Raamatussa ei puhuta syntiinlankeemuksesta. Tällaisen mielenkiintoisen ajatuksen esittää radiopastori Jukka Norvanto Sanasaattaja-lehden tämän viikon numerossa. Hän sanoo, että melkein kaikissa raamatunkohdissa, joissa käsitellään synnin tekemistä, on kysymys syntiin nousemisesta. Jopa Isä meidän –rukouksen pyynnön “Älä saata meitä kiusaukseen”, sanatarkka käännös kuuluisi Jeesuksen äidin kielen eli aramean perusteella: “Älä johdata meitä ylös kiusaukseen.”
Syntiin lankeamisesta puhuminen ei toki ole väärin, mutta Raamatun syntikuvauksissa joka tapauksessa toistuu se, että ihminen haluaa tavalla tai toisella nostaa itsensä Jumalan tai lähimmäistensä yläpuolelle. Daavid esimerkiksi halusi ottaa toisen vaimon. Juudas taas tavoitteli rahaa toisen hengen kustannuksella, ja Marttaa kohtasi kiusaus nousta Jumalan määrääjäksi, kun hän tahtoi muuttaa Marian oman ajatuksensa mukaiseksi.
Juudas, Martta ja Maria ovat mukana myös päivän evankeliumissa. Martta palvelee vieraita tapansa mukaan kuten aikaisemminkin, mutta hänen asenteensa on muuttunut veljensä Lasaruksen kuoleman ja kuolleista herättämisen jälkeen, eikä hän tee enää mitään numeroa palvelemisestaan. Myös Maria on tutulla paikallaan Jeesuksen jalkojen juuressa ja aivan yllättäen hän tekee teon, jota kaikki katselevat ihmeissään: hän voitelee Jeesuksen jalat pullollisella kallisarvoista nardusöljyä.
Vähempikin öljymäärä olisi riittänyt. Nardusöljyä tuotiin Intiasta asti, ja Juudas Iskariotin arvio pullon hinnasta, 300 denaaria, vastasi työmiehen vuoden palkkaa. Palkkio, jonka Juudas itse sai myöhemmin Jeesuksen kavaltamisesta, oli tästä summasta vain kymmenesosa. Markuksen evankeliumin mukaan Mariaa paheksuttiin yleisesti, ja muutkin kuin Juudas moittivat Mariaa siitä, että hän tuhlasi kallista öljyä, josta saadulla rahalla olisi voitu auttaa köyhiä. (Mark. 14:5)
Maria sen sijaan ei laskelmoi eikä mieti, mitä ihmiset ajattelevat. Hän paitsi ihmisten mielestä haaskaa kalliin öljyn myös nolaa itsensä, kun hän kuivaa Jeesuksen jalat hiuksillaan. Juutalaiset naiset eivät julkisesti avanneet hiuksiaan, eikä heidän sopinut käyttäytyä tällä tavoin. Marian herkkä mieli aavisti jotenkin tilanteen ainutlaatuisuuden. Maria aavisti sen, mitä kukaan muu ei ehkä aavistanut ja minkä Jeesus itse sanoi ääneen, kun hän totesi, että voitelu tapahtui hänen hautaamistaan varten. Pääsiäiseen oli kuusi päivää, ja seuraavana päivänä Jeesus lähti Betaniasta Jerusalemiin ja saapui viimeisen kerran pääsiäisjuhlille aasilla ratsastaen.
Rakkaus sai Marian käyttäytymään tuhlailevasti. Mieleen voi tulla sellainenkin ajatus, että kysymys oli eri sukupuolten välisestä rakkaudesta. Betanian Marialla ei kuitenkaan ollut Jeesukseen minkäänlaista seksuaalista suhdetta, ei myöskään Magdalan Marialla, vaikka Da Vinci -koodi tällaista ilman minkäänlaisia todisteita vakuuttelee. Ystävän rakkaudella Maria kyllä Jeesusta rakasti, mutta sekään ei ensisijaisesti ohjannut Marian käyttäytymistä. Maria uhrasi kalliin öljyn siksi, että hän oli kohdannut Jumalan rakkauden. Martta-sisko tunnusti Lasaruksen haudalla uskonsa sanomalla Jeesukselle: “Minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan.” (Joh. 11:27) Sama usko oli Marialla, ja hän voiteli Jeesuksen hänen messiaaniseen tehtäväänsä. Se merkitsi sitä, että Jeesus tuli antamaan suurimman mahdollisen uhrin Marian puolesta ja kaikkien ihmisten puolesta. Maria ei tiennyt tarkasti, mitä tulee tapahtumaan, mutta hengessään hän näki, että seuraukset ovat järkyttävät, kun Jumalan rakkaus ja ihmisten pahuus kohtaavat toisensa.
