Pääsiäisaamun evankeliumi puhuu ihmisistä haudalla. Haudalla ja hautajaisissa ajattelemme toisen ihmisen elämää, hänen, jota olemme olleet saattamassa. Ihminen, joka tietää ja pelkää kuolemansa lähestyvän, joutuu katsomaan omaa elämäänsä, saattoväen silmin. Hän puntaroi elämäänsä, kuinka sen eli ja käytti. Oman elämänsä katsominen tästä näkökulmasta voi olla terveellistä, vaikka elinpäiviä olisi paljon jäljelläkin. Toisille tällainen elämänsä arviointi on liiankin tuttua ja ahdistusta tuottavaa. Sen voi olla syvän alemmuudentunnon ja masennuksen lähde.
Tässä puntaroinnissa näemme, miten toisarvoiset asiat ovat kovin usein peittäneet alleen todella tärkeät. Näemme laiminlyöntimme, hukkaamamme mahdollisuudet, tuhlaamamme vuodet ja tärkeät hetket. Näemme sen, mikä meiltä jäi tekemättä ja sen mikä meiltä jäi sanomatta. Näemme sen, minkä teimme taitamattomasti, kömpelösti ja ajattelemattomasti, mistään välittämättä, joka tapauksessa väärin. Näemme myös sen, mikä olisi ollut hyvä jättää kokonaan sanomatta ja tekemättä.
Näemme sen, mihin meillä ei ollut koskaan riittävästi rohkeutta, sen mistä oma mukavuutemme meitä pidätteli ja sen, mihin emme ymmärtäneet ajoissa tai koskaan ryhtyä. Näemme tavattoman paljon turhaa, turhaa murehtimista, turhaa touhottamista, turhaa tavaraa ja sen perässä juoksemista, turhaa katkeruutta ja vihanpitoa. Tässä puntaroinnissa näemme paljon rikkinäistä ja vajaata, paljon keskeneräistä ja puutteellista. Näemme, jos kestämme nähdä ja katsoa, ja näemme, vaikka emme jaksaisi katsoa ja meidän olisi jo hyvä nostaa katseemme pois itsestämme.
Kristuksen yhteydessä, hänen ruumiinsa jäseninä, hänen kirkossaan, olemme osallisia itseämme suuremmasta, ehjemmästä, täydellisestä ja pyhästä. Pääsiäisaamun evankeliumiin liittyy viesti täydellisestä loppuun saattamisesta, ajatus täyttymyksestä. Jeesuksen elämäntyö, missio, ei jäänyt kesken eikä miltään osin vajaaksi. Synti on sovitettu, velka maksettu. Kuolema on voitettu. Se on täytetty. Kaikki on valmista.
Pitkäperjantai ja pääsiäisaamu merkitsevät sitä, että pelastus on valmis uskolla vastaanotettavaksi. Tie vapauteen menneestä, tie tulevaisuuteen, taivaaseen, on avattu. Se on tarjolla rikkinäisille, keskeneräisille, mahdollisuutensa ja elämänsä hukanneille, syntisille ja ulkopuolisille.
Uskossa, yhteydessä Kristukseen, tämä valtavan suuri lahja tulee meidän osaksemme. Epätäydellinen, keskeneräinen ja sellaiseksi jäävä ihminen saa levätä Kristuksen täydellisyydessä, hänen voitossaan. Sen osallisuuteen meidät on kerran kastettu. Sen osallisuus on meille tarjolla pyhän ehtoollisen leivässä ja viinissä. ”Tulkaa, kaikki on valmista!” Sen osallisuus on meille jaossa evankeliumin sanassa. Usko ottaa meissä nuo valmiit lahjat vastaan, Kristuksen tähden, yksin armosta. Se on vastauksemme hyvään uutiseen ja sen vastauksen uutinen itse meissä vahvistaa.
Yltäkylläisen runsaan lahjan saamiseen ja omistamiseen liittyy riemu ja jakamisen ilo. Varhain sapatin jälkeisenä aamuna Mestarinsa haudalle tulleet naiset eivät voineet pitää kuulemaansa viestiä ja kokemaansa ihmettä sisällään, omana tietonaan. Se ei ollut heille yksityisasia. Oli aivan pakko kertoa. Oli pakahduttava tarve jakaa suunnaton ilo ja lahja heti toisten kanssa. Hyvällä uutisella oli kiire. Suu puhui sydämen kyllyydestä.
Pääsiäisen hyvä uutinen kutsuu meitä nostamaan katseemme itsestämme Kristukseen, omasta pahuudestamme hänen pyhyyteensä, omasta keskeneräisestä ja puutteellisesta hänen täydellisyyteensä, syntisestä anteeksi antajaan, omasta häpeästämme Kristuksen kunniaan, kuolemaan tuomitusta kuoleman voittajaan.
Pääsiäinen kutsuu meitä suuntaamaan katseemme myös lähimmäisiimme. Se kutsuu jakamaan iloa, laulamaan, veisaamaan, kiittämään. Se kutsuu meitä jakamaan Jumalan lahjoja. Se kutsuu meitä liikkeelle, palvelemaan. Ilon jakaminen ulottuu kauas, naapurin korviin, yli rajojen ja merien.
Viesti ei mene aina perille, vaikka siinä olisi mukana kuinka suurta innostusta ja paloa. ”Taidatte naiset puhua omianne!” Se oli tappioonsa käpertyneiden opetuslasten vastaus. Naisten todistukseen oli totuttu siinä kulttuurissa viittaamaan kintaalla ja ehkä myöhemminkin. Vika ei kuitenkaan ollut sanoman tuojissa. Pääsiäisajan evankeliumit kertovat, että uutinen tyhjästä haudasta ja Jeesuksen kuolleista nousemisesta synnytti lähinnä ilon sekaista hämmennystä. Moni oli ymmällään. Ei tiennyt, mitä ajatella kaikesta kuullusta.
Vasta kun Jeesus itse ilmestyi ja liittyi seuraan, tuli varmuus, luottamus ja rauha. Ylösnousseen lupaama Pyhä Henki oli sittemmin tämä ilon, luottamuksen ja rauhan tuoja. Hän teki sanan, hyvän uutisen, eläväksi ja todeksi. Hänessä Kristus on keskellämme, kanssamme, meissä. Sanassa ja Pyhissä Sakramenteissaan ylösnoussut Kristus on Immanuel, Jumala kanssamme, meissä.