoonkäärittynä. Silloin toinenkin opetuslapsi, joka ensimmäisenä oli tullut haudalle, meni sisään ja näki ja uskoi. Kun hän näki käärinliinat ja hikiliinan, joka oli ollut Jeesuksen päässä, niin tämä evankelistan mukaan riitti saattamaan hänet uskoon, että Jeesus oli noussut kuolleista. Käärin-liinojen ja hikiliinan näkemisessä oli ilmeisesti seikkoja, jotka suoranaisesti todistivat Jeesuksen ylösnousemisen. Tämän ymmärtämiseksi on otettava huomioon seuraavat yksityiskohdat:
Jeesuksen hauta oli kallioon hakattu kammio, siis sellainen hauta, jollaista rikkaat käyttivät vainajiensa leposijana. Köyhät ihmiset sitä vastoin hautasivat kuolleensa multahautaan, ilman balsamointia ja käärinliinoja. Jeesus haudattiin, niin kuin Jesaja ennustaa Herran palvelijasta: ”Rikkaan haudassa hän sai leposijansa”. (53:9) Varakkaat haudattiin tavallisesti kalliohautoihin ja myös jollain tavoin balsamoitiin. Jeesuksen balsamoinnissa käytettiin evankelistan mukaan mirhan ja aloen seosta. Tätä seosta sanotaan suomalaisessa Raamatussa tuoksuaineiksi. Kysymyksessä on kostea voide.
Käärinliinoja vastaa alkutekstissä sana ”othonia”, joka on egyptiläinen lainasana ja joka tarkoittaa kapeita liinasuikaleita, joita käytettiin balsamoinnissa. Ne käärittiin moneen kertaan ruumiin ympäri niin kuin muumiossa. Ennen uutta kierrosta käytettiin jälleen voidetta. Balsamoinnissa käytetyt voiteet kuivuivat. Käärinliinoista, jotka edellä kuvatulla tavalla oli voideltu, muodostui sen tähden ruumiin ympärille kuivettunut kotelo
Kun opetuslapset pääsiäisaamuna menivät hautaan sisälle, he näkivät tämän kotelon. Jos olisi tapahtunut haudanryöstö, olisi tämä kotelo joko täytynyt viedä pois samalla kuin ruumiskin tai se olisi pitänyt kokonaan särkeä, jotta ruumis saataisiin ulos. Mutta nyt he näkivät, että tämä kotelo, joka oli ympäröinyt Jee-suksen ruumista, oli koskematon, vaikka se oli tyhjä. Silloin he ymmärsivät, että Jeesuksen oli täytynyt nousta ylös: hänen kirkastunut ruumiinsa oli ikään kuin säteillyt kotelon läpi särkemättä sitä aivan samoin kuin hän sittemmin kulki suljettujen ovien läpi. (Joh. 20:19)
Sama oli pitänyt paikkansa hikiliinasta, jonka he evankelistan mukaan löysivät ”käärittynä”. Se oli ”käärityssä” muodossaan todiste siitä, ettei sitä ollut otettu pois Jeesuksen päästä irti käärimällä. Se samoin kuin kotelokin oli aivan kuin murtamaton si-netti, minkä evankelistan esityksen mukaan täytyi vahvistaa, ettei tässä ollut mikään muu mahdollista, kuin että Jeesus oli ruumiillisesti noussut.
Johannes kuvaa, miten opetuslapset uskoivat. Mutta samaan hengenvetoon hän toteaa: He eivät vielä olleet ymmärtäneet, että Jeesus oli nouseva kuolleista. Opetuslasten tavoin mekin saamme uskoa, vaikka emme kaikkea ymmärtäisikään. Saamme uskoa lasten tavoin, vilpittömästi. Ilman ylösnousemusta ei uskoammekaan olisi.