Muutamia edellä luettuja raamatuntekstejä on melkeinpä mahdoton ymmärtää, jos yksi paljon ladattu avainsana jää ymmärtämättä. Tuo sana (tai oikeastaan sanapari) on nimittäin sekä tämän päivän vanhan testamentin tekstissä ja evankeliumissa esiintyvä ”tytär Siion”.
Jos elämäsi varrella olet ollut mukana luterilaisen kirkon herätysliiketoiminnassa tai sitten vapaiden suuntien toiminnassa, saattaa sana olla ennestään huomattavan tuttu. Ehkä silloin olet tutustunut myös hengellisiin laulukirjoihin, joihin tuo sana ”Siion” usein sisältyy. Jos sallitte, voisin aivan huvikseni kysyä, kuinka moni teistä on laulanut esimerkiksi Siionin virsiä? Entäpä ovatko Siionin laulut tuttuja? Tai kuka muistaa pidelleensä kädessään Siionin matkalauluja? Onko joku veisannut Siionin kanteletta? Tai vieläpä hieman Siionin kanteleeseen viitaten ”Viisikielistä”?
Jos nämä laulukirjat ovat tuntemattomia ja muutenkin herätysliikkeet ovat jääneet oman elämänpiirin ulkopuolelle, saattaa olla, että sinänsä paljon käytetyt raamatulliset ilmaisut ”Siion” tai ”tytär Siion” ovat vieraampia, elleivät jopa aivan uppo-outoja. Nuoret kyselivät tätä messua valmistellessamme, olisiko kyse jostain naispuolisesta henkilöstä vai mistä? Ja mihin ihmeeseen tarvitaan näin montaa erilaista laulukirjaa, joita kuitenkin tuntuu tuo sama mystinen ”tytär” yhdistävän?
Kuutisen sataa vuotta ennen Jeesuksen aikaa Israelin kansa oli pakkosiirtolaisuudessa Babyloniassa eli nykyisen Irakin alueella. Jerusalemin kaupunki kuningas Salomonin rakennuttamine temppeleineen oli perusteellisesti hävitetty ja Babylonian tai Baabelin vankeudessa olleet Israelin ja Juudan heimot kaipasivat kovasti kotisijoilleen Siioniin, kuten Jerusalemia myös kutsuttiin siellä sijaitsevan ”Siionin vuoren” mukaan. Psalmien kirjassa tätä Jerusalemin eli Siionin ikävää kuvataan seuraavasti, vanhan käännöksen mukaisesti:
Baabelin virtain vierillä – siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme. Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme. Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: ’Veisatkaa meille Siionin virsiä’. (Ps. 137: 1-3)
Aikanansa pakkosiirtolaiset pääsivät palamaan Jerusalemiin ja rakentamaan uuden temppelin, mutta oikeastaan vieläkään ei tullut odotettua vapauden aikaa, vuorollaan valtaa pitivät Aleksanteri Suuren helleenit ja sitten roomalaiset. Jeesuksen aikana elettiin poliittisesti erittäin räjähdysherkkää aikaa. Jerusalem eli feminiininä ilmaistuna ”tytär Siion” kaipasi todellista vapauttajaa niin että se voisi jälleen iloita, eikä jatkuvasti pelätä. ”Koko maailma”, kuten evankeliumissa asia ilmaistaan, odotti vapauttajaa!
Nyt meillä on sitten Jeesus tässä keskellämme, minkälaista vapautusta me häneltä odotamme? Monet ovat historian saatossa odottaneet Jerusalemin ja sen temppelin vapauttamista vääräuskoisten hallusta. Näitä vapautuksen odottajia on ollut niin juutalaisissa, kristityissä kuin muslimeissakin. Toiset ovat puolestaan hylänneet enemmän tai vähemmän kokonaan maanpäällisen Jerusalemin vapaut
tamisen odotuksen ja sen sijaan odottavat taivaallisen, uuden Jerusalemin tulemista. Monissa hengellisissä lauluissamme ”Siion” onkin muuntunut tarkoittamaan juuri tuota taivaallista kaupunkia. Monille on tärkeä lohduttava ajatus iankaikkisesta kaupungista, jossa voimme kohdata tästä ajasta poistuneet rakkaamme.
Osaltaan väripalettia laajentavat niin uskonnolliset, ateistiset kuin vaikkapa poliittisenkin vapautuksen odottajat. Veikkaanpa, että tästäkin kirkosta meiltä löytyy monenlaista ja erilaista vapautuksen odotusta. Siionin vapauttamisen kaipuuta voisi kutsua melkeinpä yleisinhimilliseksi ilmiöksi. Kuka mahtaa olla oikeassa?
Valitettavasti Jerusalem ja samalla oikeastaan koko yhteiskuntamme ja maailmamme on kuva vapauden kaipaajista, jotka eivät voi sietää toisiaan. Kaikki kaipaavat tavalla tai toisella ”Siionia”, mutta samoja lauluja emme siedä laulaa. Eri sukupolvet haluavat pysyä omissa leireissään, eri kulttuurit haluavat eristäytyä toisistaan. Väleillemme rakennutetaan, ellei jopa aivan konkreettisia muureja, niin ainakin henkisesti ylitsepääsemättömiä vihan muureja. Rakennuskustannukset tilitetään vastapuolelta.
Minkälaista vapautusta sitten Jeesukselta odotammekaan, Palmusunnuntaista alkava hiljainen viikko vie meidät toisenlaiselle tielle. Varhaisten kristittyjen hymni eli virsi kertoo Kristuksen tiestä seuraavaan tapaan:
Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. (Fil. 2: 5-8)
Vapautuksen sijaan meitä viedään orjan ja palvelijan tielle, olemaan ihmisille ihminen, haavoittumaan ja särkymään, kulkemaan vehnänjyvän tietä.
Kirkkoon ja temppeliin tulija ei voi koskaan jäädä neutraaliksi yleisöksi, varmistelemaan ja laskelmoimaan omia asemiaan. Sen sijaan joudun vastapäätä Kristusta huomaamaan, kuinka kuljen vehnänjyvän tietä juuri päinvastaiseen suuntaan. Huomaan asettuneeni jumalaksi muiden yläpuolelle. Huomaan, että ykseyden sijasta päädyn viemään erilleen.
Kristus kutsuu palaamaan takaisin hänen tielleen kohti Siionin juhla-ateriaa, kohti ehtoollisen ateriaa. Siellä ei ole eriarvoisuutta, koska sen ympärille on kokoontunut vain samanarvoisia ihmisiä, olivatpa he nuoria tai vanhoja, kantakeravalaisia tai kaupunkiin muuttaneita, uskovaisia tai maallistuneita, iloisia tai ahdistuneita, mitä vain… Tämä on mahdollista, koska juuri ehtoollisessa Jumala luopuu omastaan ja tulee ihmiseksi ihmisen rinnalle. Tätä ihmisyyttä me lähdemme jakamaan eteenpäin.