Ihminen kaipaa todisteita.
Koko se olevaisuus, josta olemme osa, on jatkuvan tarkkailumme ja tutkimisemme kohteena. Tietoa janotaan kuumeisesti. Uusia väitteitä ja teorioita todellisuuden olemuksesta odotetaan ja niitten vuoksi ollaan valmiita suuriinkin ponnisteluihin. Juuri pääsiäisen alla uutisoitiin maailman suurimman hiukkaskiihdyttimen lopultakin tuottavan sellaista tutkimustietoa, jonka väitettiin vieneen tutkijat hyvin lähelle maailman syntymisen hetkeä. Mitään väitteitä ei haluta kuitenkaan hyväksyä ilman todisteita.
Ei mikään ihme, että tämä maailma suhtautuu pääsiäisen suureen sanomaan: ”kuolema on voitettu, Kristus on ylösnoussut!” huutamalla vastaan: ”Todistakaa!”. Jo Jeesuksen julkisen toiminnan aikana, silloin, kun hän julisti Jumalan valtakuntaa, päästi ihmisiä synnin ja sairauksien kahleista, ihmiset toistuvasti tulivat kyselemään häneltä todisteita. ”Anna meille jokin merkki taivaasta, niin uskomme, että se, mitä julistat, on totta”. Tällainen vaatimus esitettiin hänelle, joka ihmisten silmien edessä antoi sokeille näön, avasi kuurojen korvia, sai mykät puhumaan ja herätti jopa kuolleita. Ihmisten vaatimus oli mieletön. He katselivat merkkejä taivaasta, mutta eivät kyenneet ymmärtämään, mitä näkivät. Syntiinlankeemuksen todellisuus on kouriin tuntuvasti näkyvissä niissä hetkissä. Me ihmiset olemme syntiinlankeemuksen seurauksena niin sidottuja kielletyn puun hedelmään, että emme kykene näkemään totuutta kokonaisena. Yrityksemme on säälittävä, kun pyrimme rakentamaan totuuden vain sellaisista todisteista, jotka sopivat ennalta päätettyyn todellisuuden olemukseen. Jeesus joutui sanomaan aikalaisilleen: ”Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki. Niin kuin profeetta Joona oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä.” (Matt.12:39).
Pääsiäisen sanoma kokonaisuudessaan, silloin kun siihen sisällytetään sekä ristin että ylösnousemuksen pääsiäinen, on edessämme oleva toteutunut Joonan merkki. Johanneksen evankeliumi kertoo meille, kuinka Jeesus juuri ennen kärsimistään, kuolemaansa ja ylösnousemustaan rukoili Isältä sitä kirkkautta, joka hänellä oli Isän luona jo ennen maailman syntyä (Joh.17:1-5). Jeesuksen jumalallinen kirkkaus tulee näkyviin juuri hänen kärsimisessään, kuolemassaan ja ylösnousemisessaan.
Joonan kohtalo määritellään nykyisin hyvin kevyesti ja hyvin yleisesti pelkäksi vertauskuvalliseksi tarinaksi. Perusteluksi sen todellisuuden kieltämiselle kelpaa yksinkertainen toteamus, ettei valtamerissä tunneta mitään sellaista otusta, jonka nielaisemana ihminen voisi elää. Se, mikä nähdään, mitä voidaan mitata, punnita tai selittää nykyisen tiedon valossa, kelpaa mielestämme määrittelemään olemassaolon koko luonteen ja laajuuden. Tietomme, tietämisemme, on kuitenkin vajavaista, kuten apostoli Paavali kirjoittaa korinttolaisille (1.Kor.13:9). Vajavaisen tiedon nojalla näkyviäkään todisteita ei osata tulkita oikein. Joonan vaiheitten kieltäminen esimerkiksi perustuu luomisen hylkäämiseen ja maailman synnyn sekä kehittymisen venyttämiseen vuosimiljardeiksi. Sillä tavalla tullaan johtopäätökseen, ettei ihminen ole koskaan kohdannut niitä valtavia eläimiä, jotka ennen vedenpaisumusta kykenivät elämään tässä Jumalan luomassa maailmassa. Paleontologia löytää niistä todisteet, mutta ennalta päätetty teoria tuomitsee ne kasvottoman evoluution aikaansaamiksi ilmiöiksi. Siellä, missä nämä menneen maailman eliöt tulevat puheeksi, jopa meidän tapamme kääntää Raamattu suomeksi tekee kaikkensa häivyttääkseen siinä olevan toisenlaisen viestin.
