Hiljaista ja tyhjää
Pääsiäisyönä on hiljaista ja tyhjää. Hiljaisuus alkoi oikeastaan jo Golgatalla, kun Isä oli hylännyt poikansa ja Kristus oli otettu pois ristiltä. Tyhjästä rististä, kuoleman merkistä, tuli kuitenkin Jeesuksen seuraajille voiton ja toivon tunnus. Kuolema ja paha pääsivät hetkeksi niskan päälle, mutta lopulta niiden oli annettava periksi. Kuolemalla Jeesus voitti kuoleman.
Pääsiäisyönä oli hiljaista ja tyhjää. Jeesuksen ruumista ei löytynyt. Sen sijaan haudassa oli valkopukuinen hahmo. Enkeli toi jälleen sanoman taivaasta: ”Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä”. Sitten valkopukuinen osoitti kädellään kohtaa, johon Jeesus oli laskettu käärinliinoissa. ”Tuossa on paikka, johon hänet pantiin.” Siinä ei ollut ketään. Kuolleen Jeesuksen paikka oli tyhjä. Hauta puhutteli tyhjyydellään.
Pääsiäisyönä Jeesus on poissa ja kuitenkin läsnä. Hän on kuin jännityskertomuksen hahmo, jota ei näy tapahtumapaikalla. Siitä huolimatta hän vaikuttaa kaikkeen taustalla, piilossa pysytellen. Hän ei siis ole ristillä eikä haudassa. Ruumis on kadonnut, ja siihen enkeli tarjoaa selityksen. Se on samalla kertaa yksinkertainen ja vaikea: Jeesus on noussut kuolleista, hän elää ja hän haluaa kohdata oppilaansa.
Mitä enkelin sanomasta pitäisi ajatella?
Voimme aavistaa, että enkelin selityksen kuultuaan naisten mielessä risteili monia kysymyksiä. Mitä ylösnousemus oikein tarkoitti? Miten se oli tapahtunut? Miten se oli mahdollista? Mihin Jeesus oli mennyt?
Tämä kaikki – tyhjä hauta, enkelin kohtaaminen ja tieto ylösnousemuksesta – jäi naisille arvoitukseksi pääsiäisyönä. Heistä kerrotaan vain, että he vapisivat järkytyksestä ja pakenivat haudalta. Kovin vähäinen oli siis evankeliumin voittokulun alku. Ehkäpä siksi Markus sanookin, että naiset ”eivät kertoneet kenellekään mitään.” Syy oli ilmeinen: naiset vaikenivat, koska he pelkäsivät. Nyt oli tapahtunut jotain, joka järisytti ihmismieltä.
Olen joskus miettinyt, oliko Jeesuksen aikalaisten ja oppilaiden meitä helpompaa uskoa hänen ylösnousemukseensa. Ensin on tehnyt mieli vastata myönteisesti, sitten on kuitenkin tullut varovaiseksi. Pääsiäisyönä tyhjällä haudalla koettiin vain suurta hämmennystä ja pelkoa. Muuallakaan evankeliumeissa ei kerrota, miten ylösnousemus kuolleista tapahtui. Se jää salaisuudeksi, Jumalan ihmeeksi.
Oppilaiden ylösnousemususko syntyi vasta myöhemmin, ja se vei aikaa. Siihen tarvittiin useampi Jeesuksen ilmestyminen. Ja tätä paljon kauemmin vei, ennen kuin Jeesuksen seuraajat alkoivat oivaltaa, kuinka ylösnousemus vaikutti heidän elämässään. Niin, mitä se merkitsi heille ja mitä se merkitsee meille tässä ja nyt?
Mitä se merkitsee meille?
