”Kuusi päivää ennen pääsiäistä”. Oli siis ilmeisesti sapatin päättymisen ilta. Juutalaisessa perinteessä vietettiin silloin ns. hablalah-ateriaa. Oleellista ei ole, vietettiinkö ateriaa Martan, Marian ja Lasaruksen vai Simonin kodissa, kuten Markus mainitsee. Martta oli joka tapauksessa Johanneksen mukaan vieraita palvelemassa ja Jeesuksen aiemmin kuolleista herättämä Lasarus oli läsnä pöytävieraiden suuressa joukossa.
Kertomuksen keskiössä ovat Jeesuksen lisäksi Betanian Maria sekä Juudas Iskariot, yksi Jeesuksen opetuslapsista. Johannes esittelee jo tässä vaiheessa Juudaksen Jeesuksen kavaltajaksi ja varkaaksi. Hän on siis pahis, johon evankeliumin kuulijoina emme mielellämme samaistu. Puolueettomasti ja avoimesti tarkastellen voimme kuitenkin nähdä Juudaksessa jotain itsestämme. Löydämme hänessä kaltaisemme, oman aikamme rationaalisen, järkevän ja tavoitteistaan tietoisen ihmisen.
Evankeliumeista voimme päätellä, että Juudaksella oli oma visionsa vapauden ja oikeuden valtakunnasta ja omasta paikastaan sen toteutumisessa. Hän oli lähtenyt seuraamaan Jeesusta uskoen, että tämä mies voisi toteuttaa sen, mikä hänen elämässään oli tärkeää. Yhä selvemmin Juudaksesta oli kuitenkin alkanut näyttää, että hänen ja Jeesuksen tavoitteet ja suunnitelmat eivät sittenkään osuneet yksiin. Jeesus ei enää tuntunut olevankaan hänen juttunsa. Hänestä ei ollut edes välineeksi Juudaksen unelmien toteuttamisessa. Jeesus tuntui olevan siihen aivan liian lempeä, hiljainen ja voimaton. Hänen aikansa näytti olevan jo takana päin. Jeesuksen omat puheet kuolemastaan olivat Juudakselle liikaa..
Betanian Marialle Jeesus oli kaikki kaikessa. Hän oli oppinut luottamaan Jeesukseen. Tämän opettajansa jalkojen juuressa, häntä kuunnellessa, Marialle oli avautunut Jumalan valtakunnan todellisuus. Maria oli löytänyt ihmisen arvonsa. Hän tunsi olevansa Jumalalle rakas ja arvokas. Hän oli saanut elämälleen merkityksen, tulevaisuuden ja toivon. Se oli kouriintuntuvasti totta jo nyt. Jeesus oli antanut hänelle takaisin veljen, jota ilman Martalla ja Marialla ei olisi siinä yhteiskunnassa ollut ihmisen arvoista elämää. Martta tiesi, että Jeesuksen sanat olivat hänen elämässään totta. Elämässä on vähän todella tärkeitä asioita, tai lopulta yksi ainoa. Sen Maria oli löytänyt Jeesuksen ystävänä ja oppilaana. Hän oli saanut hyvän osan, jota ei oteta häneltä pois. Mikään ei ollut liian arvokasta sen rinnalla ilon, kiitollisuuden ja rakkauden osoittamiseksi. Siksi Maria toimi niin kuin toimi.
Marialle usko Jeesukseen oli sydämen asia. Sydämen usko, rakkaus ja ilo hallitsivat koko hänen olemustaan. Se ei voinut olla heijastumatta hänen toimintaansa. Marian usko ja rakkaus täytti narduksen tuoksullaan koko talon. Epäilemättä tuo käytös oli Juudaksesta vailla mieltä: ”Mitäpä yhdestä höyrähtäneestä naisesta, mutta sääli rahan arvoisen aineen hölväämistä.” Se suorastaan ärsytti ja raivostutti Juudasta.. Olisihan rahalle ollut tässä maailmassa järkevämpääkin käyttöä. Monta rahanreikää oli Juudaksella itselläänkin mielessä, olihan hänellä edelleen tavoitteensa ja unelmansa, mutta vakuuttavammalta tuntui vedota hyväntekeväisyyteen.