Joonan vaiheitten todellisuuden kieltämisestä on tavattoman lyhyt matka Jeesuksen sovituskuoleman ja sitä seuranneen ylösnousemuksen kieltämiseen. Näkyviä ja ymmärrettäviä todisteita niin ristiinnaulitsemisesta, kuolemasta ja hautaamisesta kuin sitten ylösnousemuksestakin on olemassa paljon. Tämän päivän evankeliumi esittelee niistä jo hyvin merkittävän osan. ”Todistakaa!”, huutaa maailma, mutta halutaanko todisteita edes oikeasti huomioida?
Haudalle pääsiäisjuhlasapatin jälkeen rientäneet naiset ovat osaltaan todistamassa sitä, mitä edellisenä perjantaina, ennen sapattia oli tapahtunut. Silloin ristillä kuolleen Jeesuksen hautaamisella oli niin kiire, ettei tapojen mukaista ruumiin voitelua tuoksuöljyillä ollut kunnolla ehditty tehdä. Ainakaan Jeesuksen lähimpään opetuslapsipiiriin kuuluneet naiset eivät tienneet siitä. Johanneshan kertoo omassa evankeliumikirjassaan, kuinka hautaamisen hoitaneet Arimatian Joosef ja Nikodemos käyttivät kyllä sata mittaa mirhan ja aaloen sekoitusta Jeesuksen ruumiin voiteluun. Naisten hämmästys tyhjällä haudalla oli aito, sillä kaikesta Jeesuksen opettamasta huolimatta, heillä ei ilmeisesti ollut pienintäkään kuvitelmaa mistään muusta kuin runnellun ruumiin kohtaamisesta. Naiset olivat tyhjän haudan ensimmäisiä silminnäkijöitä. Luukas kertoo, että he olivat asiasta ymmällään. Pelkkä tyhjä hauta ei tietystikään vielä kertonut muuta kuin Jeesuksen ruumiin puuttumisen. Tarvittiin enemmän.
Toinen todiste kuuluu sitten siihen todisteiden sarjaan, jota vastaan hyökätään kahdelta rintamalta. Enkelien, tai niin kuin Luukas silminnäkijöiden kertomuksen mukaan kuvaa, sädehtivän kirkkaisiin vaatteisiin pukeutuneiden miesten kohtaaminen haudassa, oli naisille iso asia, mutta epäilijöille omasta mielestään helppo kumottava. Enkelien ilmestyminen niin tässä kuin monessa muussakin Jeesuksen elämän vaiheessa, aina syntymäilmoituksesta alkaen, on halutessa helppo määritellä harhoiksi tai hallusinaatioiksi. Haluajia on paljon. Toinen tapa turhentaa Jumalan sanansaattajien todistus, on tehdä enkeleistä yhdessä sovittu kaunis satu, erityisesti lapsille kuuluva.
Kolmas, itse asiassa hyvin tärkeä todiste oli sanallinen viesti. Haudassa kohdatuilla sanansaattajilla oli asiaa, joka palautti mieleen Jeesuksen omat sanat ja opetukset. Ilmeisesti vasta viestin kuultuaan naiset todella muistivat, että Jeesus oli kertonut jo aiemmin kaikesta siitä, minkä keskellä he juuri nyt olivat. Jeesuksen opetus ja laajemmin koko Raamatun ilmoitus kertoo itse asiassa valtavan paljon kaikesta siitä, minkä keskellä nytkin elämme. Sana pitää paikkansa ja ohjaa oikeaan, jos vain tahdomme siitä pitää kiinni ja ojentaa oman elämämmekin sen mukaan. Liian vähän vain on tätäkin tahtoa. Vähän pannaan painoa sille, kuinka Jeesus etukäteen kertoi tarkasti kohtalostaan. Suorastaan hämmästyttävän vähän suostutaan pysähtymään senkin tosiasian eteen, että noin seitsemänsataa vuotta ennen ristin ja ylösnousemuksen pääsiäistä profeetta Jesaja oli jo kuvannut tapahtumat ja niiden merkityksen hyvin yksityiskohtaisesti. Sieltä se löytyy, lähes jokaisessa kodissa olevasta Raamatusta melko tarkkaan keskeltä kirjaa, Jesajan luku 53.