Otetaan avuksi uskontunnustus, sillä siihen on kiteytetty kristillisen uskon ydin. Ylösnousemus mainitaan uskontunnustuksessa kaksi kertaa. Alkupuolella sanomme uskovamme Jeesuksen Kristukseen, joka nousi kolmantena päivänä kuolleista. Tätä ennen torjutaan ajatus, että Jeesuksen kuolema olisi ollut näennäinen. Hänet ristiinnaulittiin, hän kuoli aivan oikeasti, siksi hänet haudattiin, ja hän vieraili tuonelassa. Sitten tämä sama Jeesus nousi ylös kuolleista.
Ylösnousemus tarkoittaa, että Jeesus Kristus on yhä vieläkin todellinen ja olemassa. Ihmiselle ylivoimainen vihollinen, kuolema, ei voinut hänelle mitään. Siksi me kristityt sanomme, että Jeesus elää – tälläkin hetkellä. Tämän uskon kanssa emme ole yksin. Vaikka emme olekaan nähneet hänen ilmestymistään, uskomme yhdessä meitä edeltävien kristittyjen tavoin, että kuolemasta ja pahan valloista on jo saavutettu ratkaiseva voitto.
Uskontunnustuksessa on toinenkin kohta, jossa mainitaan ylösnousemus. Se on uskontunnustuksen lopussa, kun lausumme yhdessä, että uskomme ruumiin ylösnousemuksen. Tällä kohtaa ylösnousemuksesta tulee totta meille. Se tarkoittaa, että Jeesuksen kokema ihme toteutuu meissäkin. Kaikki ei pääty kuolemaan, jossa ruumiimme maatuu. Saamme kerran uuden ja eheän ruumiin. Elämämme ei jatku vain henkenä, vaan ylösnousemus koskee koko ihmistä. Kristinusko on enemmän ja muuta kuin pelkkää henkisyyttä.
Jälkimmäistä kohtaa uskontunnustuksessa lausuessani teen ristin merkin (+). Se tarkoittaa sitä, että Kristuksen valta ja voima ulottuu koko elämääni ja olemassaolooni. Hän on kanssani pelkojeni, menetysteni, kipujeni ja murheideni keskellä. Hän pelastaa minut ja antaa minulle uuden elämän. Näin minä uskon, ja sinä saat uskoa aivan samoin.
Miten sitten ylösnousemuksen ihme voi toteutua meissä?
Ristinmerkin tekeminen (+) tuo lisäksi mieleeni hetken, jona Kristuksen merkki piirrettiin ensimmäisen kerran kasvoihini ja rintaani. Se tapahtui kasteessa. Silloin ylösnoussut Kristus kohtasi minut ja liitti elämäni omaansa. Apostoli Paavali kuvaa kasteen armoa näin: ”Jos kerran olemme kuolleet Kristuksen kanssa, uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan. Tiedämme, että koska Kristus on herätetty kuolleista, hän ei enää kuole eikä kuolemalla ole enää valtaan häneen.” Tämän sanottuaan Paavali vielä jatkaa: ”Ajatelkaa tekin samoin itsestänne.” (Room. 6:8-9,11) Ajatelkaa tekin samoin itsestänne!
Rohkenetko siis ajatella kanssani Paavalin tavoin, että kasteessa alkoi elämä Jeesuksen yhteydessä. Rohkenetko ajatella, että kasteessa Kristus kohtasi sinut. Ei Galileassa, vaan kastemaljan äärellä. Ja uskallatko ajatella, että tuo yhteys jatkuu ja kestää yli kuoleman rajan. – Ensimmäisen kristityt rohkenivat, ja monet heistä kastettiin juuri pääsiäisyönä.
Tänä yönä tyhjä hauta julistaa Jumalan armoa ja kutsuu iloon. Meidät suljetaan Taivaallisen Isän hyvyyden vaikutuspiiriin. Pelkomme ja murheemme väistyvät, sillä kukaan ei voi estää Kristusta. Hän voittaa kuoleman ja pahuuden vallat, ja hän avaa meille oven ikuiseen elämään. Meidän kastettujen toivo on hänen ylösnousemuksessaan. Aamen.