[RADIOJUMALANPALVELUS]
Ihminen kaipaa toisen ihmisen läheisyyttä. Katsekontakti, kosketus, ääni ja kokemus yhteisestä jakamisesta kuuluvat syvästi ihmisen elämään. Tällaisiksi, toisiamme tarvitseviksi ja toistemme yhteyteen kaipaaviksi meidät on luotu.
Viime viikkoina olemme joutuneet sopeutumaan ennennäkemättömään tilanteeseen, jossa vältetään sosiaalisia kontakteja ja pysytään kotioloissa. Etäyhteydet puhelimen ja internetin välityksellä antavat onneksi mahdollisuuden keskustella ja jopa nähdä itselle tärkeitä ihmisiä sekä hoitaa töitä ja muita arkisia asioita. Jotakin tärkeää kuitenkin puuttuu, kun ei voi kätellä toisia tai halata tai kokoontua yhteen edes omien läheistensä kanssa. Kaipuu toisen ihmisen läheisyyteen käy näinä aikoina voimakkaaksi.
Pääsiäispäivän evankeliumissa Magdalan Mariaa ajaa liikkeelle juuri kaipuu tärkeän ihmisen lähelle. Varhaisena sunnuntaiaamuna, sapatin jälkeen, hänen on pakko päästä käymään Jeesuksen haudalla. Juuri tämän vuoksihan haudoilla vieraillaan: jotta saisi edes hetken olla mahdollisimman lähellä häntä, jota ei enää voi koskettaa, jonka ääntä ei voi enää kuulla, jota ei enää voi nähdä ja jonka kanssa ei enää voi jakaa omaa elämäänsä. Kuitenkin tietoisuus siitä, että tässä aivan vieressä on rakkaan ihmisen viimeinen leposija, antaa lohtua kaipaukseen. Palava kynttilä tai värikäs kukka hautakiven vierellä kertoo, että edesmennyttä ei ole unohdettu vaan että hänen lähellään edelleen käydään.
Tämänkaltaista haudalla käyntiä Magdalan Mariakin kai odotti. Toissapäivän julmat tapahtumat Golgatalla olivat yhä hänen mielessään, samoin se hetki, kun Jeesuksen ruumis saateltiin hautaan ja haudan oviaukko peitettiin suurella kivellä. Nyt tänä aamuna, kahden yön jälkeen, saisi siinä hautakammion edustalla sentään edes hetken viivähtää lähellä Jeesusta, lähellä miestä, joka oli tuonut niin paljon valoa ja toivoa, hyväksyntää ja rakkautta Marian elämään.
Ei suru haudalla käynnin takia hellittäisi, päinvastoin, se saattaisi jopa yltyä. Mutta lähelle Herraa oli nyt päästävä, niin lähelle kuin se enää oli mahdollista. Siinä hän viivähtäisi oman aikansa, surren ja hiljentyen, ja sitten lähtisi pois. Niin kuin nyt haudalla on tapana käydä.
Se, mitä haudalla odotti, oli kuitenkin kaikkea muuta kuin tavallista. Perille päästyään Maria huomasi, että haudan suulta oli kivi vieritetty pois. Hädissään hän lähti juoksujalkaa Jeesuksen lähimpien oppilaiden Pietarin ja Johanneksen luo. Hän pystyi järkyttyneenä kertomaan heille vain sen, minkä saattoi havaintonsa perusteella päätellä: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Sitten he juoksivat kiireesti haudalle. Pietari ja Johannes menivät sisälle hautakammioon ja totesivat, että Jeesuksen ruumis ei enää ollut siellä.
Opetuslapsille tämä oli uusi isku. Ei riittänyt, että heidän Herransa oli kuollut. Nyt hänen ruumiinsakin oli viety pois. Ei edes sitä lohtua ollut tarjolla, että pääsisi hänen haudalleen hänen läheisyyteensä. Minne nyt mentäisiin suremaan? Missä nyt voisi etsiytyä Jeesuksen läheisyyteen? Surulla ja kaipauksella ei enää ollut ankkuripaikkaa.
Tähän hämmennykseen päättyy se katkelma Johanneksen evankeliumin pääsiäiskertomuksesta, jonka tässä jumalanpalveluksessa kuulemme. Ilosta ei vielä ole merkkiäkään. Meille ei kerrota Jeesuksen ilmestymisestä opetuslapsilleen. Emme saa tietää, miten opetuslasten tajunnassa vähitellen alkoi vahvistua ymmärrys, ensin hauraana mutta sitten yhä voimistuen, että Jeesus ei ollutkaan kuollut. Emme vielä saa varmistusta, että Jeesus elää, että hän on voittanut kuoleman. Päällimmäiseksi tunteeksi jää neuvottomuus. Koska Jeesuksen ruumis oli hävinnyt, hänen lähelleen ei enää voinut mennä edes suremaan.
Vaikka Magdalan Maria ja muut opetuslapset eivät vielä nähneetkään Jeesusta, vaikka heidän surunsa ei vielä vaihtunutkaan iloon, ja vaikka heidän kaipuunsa päästä lähelle Jeesusta ei toteutunutkaan, tässä kertomuksessa on jo kätkettynä käsittämätön ilo. Me tiedämme sen, mitä Maria, Pietari ja Johannes eivät tuolloin vielä tienneet. Hauta ei ollut tyhjä siksi, että Jeesuksen ruumis oli viety pois, vaan siksi, että Jeesus oli noussut kuolleista. Jotakin aivan uutta, ennen kokematonta ja mullistavaa oli tapahtunut. Me tiedämme senkin, että juuri ylösnousemuksen ansiosta Jeesus oli lähellä Mariaa, Pietaria ja Johannesta, vaikka he eivät sitä vielä oivaltaneet eivätkä tunnistaneet.
Ylösnousseen Jeesuksen läsnäolo on totta yhä edelleen vielä tänäkin päivänä. Se tuo lohtua nytkin, kun näinä aikoina kaipaamme toisten ihmisten ja erityisesti rakkaittemme läheisyyteen. Vaikka itse emme pääse heitä lähelle normaaliin tapaan, Herramme Jeesus on lähellä heitäkin. He eivät ole vain ajatuksissamme – he ovat myös rukouksissamme.
Pääsiäisen valoisa ja iloinen sanoma sisältää vakuutuksen siitä, että ylösnoussut Jeesus on lähellä jokaista ihmistä, meitä jokaista. Tämä läheisyys on pääsiäisen ihmeellinen lahja, eikä se riipu siitä, kuinka lähelle Jeesusta itse tuntee, uskoo tai ajattelee pääsevänsä. Luota siis rauhassa siihen, että ylösnoussut vapahtajasi Jeesus Kristus on aina sinun lähelläsi, aivan vierelläsi.