Rakkaat kristityt ystävät Haapsalussa!
On suuri ilo olla teidän luonanne aloittamassa pääsiäisviikkoa. Alkava viikko merkitsee meille kristityille palaamista muistelemaan Kristuksen kärsimystietä ja pääsiäisenä riemullista ylösnousemusta.
Kun me kristityt puhumme muistelemisesta ei ole kyse vain siitä, että me palautamme mieliin menneitä, kahden tuhannen vuoden takaisia historian asioita. Kyse on paljon enemmästä. Muisteleminen tarkoittaa myös jonkinlaista ajan rajoitusten ylittämistä.
Kyse on samankaltaisesta asiasta kuin silloin, kun me muistelemme oman elämämme vaiheita. Ei ole vain kyse siitä, että tavoitamme muististamme jotain tapahtunutta. Me myös elämme asioita uudelleen. Meidän ajatuksissamme, tunteissamme ja muistoissamme menneisyys on läsnä. On hyvin tavallista, että elämässä on paljon asioita, jotka tuntuvat siltä kuin ne olisivat juuri tapahtuneet – vaikka aikaa on voinut kulua jo useampia vuosikymmeniä. Me kannamme elämämme historiaa joka päivä mukanamme. Välillä iloiten siitä ja välillä jopa ahdistuen.
Kun me kristittyinä muistelemme Vapahtajamme vaiheita, kyse on jostain samasta. Vaikka historiallisista tapahtumista on kulunut jo kaksi tuhatta vuotta – me saamme elää noissa vaiheissa kuin olisimme niissä itse mukana tänään. Siksi muisteleminen on tärkeää. Muistelun kautta elämme jotain merkittävää uudelleen.
Haluan katsella palmusunnuntain tapahtumia ikään kuin kolmen ihmisryhmän silmin.
Ensimmäinen ihmisjoukko on Jeesuksen seuraajat. Kristus on ratsastamassa aasilla Jerusalemiin ja häntä seuraa suuri ihmisjoukko laulaen hoosiannaa ja levittäen palmunoksia tielle. Ihmiset juhlivat. He ovat kuulleet suuria asioita. Johanneksen evankeliumi liittää tapahtumien taustaksi Lasaruksen kuolleista herättämisen. Siitä puhutaan, siitä kerrotaan – se saa ihmiset innostumaan. Tässä on hän, joka ratkaisee kuolemankin ongelman. Me teemme hänestä kuninkaan. Pari viikkoa sitten sunnuntain evankeliumi kertoi toisen tilanteen, jossa hänestä niin ikään olisi haluttu tehdä kuningas – Jeesus oli parantanut ihmisiä, häntä oli lähdetty seuraamaan vuorelle. Siellä Jeesus oli ruokkinut heidät pienen pojan eväillä. Silloin ihmisten mielessä oli: tämä mies parantaa ja antaa meille leivän. Me teemme hänestä kuninkaan! Ensimmäinen joukko on siis tämä, joka on innoissaan ihmeistä – Jeesuksen tekemistä ihmeistä.
Toisen ihmisjoukon muodostavat fariseukset. Tuo joukko on tilanteesta poliittisesti huolissaan. ”Näettekö? Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään.” Tuo joukko haluaa mieluiten vaientaa Jeesuksen. Jeesus häiritsee yhteiskunnallista ja uskonnollista rauhaa. Hänellä on omat sääntönsä. Hän saa ihmiset liikkeelle. Oma valta-asema on uhattuna. Pelko oli tämä: ”Jos annamme hänen näin olla, niin roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä maan että kansan.”
Kolmannen joukon muodostavat tekstissä mainitut kreikkalaiset. ”Me haluamme nähdä Jeesuksen.” Keitä he olivat, miksi he olivat Jerusalemissa. Olivatko he kenties juutalaisia käännynnäisiä, jotka olivat tulleet viettämään juutalaista pääsiäistä. Emme tiedä. Mutta sen tiedämme, että he halusivat tutustua Jeesukseen. ”Me haluamme nähdä Jeesuksen.”
Haluaisin kuvitella nuo kolme ihmisjoukkoa tähän meidän keskellemme.
Tuossa ovat Jeesuksen innokkaat seuraajat.
Tuossa ovat huolissaan olevat fariseukset.
Tuossa uteliaat kreikkalaiset, jotka haluavat nähdä Jeesuksen.
Mikä näistä näkökulmista tuntuu sinusta omalta? Mistä näkökulmasta sinä katselet Jeesusta? Mistä löydät itsesi?
Kysymykset eivät ole aivan helppoja. Ne eivät ole helppoja siksi, että voi olla niin, että itse asiassa löydän itseni niistä kaikista. Löydän itsestäni hänet, joka haluaa innolla seurata Jeesusta ja toivoo hänestä kuningasta – mutta löydän itsestäni myös hänet, jota Jeesus häiritsee ja hämmentää. Ja tutulta jotenkin tuntuu sekin kaipaus, että minä haluan nähdä hänet ja kohdata hänet.
Vielä haluan avata neljännen näkökulman päivän evankeliumiin. Mitä Jeesus itse asiassa vastaa heille kaikille? Mitä hän vastaa innokkaalle väkijoukolle, fariseuksille tai häntä etsiville kreikkalaisille?
”Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.”
Tuntuu kuin hän ohittaisi heidät kaikki ja nyt katse on eteenpäin kohti edessä häämöttävää ristiä ja hautaa. On tullut aika, että pyhä siemen kylvetään maahan odottamaan satoa. Kristuksen uhrin ja ylösnousemuksen kautta koittaa pelastus koko maailmalle. Jeesus ei jäänyt historian hämärään – hän elää meidän sydämissämme tänään tässä. Se, että me olemme kokoontuneet tänään tänne Haapsalun tuomiokirkkoon kertoo jotain siitä sadosta, jonka Kristuksen uhri synnytti.