Maallinenkin rakkaus on arvokas ja hyvä asia, mutta se on luonteeltaan täysin erilaista kuin Jumalan rakkaus. Maallinen rakkaus on aina valikoivaa ja rajoittunutta, Jumalan rakkaus sen sijaan kohdistuu erotuksetta ja samalla tavalla kaikkiin. Maalliseen rakkauteen voi liittyä epäitsekkyyttä, mutta ihminen etsii rakastaessaankin aina myös omaansa. Jumalan rakkaus ainoastaan jakaa hyvää eikä pyydä itselleen mitään. Jumalan rakkaus on luovaa rakkautta. Samalla tavoin kuin Jumala loi maailman tyhjästä, Jumalan rakkaus kohdistuu siihen, mikä ei ole mitään, mitä ei ole syytä rakastaa sen itsensä takia. Eikä tämäkään vielä riitä: Jumala rakastaa niitä, joita olisi syytä vihata, jotka kääntävät selkänsä Jumalan rakkaudelle, jotka ovat pahoja ja vain itseensä keskittyneitä. Jumala rakastaa käsittämättömällä tavalla meitä, jotka haluamme nostaa itsemme lähimmäistemme ja Jumalan itsensäkin yläpuolelle.
Ihminen haluaa hallita ja käyttää valtaa ja kuvittelee, että Jumalana oleminen on juuri tätä. Meistä ei ole jumaliksi, ja meillä on Jumalana olemisesta täysin väärä kuva. Jumalana oleminen on rakastamista, palvelemista ja itsensä antamista. Jeesus sanoo itsestään, että hän ei tullut “palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.” (Matt. 20:28)
Meidän halumme on ylös, mutta Jumalan tie vie alas. Me tavoittelemme hyötyä, menestystä ja kunniaa, mutta Jeesus kieltää itsensä ja kulkee kärsimykseen ja kuolemaan. Me etsimme omaamme silloinkin, kun palvelemme, ja haluamme, että meitä siitä kiitetään, ja kaipaamme, että saamme huomiota tai jopa kätten taputuksia tavalla tai toisella. Mutta Jeesuksella on kokonaan toinen mieli: Hän joka oli rikas, tulee köyhäksi meidän tähtemme, luopuu omastaan, ottaa orjan muodon, alentaa itsensä ja uhraa itsensä meidän edestämme ilman mitään vaatimuksia ja taka-ajatuksia.
Jeesus on täysin erilainen kuin kukaan meistä. Jeesus oli myös täysin erilainen kuin Maria, ja Maria oli oppinut tämän tuntemaan. Maria oli oppinut tuntemaan ja tunnusti oman syntisyytensä, ja hän oli oppinut tuntemaan myös Jumalan rakkauden syntistä kohtaan. Siksi Mariakin rakasti ja unohti itsensä.
Aivan eri tavoin kuin Mariaan ja Martaan Jumalan rakkauden kohtaaminen vaikutti Juudakseen. Samoin fariseuksiin ja hallitusmiehiin, samoin Pilatukseen, samoin myös kansaan, joka levitti palmunoksia tielle Jeesuksen ratsastaessa Jerusalemiin ja otti hänet hoosianna-huudoin vastaan, mutta joka oli pian valmis huutamaan: “Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!” Jos ihminen ei tunnusta ja kohtaa syntisyytään, hän ei halua olla tekemisissä Jumalan rakkauden kanssa ja se tuntuu hänestä sietämättömältä. Osoittaahan se ihmiselle, että hän ei ole sellainen kuin kuvittelee olevansa. Kun ihminen ei tunnusta sydämensä syntiin nousemista, hän keksii pohjimmiltaan alhaisille ja pahoille teoilleen kauniin ja hyvää palvelevan selityksen: “Miksei voidetta myyty kolmestasadasta denaarista ja annettu rahoja köyhille.” “Hän herjaa Jumalaa, kun väittää olevansa Jumalan Poika, ja ansaitsee siksi kuoleman.”
Marian yllättävän teon seurauksena tuli koko huone täyteen voiteen tuoksua, ja tässä on nähty vertauskuva evankeliumin leviämisestä kaikkeen maailmaan. Hyvä sanoma Jeesuksesta Kristuksesta on ikään kuin tuoksu, jonka kaikki tuntevat, sekä ne, jotka pelastuvat, että ne, jotka jäävät kadotukseen, eroon Jumalasta. Evankeliumi on toisille kuoleman haju, joka tuo kuoleman, toisille elämän tuoksu, joka tuo elämän, kuten Paavali sanoo. (2. Kor. 2:15,16) Evankeliumi ei tietenkään itsessään merkitse kuolemaa, eroa Jumalasta, mutta ihmiselle, joka jää syntiin nousemukseensa ja sulkeutuu Jumalan rakkauden ulkopuolelle, hyvä sanoma koituu kuolemaksi, vaikka se on tarkoitettu elämäksi.
Meille koitui elämäksi se, että Jeesus naulittiin ristille, sillä siinä toteutui Jumalan salattu suunnitelma. Me emme voi pohjaan saakka ymmärtää Jumalan salaisuuksia ja aivoituksia. Ristillä Jumala antoi meille vastauksen, jonka ymmärrämme vain vajavaisesti järjellämme, mutta jonka voimme ymmärtää Marian tavoin sydämessämme. Sillä olemmehan me samanlaisia syntisiä kuin Maria, ja onhan Jeesus osoittanut meitä kohtaan samanlaista rakkautta kuin Mariaa kohtaan. Miksi me emme Marian tavoin uskoisi ja turvautuisi häneen, joka on käsittämättömässä rakkaudessaan asettunut meidän asemaamme ja ottanut kantaakseen syntimme ja syyllisyytemme?