Talvi on saanut surmansa, orastava kevät on saanut kukat versomaan ja kukkimaan. Kodeissa on virinnyt pääsiäistoivo. Moni pikkuinen nenä käy lähelle raeruhon pintaa tutkimassa miten ruohonsiemenistä puhkeaa uusi elämä. Kuolleelta tuntuvasta siemenestä on kasvanut uusi elämä. Itse siemen menehtyi uuden syntyessä. Lapsen pienet sormet hivelevät uutta elämää ja elinvoimaa pullollaan olevia pehmeitä vihreitä ruohonkorsia. Ja pienet sormet asettavat pientä pääsiäistipua uuden elämän alustalle raeruhon keskelle. Näin lapsi elää symbolisesti omaa tilannettaan: minä olen uusi elämä, uusi mahdollisuus tähän uuteen päivään ja uuteen kevääseen.
Pääsiäisaamu on vastakkainen. Meidän kaikkien tiet kulkevat syntymästä hautaan. Me kaikki joudumme haudan reunalta haudan pohjaan. Jo viisaat vanhempamme ovat opettaneet meitä, että itku tulee pitkästä ilosta. Elämme siinä tietoisuudessa, että elämässä varmana pitämämme pohja saattaa pettää. Pääsiäisaamu on vastakkainen: kuolemasta puhkeaa uusi elämä. Haudan pohjalta nousee voiton sankari. Ilo tulee pitkästä itkusta. Tämä ilo on niin toisenlainen, ettei kukaan jaksa uskoa sitä todeksi. Elämän murtuneesta pohjasta tulee yhtäkkiä uuden elämän perusta. Pääsiäisaamu ei mahdu mihinkään todellisuuskäsitykseen. Pääsiäisaamun ainoa todellisuuden jatkumo on se Jumalan sana, joka oli ennustanut, että Kristuksen on kärsittävä, kuoltava ja kolmantena päivänä noustava ylös. Herra itse oli julistanut sen, mutta kukaan ei pystynyt sitä käsittämään eikä uskomaan. Enkeli, toisen todellisuuden sanansaattaja, muistuttaa siitä.
Pääsiäisaamuna naiset lähtevät liikkeelle, kaikesta huolimatta, mutta hurskaasti vasta sapatin eli juutalaisten pyhäpäivän jälkeen. Sapatin aattona oli Jeesuksen ruumis laitettu hautaan, ja naiset pääsivät hätäisesti hankkimaan tuoksuvia öljyjä ja voiteta, ennen kauppojen sulkeutumista (Luuk. 23: 54-56). Takuulla siinä sapattina naisten mieli ei ollut levossa, vaan voiteet ja tuoksuöljyt täyttivät heidän kotejaan muistuttaen pyhästä velvollisuudesta. Pyhät tavat ja rakkaus vainajaan saattoivat heidät liikkeelle. Mieli oli levoton ja sietämätön tuoksu muistutti edessä olevasta ikävästä tehtävästä.
Tämän päivän evankeliumissa puhutaan rakenteellisesti hautapaikasta, kreikaksi μνη̃μα, joka oikeastaan on peitesana tarkoittaen ”muistopaikka”, latinaksi monumentum, jossa muistellaan edesmennyttä kunnioittaen hänen muistoaan. Haudalla aika pysähtyy, menneisyys valtaa nykyisyyden, menneisyys jähmettyy ja muistuttaa tämän päivän menetyksen murheesta. Tässä muistopaikassa nyt pidetään ensimmäinen todellinen muistotilaisuus. Enkelit pitävät muistopuheen: »Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa: ”Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.” Silloin he muistivat, mitä Jeesus oli puhunut» (Luuk. 24: 5-8).
Haudalla eli muistopaikassa enkelit kehottavat muistamaan, ja naiset muistavat. Muistossa sana elää ja sanan takana oleva vainajan olemus ja todellisuus. Silloin vainaja ei ole kuolleiden joukossa, vaan elävien. Sana luo sillan menneisyyden ja nykyisyyden välille. Sanassaan Herra elää. Vaikka häntä itseään tässä evankeliumin kohdassa ei esitetäkään, kuitenkin sen rakenteellinen keskus eli hauta muistopaikkana tuo hänet eläväksi. Ylösnouseminen tapahtuu ensin fyysisesti. Siitä evankeliumi ei kerro yhtään mitään. Se on käsityskyvyn ulkopuolella. Toiseksi ylösnousemus tulee esille puutteessa: ruumis puuttuu ja naiset ovat ymmällään. 3. ylösnousemus tapahtuu sanassa eli enkelin viestissä. 4. ylösnousemus tapahtuu muistamisessa, kun kuolleen muistomerkki muuttuu muistopaikaksi ja elämän jatkumo valloittaa nykyhetken. 5. ylösnousemus tapahtuu, kun naiset vievät sanan eli tulevat ensimmäisiksi naispapeiksi, jotka saarnaavat opetuslapsille. Sanassaan Herra on läsnä ja luo uskoa ja seurakunnan. Meillä on siis viisinkertainen pääsiäisevankeliumi.