Silminnäkijätodistusta epäilivät Jeesuksen lähimmätkin opetuslapset, mutta lähtivät juosten haudalle ottamaan asiasta selvää. Luukas kertoo vain haudalle rientäneestä Pietarista, mutta tiedämme myös Johanneksen juosseen sinne. Johanneksen evankeliumin mukaan muuten haudalle tullut Johannes oli ensimmäinen, jolle jo näky haudassa riitti siihen, että hän uskoi. Opetuslapsissa hyvin lyhyessä ajassa tapahtunut muutos on varmasti yksi vaikuttavimmista ja kiistattomimmista todisteista ylösnousemuksen todellisuudesta. Lukittujen ovien takana henkensä puolesta pelkäävä ja ilmeisesti odotuksissaan kovasti pettynyt yhdentoista miehen joukko muuttui hetkessä mitään pelkäämättömäksi ylösnousemuksen todistajien ydinryhmäksi.
Tälle pääsiäisaamulle omistettu evankeliumikatkelma ei vielä sisällä niitä kohtaamisia, joissa ylösnoussut Jeesus tuli opetuslastensa luo, mutta yhden mielenkiintoisen ja hyvin ajankohtaisen todisteen se sisältää. Johanneksen tavoin Luukas mainitsee haudassa olleet käärinliinat. Niiden viesti on ollut hyvin puhutteleva. Jos ruumis olisi ryöstetty, niin kuin Matteuksen mukaan myös yritettiin myöhemmin väittää, ei sitä missään tapauksessa olisi lähdetty raahaamaan verisessä alastomuudessaan. Enemmän kuin todennäköistä on, että käärinliinat otettiin haudasta talteen. Ensi lauantaina, 10.4., Pohjois-Italiassa, Torinon kaupungissa tulee kymmenen vuoden tauon jälkeen julkisesti nähtäväksi ns. Torinon käärinliina, josta on vuosisatojen ajan kiistelty runsaasti. Noin nelimetrisessä kankaassa on siihen selittämättömällä tavalla piirtynyt kidutetun ja haavoitetun parrakkaan miehen kuva sekä etu- että takapuolelta. Noin kolmekymmentä vuotta sitten vallalla oli radiohiiliajoitukseen perustuva käsitys, että liina on peräisin n. 1300-luvun alusta. Tällä vuosituhannella liinan tutkimus on ollut valtavaa ja kaikesta päätellen hiiliajoitus on vuonna 1988 tehty liinan alareunasta, paikasta, johon keskiajalla hämmästyttävän kärsivällisesti oli liitetty paikkapala kuluneen reunan tilalle. Uusin tieto liinan historiallisista vaiheista ja mm. siitä löytyvästä kasvien siitepölystä ja muista kasvijäljistä liittävät sen hyvin vahvasti kahden vuosituhannen takaiseen Israeliin ja sielläkin vielä tarkemmin Juudean vuoriseutuun, jossa mm. Jerusalem sijaitsee. Suosittelen lukemaan kuluneen talven aikana ilmestyneen Juha Hiltusen kirjan: Valokuva Jeesuksesta?
Tietenkin käärinliinan kohdalla pätee sama asia kuin kaikkien muidenkin meille annettujen näkyvien todisteiden kohdalla. Syntiinlankeemuksen ytimessä on tahto olla itse Jumalan paikalla ja hallita koko olevaa; erityisesti tietoa hallitsemalla. Jos pysymme siinä yleisesti valitussa lähtökohdassa, että vain meidän hallitsemamme tieto voi antaa kuvan todellisuuden tosi olemuksesta, olemme lähes sokeita. Ylösnousemuksen ihmeen edessä pätee todella enkelien sana haudassa: ”Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista.” Jumala tuli tähän rajalliseen maailmaan Kristuksessa, mutta mursi ne kahleet, joilla meidät oli kahlittu. Ristinkuolemalla ja ylösnousemuksella on tietty maantieteellinen paikka ja aika historiassa, mutta sen merkitys meille ei rajoitu mihinkään aikaan eikä paikkaan. Jeesus avasi ylösnousemuksellaan meille tien iankaikkiseen elämään. Kristus on ylösnoussut, jotta meilläkin olisi elämä, joka ei pääty!