Vielä vanhanakin Markus muisteli niitä aikoja. Hän oli ollut Pietarin ja muiden opetuslapsien kanssa Jerusalemissa noina tärkeinä päivinä. Hieman huvittuneena hän vieläkin muisti kuinka oli Getsemanen puutarhassa karannut vangitsijoilta niin, että heille oli jäänyt käteen vain pellavainen puku. Silloin Markus oli ollut nuori poika – nyt ikä alkoi jo painaa. Vaikka Markus oli kirjoittanut muistiin kaiken keskeisen Jeesuksen elämästä – noihin päiviin hän palasi mielessään kerta toisensa jälkeen.
Jeesus oli vangittu ja hänet oli viety kuulusteltavaksi. Pian oli kaduilla alkanut kaikua huuto: ”Ristiinnaulitse hänet”. Se oli surullinen päivä. Markus oli vierestä seurannut kuinka ahdistus oli lisääntynyt opetuslasten joukossa – mestari oli vangittu ja tuomittu. Kaukaa hänkin oli katsonut kolmea ristiä kaupungin ulkopuolella. Jeesus – josta olimme odottaneet niin paljon oli ollut keskimmäisellä. Illan tullen Simon Kyreneläinen oli pyytänyt Jeesuksen ruumiin ja haudannut hänet kalliohautaan.
Lauantai oli vietetty hiljaisuudessa lukittujen ovien takana peläten – mutta sitten koitti sunnuntai.
Markukselle tuli vieläkin kyyneleet silmiin, kun hän muisteli mitä sitten tapahtui.
Muutamat naiset: Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome lähtivät aikaisin aamulla haudalle saattaakseen hautauksen loppuun. Heillä oli tuoksuöljyä mukana voidellakseen Jeesuksen ruumiin. Kukahan meitä auttaisi vierittämään ovena olevan kiven pois?
Mutta kun naiset olivat tulleet haudalle oli kivi poissa. Enkeli oli vierittänyt sen oven edestä. Haudalla seisoikin kaksi miestä hohtavissa vaatteissa ja naiset tunnistivat heidät enkeleiksi. Enkelit sanoivat: : ”Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista.”
Naiset olivat kiirehtineet haudalta opetuslasten luokse uutisensa kanssa. Sen kuullessaan Pietari lähti kiireesti haudalle ja näki siellä vain käärinliinat – johon Jeesus oli ollut käärittynä – mutta Jeesus ei ollut enää siellä. Jumala oli herättänyt hänet kuolleista. Jeesus elää.
Tästä samasta tapahtumasta kertoo tuttu laulu: Lensi maahan enkeli. Monet lapset osaavat sen laulaa. Nyt on teidän vuoronne tulla tänne eteen laulamaan.
Rakkaat kristityt!
Nyt muutama sana teille aikuisille.
Elämä ei ole aina ihan yksinkertaista. Aina eivät asiat suju, niin kuin soisi tai niin kuin oli suunnitellut. Unelmat sortuvat. Toiveet eivät täyty.
Tai vieläkin huonommin – tapahtuu asioita, joita ei hurjimmissakaan peloissaan olisi voinut osata odottaa. Elämään mahtuu monenlaista – iloa ja itkua. Voittoja ja tappioita. Löytämistä ja kadottamista, kohtaamisia ja eroja.
Pääsiäisen suuri kertomus Kristuksen kärsimyksestä kertoo juuri tästä. Se on kertomus suuresta umpikujasta – opetuslasten näkökulmasta Jeesuksen vangitseminen, tuomitseminen, ristiinnaulitseminen ja lopulta kuolema merkitsi täydellistä toiveiden ja unelmien romahdusta, loppua.
Pääsiäisaamuna kaikki kuitenkin muuttuu – voitto ei kuulukaan kuolemalle. Elämä voittaa. Jumala herättää Kristuksen. Kristus voittaa kuolemallaan kuoleman. Se mikä näytti umpikujalta, täydelliseltä lopulta olikin ovi johonkin uuteen. Umpikujan pohjalta avautuu aivan uudet maisemat. Sitä on toivo. Siinä on meidän ilomme – tie jatkuu elämän umpikujista eteenpäin.
Tätä on pääsiäinen. Kristus elää – siinä meidän toivomme perusta.