Pääsiäisyö, Mark. 16: 1-8, Hans-Christian Daniel

Suuri teologi ja kulttuuritutkija Pentti Lempiäinen toteaa:
”Pääsiäinen on kirkkovuoden keskus. Juuri pääsiäisyönä kristillinen seurakuntakin elää voimakkaasti kuoleman ja elämän, pimeyden ja valon välisen taistelun polttopisteessä. Alkuaan seurakunta vietti jumalanpalvelusta läpi pääsiäisyön, koska odotettiin Kristuksen toisen tulemisen tapahtuvan tuona yönä, niin kuin Jumala oli kerran pääsiäisyönä vapauttanut Israelin kansan Egyptin orjuudesta. Herran ylösnousemus aloitti uuden elämän ja toivon aikakauden ihmiskunnan historiassa. Gregorios Nyssalainen sanoi pääsiäistä päivien kuningattareksi ja paavi Leo Suuri juhlien juhlaksi (Festum festorum). Ortodoksisessa kirkossa pääsiäisyön jumalanpalvelus on yhä vuoden suurin tapahtuma. Myös roomalaiskatolisessa kirkossa pääsiäinen ja nimenomaan pääsiäisyön jumalanpalvelus tajutaan kirkkovuoden päätapahtumaksi. Protestanttisessa maailmassa ja varsinkin Pohjoismaissa tilanne on toinen. Täällä on joulu kansan tajunnassa vuoden pääjuhla, ja pääsiäispyhistäkin monet kokevat pitkäperjantain varsinaista pääsiäistä tärkeämpänä. Tämä tilanne ansaitsee vakavaa huomiota, sillä se on oire siitä, ettemme koe uskomme pääasiaksi sitä, mikä Uuden testamentin kristityt kokivat. Pääsiäisyö vietettiin pyhän kasteen yönä. On vuoden suurin ilon ja kiitoksen päivä, ylösnousemuksen juhla.” (Teoksesta Pentti Lempiäinen, Pyhät ajat, 2. painos 1979 , s.96-99).
Uskonpuhdistajamme Martti Luther sanoo:
”Ylösnousemuksen tulee leimata kaikkea kristillistä elämää. Uskon vanhurskaus on kristityn jumaluutta ja hyvät työt hänen ihmisyyttään. Näiden tulee meissä yhdistyä kuten jumaluus ja ihmisyys yhtyvät Kristuksessa. Sikäli kuin uskot, olet Kristuksen kaltainen. Siitä huolimatta tunnet synnin ja kuoleman. Uskossa olet yhtä Kristuksen kanssa ja hänen kanssaan olet ylösnoussut. Viimeisenä päivänä tämä tulee ilmi. Isä meidän -rukouksessa tunnustamme tarvitsevamme syntien anteeksiantamusta. Kristuksen avulla olemme saaneet voiton synnin sodassa. Ajallinen kuolema ei ole enää mitään iäisen elämän rinnalla. Paavali ei sano, että Kristus on poistanut synnin, vaan että kuolema on nielty (1. Kor. 15:54). Hoosea sanoo: ”Missä on sinun surmasi, tuonela?” Tämä on vaikuttava sana: olla kuoleman surma. Tämä voitto on annettu meille evankeliumin sanassa. Niin kuin Kristus saavutti voiton vasta kamppailun käytyään, niin tulee meidänkin se saavuttaa. Mekään emme välty kamppailulta kuoleman kanssa. Ylösnousemus käy meissä Jumalan tahdon mukaan yhä vaikuttavan vanhan aatamin kimppuun. Uskossa alkaa ylösnousemus vaikuttaa meissä. Silloin synti ja huono omatunto kuolevat Kristuksessa. Mutta siitä seuraa, että ruumiimme on kuoltava. Ruumis nauttii synnistä ja pelkää kuolemaa, ja tätä taistelua meidän täytyy jatkaa elämämme loppuun asti. Kuolema käy kimppuuni, mutta minulla on Kristus, joka on noussut kuolleista. Niin minäkin olen nouseva. Siitä minä pidän kiinni. Ylösnousemus ei ole sanoja, vaan elämää ja voimaa. Sydämen tulee löytää siitä sisäinen ilonsa ja riemunsa.” (Teoksesta Roland H. Bainton, Pääsiäiskirja. Martti Lutherin ajatuksia pääsiäisen sanomasta, Hämeenlinna 1985, s. 136139.)
Tässä jatkuvassa mutta voitetussa taistelussa muistakaamme pyhää kastettamme, jonka kautta olemme kastetut Kristuksen kuolemaan ja osallinen hänen voitostaan.