Miten minusta tuntuu, että Juudaksen, tuon omankin aikamme rationaalisen, järkevän ihmisen, suhtautuminen Mariaan, tämän käytöksen paheksuminen ja neuvot säästää rahat järkevämpään käyttöön ovat kuin suoraan ”eroa kirkosta” –sivuston tekstistä. Toisaalta samat mietteet tunnistamme itsessämme, kun kohtaamme sellaista syvästä hengellisestä kokemuksesta ja uskosta nousevaa käyttäytymistä, joka on itsellemme vierasta eikä näytä meidän kokemustemme valossa ihan järkevältä.
Viime viikkoina on julkisuudessa keskusteltu uskonnonvapaudesta, sitä, mitä sillä oikein tarkoitamme. Kukaan ei ehkä kyseenalaistaisi Marian, tai kenenkään muunkaan oikeutta hänen uskoonsa. Mutta oliko Marialla oikeus elää uskonsa mukaan ja ilmaista se sielläkin, missä se ei kaikkille läsnäolijoille avautunut? Juuri siitä aidossa uskonnonvapaudessa on kuitenkin kysymys. Se on oikeutta ilmaista uskoaan eri elämäntilanteissa, yksin ja julkisesti. Se on suostumista maailmaan, jossa eletään yhdessä toisia kunnioittaen, vaikka kaikkien vakaumus, usko ja niiden ilmaisutavat eivät ole samoja. Se on suostumista erilaisten tuoksujen maailmaan.
Päivän lukukappaleessa apostoli Paavali kantaa huolta siitä, millaista tuoksua Kristuksen seuraajat omalla elämällään levittävät: Onko se elämän hyvää tuoksua, josta heijastuu toisten ihmisten kunnioittaminen, Jumalan rakkaus ihmisiä kohtaan, aito huoli heikoista ja osattomista ja rakkaus heihin. Onko se ilon, vapauden ja elämänrohkeuden tuoksua? Vai onko se kenties väljähtynyt kuoleman hajuksi, ahdasmielisyyden, hengellisen väkivallan ja tuomitsemisen lemuksi. Sellainen haju ei kutsu vaan karkottaa luotaan. Se ei ole Kristuksen tuntemisen tuoksua.
Jeesuksella oli oma näkökulmansa Betanian Marian rakkaudenpalveluun. Jeesus tiesi, että Maria tulisi olemaan niiden viimeisten uskollisten joukossa, jotka tulisivat saattelemaan häntä ensin ristille, sitten valvomaan ristin juurella loppuun asti ja lopulta saattamaan hautaan. Hän tiesi myös, että aikaa viimeiseen rakkaudenpalveluun, ruumiin voitelemiseen hyvänhajuisin voitein, ei silloin, sapatin alkaessa enää pitkästi olisi. Hän tiesi myös, että pääsiäisaamuna, sapatin mentyä, tuo palvelu olisi jo myöhäistä.
Siksi Jeesus sanoi: Antakaa hänen tehdä tämä palvelus jo kuolemaani varten. Toisin sanoen: Sallikaa Marian säilyttää muisto siitä, että tämä hänelle tärkeä rakkaudenpalvelus ei jäänyt tekemättä. Meidän on oltava hyvin varovaisia ja nöyriä ryhtyessämme arvostelemaan toisen ihmisen hengellisen kokemuksen ja käyttäytymisen oikeutusta ja merkitystä. Emme aina aavista, mitä ne hänelle ja hänen Jumala-suhteelleen merkitsevät. Vielä vähemmän aavistamme, mitä se voivat tulla joskus hänelle merkitsemään.
Ihmistä rakentava ja ihmisten välistä yhteyttä vahvistava hyvä tuoksu on kuitenkin tarpeen seurakunnassa erottaa tuhon ja hajaannuksen voimista. Ne voimat olivat liikkeellä ja irti sillä tiellä, jota me nyt lähdemme hiljaisella viikolla seuraamaan. Saamme huomata, että nekin voimat olivat kuitenkin Jumalan hallinnassa ja palvelivat lopulta hänen tarkoituksiaan.