Täällä tänäkin pääsiäisenä
Saarna pääsiäisyönä 2020 Turun tuomiokirkossa
Ei haudassa vaan galileoissa
Ei hän ole täällä. Ei tämä Jeesus Nasaretilainen, jota etsitään ja kaivataan, ole siellä missä hänen olettaisi olevan. Joosef Arimatialaisen sukuhauta, tähän asti käyttämätön, vastikään ensi kertaa käyttöön otettu, on se ”täällä”, jossa hän ei ole – vaikka siellä se paikka onkin, johon hänet haudan lepoon pantiin.
Tämä Jeesus, tämä Kristus, on koko ajan ollut toisaalla. Varmimmin hänet löysi sieltä, missä oli raihnaisia ja sairaita. Sieltä häntä kannatti etsiä, missä pelättiin ja oltiin huolissaan huomisesta. Hän oli siellä, missä ihmiset olivat päätyneet erilleen toisistaan ja Jumalastaan.
Valkopukuinen nuorukainen, enkeli kaiketi, kertoi sydänjuuriaan myöten säikähtäneille naisille, missä Jeesus sitten on ellei täällä, Joosef Arimatialaisen sukuhaudassa. ”Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet.”
Hän menee sinne, missä on teidän elämänpiirinne. Hän on jo edeltä mennyt sinne, missä te arkeanne elätte. Saattepa nähdä, että siellä hän on: kun te etsitte ja kaipaatte, keskellä tavallisia päiviänne te hänet kohtaatte ja koette.
”Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.” Mitä kaikkea Hän Itse, Jeesus siis, olikaan sanonut näkemisestään ja kohtaamisestaan? Ainakin sen, että ”joka minun nimessäni ottaa vastaan yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut” (Mk 9:37). Ja sen, että ”kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle” (Mt 25:40).
Näin hän itse meille sanoi. Kun Jeesus ei ole haudassa, vaan Galileassa, tästä on kysymys. Kun Jeesus ei jäänyt kuoleman vangiksi vaan mursi sen kahleet ensimmäisenä pääsinpäivänä, hän on nyt siellä, missä eletään elämää. Kun Kristus sai voiton turmiovalloista, hän on nyt täällä ja käy meidän kanssamme taistelua kaikkea sitä vastaan, mikä rikkoo, tuhoaa, näivettää ja turmelee elämää; Galilea on kaikkialla.
Edellämme ja kanssamme
Tänä pääsiäisenä kysymys kohtaamisesta ja näkemisestä tiivistyy aivan toisella tavoin kuin mihin me olemme tottuneet. Kuka voi olla läsnä kelle ja miten, mitä onkaan kohtaaminen, kun nähdäkin voidaan vain etäältä? Mitä ylösnousseen Kristuksen läsnäolo näissä meidän galileoissamme on tarkoittavinaan, kun me emme voi ottaa vastaan yhtäkään lasta emmekä käydä katsomassa yhtään sairastunutta ”vähintä veljeä” – kumpaakin Jeesus kuitenkin edellytti? Onko tämän pääsiäisen evankeliumi ennemminkin se kertomus, jossa Magdalan Maria itkee haudalla ja kohtaa Jeesuksen, joka sanoo ”älä koske minuun” (Jh 20:17)?
Tämä pääsiäinen on kosketuksista köyhä ja syleilyistä niukka. Jos pääsiäinen yleensä on täyteyden ja ilon runsas juhla, tämän pääsiäisen outo anti on näyttää meille, mitä me olemme vailla. Se kertoo meille, mistä me jäämmekään paitsi – ja kuinka olennaista se meille olisikaan. Meidän ei ole hyvä olla yksinämme. Me kuulumme yhteen toinen toistemme ja Jumalan kanssa.
Koska tämä tällainen on nyt meidän pääsiäisemme, Ylösnoussut on – yhtä kaikki – meidän kanssamme. Niin kuin aikoinaan myös nyt hänet nimittäin löytää varmimmin sieltä, missä pelätään ja ollaan huomisesta huolissaan. Sieltä häntä kannattaa nytkin etsiä, missä ollaan raihnaisia ja sairaita. Meidän rukouksemme kantavat häneen asti.
Kun Kristus on täällä, kun hän on meitä läsnä, meidän maailmamme ei ole kuoleman vaan elämän, ei yksin jättämisen vaan ystävyyden, ei hylkäämisen vaan vastuun kantamisen, ei alistumisen vaan toivon, ei pimeyden vaan valon, ei tuhon vaan uuden puhkeamisen, ei masennuksen vaan levollisuuden.
Jos Joosef Arimatialaisen sukuhauta olisi ollut täysi, meidän toivomme olisi tyhjää. Pääsiäisettä me olisimme pahasta pääsemättömissä. Mutta nyt on meidän pelastuksemme pääsiäinen. Kristus on seurattavissa, hän kulkee meidän edellämme ja meidän kanssamme, mihin elämä meidät sitten viekin.