Pitkäperjantain evankeliumi ei kuulu menestystarinoihin. Pahoinpideltyä ja julmasti teloitettua ihmistä ei katsota voittajaksi. Myös pääsiäispäivän evankeliumi kertoo enemmän hämmennyksestä, epävarmuudesta, puutteesta ja epäilyksestä kuin voitosta, menestyksestä tai riemusaatosta. Ei voida edes puhua elämän voitosta. Meillä on vain sana vakuutena. Epäilys ja skeptinen suhtautuminen on ollut kaikkina aikoina vallitseva ajatussuunta. Kiirastorstaina televisiossa (Nelonen 5.4.2007 klo 22–24) esitetty pitkä selostus Jerusalemin Talpiotista löydetystä Jeesuksen haudasta asettaa koko pääsiäistapahtuman kyseenalaiseen valoon. Ja senkin dokumenttiohjelman kriittinen tarkastelu tuottaa enemmän avoimia kysymyksiä ja arvailuja, kuin vastauksia. Olemme riippuvaisia Sanasta ja uskosta. Minä uskon: ”yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka … ristiinnaulittiin meidän puolestamme Pontius Pilatuksen aikana, kärsi kuoleman ja haudattiin, nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, … ja jonka valtakunnalla ei ole loppua. … odotamme kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää” (Nikean uskontunnustuksesta). Pääsiäinen on uskon juhla, kaikista huolimatta, uuden luomisen aamu.
Pääsiäisenä kaksi maailmankuvaa törmää toisiinsa, eli käsityksemme ihmisestä ja elämästä. Luoja on luonut maailman, elämän ja ihmisen. Herra Jumala on asettanut ihmisen ”Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä” (1 Moos. 2: 15). Pitkäperjantai osoittaa ihmisen pohjattoman pahuuden, tappavan vihan ja tuhoamisvimman. Pitkäperjantai luo synkän, huonoa odottavan eli pessimistisen asenteen, että maailma on yleensä paha ja elämä arvotonta. Ihminen on aina sama. Ihminen ei voi luoda elämää, mutta hän voi tuhota elämän ja tuottaa kuoleman. Vaikka ihminen muuttaakin monet asiat niitä jalostaen, suurimmaksi osaksi ihminen heikentää kaiken, mihin hän koskee. Uskonpuhdistajamme Martti Lutherin mukaan: Ihminen hengittää puhdasta ilmaa, mutta levittää pahaa hajua, hän juo jaloa nestettä ja muuttaa sen virtsaksi, hän syö puhdasta ruokaa ja muuttaa sen ulosteeksi. Luther sanoo: Maailma on kuin humalainen talonpoika: sä autat häntä hevosen selkään, ja hän putoaa alas toiselle puolelle. Roomalainen runoilija Ovidius kertoo tarinan kuninkaasta Midas, jonka käsissä kaikki, mihin hän koski, muuttui kullaksi. Olemmeko nyt sellaisessa vaiheessa, että kaikki, mihin ihminen koskee, muuttuu uhaksi luonnolle ja maapallon tulevaisuudelle? Voittaako ihmisen pohjaton pahuus ja omaneduntavoittelu kaiken hyvän?
Pääsiäisaamu luo uutta valoa luomistyöhön ja meidän luotuina olemiseemme. Pääsiäisaamu on uuden kevään elämän juhla. Pääsiäisen positiivisuus ei ole elämän jatkumoa eikä ihmisen aikaansaannosta, vaan Luoja-Isän uuden luominen. Ylhäältä käsin meidät asetetaan tähän luomisen aamuun. Olemme ymmällämme kuin naiset haudalle, olemme epäuskoisia kuin opetuslasten joukko, kiirehdimme Pietarin tavoin, mutta kaikki mitä näemme, on vain puutetta, pitkäperjantain pessimismiä. Maailmankuvamme edessä on suuri kivi ja vihainen vartijajoukko. Synti ja epätoivo ovat tämä suuri sinetöity kivi, jota vartioi tämän maailman mahtimies ase kädessä.
Kaikesta huolimatta kolmiyhteisen Jumalan voima luo uutta. Tähän ihminen itsestään ei voi päästä, sitä ei voi tehdä, sitä ei voi ottaa. Sen tekee vain Jumala. Tämä pääsiäisihme asettaa meidät uudelleen viljelemään ja varjelemaan Jumalan luomakuntaa. Maailman suuren ilmastomuutoksen keskellä ja sen tuhovoimien ylivoimaisuuden edessä meille näytetään se pienenpieni askel, jonka voimme kulkea uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Kun Jumala vierittää masennuksen ja pessimismin suuren kiven sydämeltämme pois ja nostaa sieluamme tähän uuteen luomisaamuun, näemme itsemme ja kärsivän maailmamme sekä kärsivän lähimmäisemme aivan uudessa valossa.
Suomen hyvinvointi on suurempi kuin koskaan aikaisemmin, mutta viestit ihmisten arjesta kertovat kasvavasta hädästä. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tarpeisiin vastaaminen jää yhä heikompiin kantimiin. Pääsiäinen on totta, ja se johdattaa meitä auttamaan Jumalan kalliisti luomaa ihmiskuntaa pois orjuuttavista olosuhteista Jumalan lasten ihanaan vapauteen, askel kerrallaan. Muistakaamme Herran sanaa kielteisyyden haudan ja elämänsurun muistopaikkojemme takaa! Tervetuloa elämän muistotilaisuuteen muistamaan Herran pyhää Sanaa, joka asettaa ja varustaa meitä hoivaamaan ja rakastamaan elämän ristin alla huokailevia sisaria ja veljiä! Aamen.