Aasi on harmaa ja väritön eläin, työjuhta, johon ei kiinnitetä huomiota. Tyhmänäkin sitä pidetään. “Tyhmä kuin aasi” on tuttu sanonta. Kuitenkin Jeesus valitsi aasin ratsukseen, kunniatehtävään. Olennaista ei ollut, millainen aasi oli. Olennaista oli, kuka aasilla ratsasti ja kuka antoi sille tehtävän. Tämä tehtävä teki aasista tärkeän.
Aasia on verrattu kristittyyn tai mieluumminkin aasi on nähty kristityn, Jeesukseen uskovan ihmisen, esikuvana. Jeesuksen aasi ei ollut itsessään tärkeä, mutta silti sillä oli – ja kaikilla aaseilla on – sellaisia ominaisuuksia, joita Jeesus toivoisi seuraajillaan olevan. Herramme ja Vapahtajamme haluaa, että me kaikki olemme aasin kaltaisia – ja tämä koskee myös koneja ihan samalla tavalla kuin kaikkia muita tai ehkä jossain mielessä aivan erityisesti juuri heitä. Me vietämme tänään Elinan, seurakuntamme uuden dia-konin, tulojuhlaa, ja olkoon se, mitä seuraavassa puhumme aasin esikuvallisista ominaisuuksista, Elinalle ja meille kaikille kehotukseksi ja rohkaisuksi.
Ensimmäisenä aasin esikuvallisista ominaisuuksista voidaan mainita sen keskeinen luonteenpiirre: itsepäisyys. Jos aasia yritetään pakottaa tekemään jotain sellaista, mihin sen mielestä liittyy jotain arveluttavaa, se haraa tiukasti vastaan, ei anna suosiolla periksi eikä välitä ympärillään hääräävistä ihmisistä.
Jeesuksen seuraajan kohdalla itsepäisyys merkitsee uskollisuutta sille tehtävälle, jonka on saanut, ja ennen kaikkea tehtävän antajalle. Olemme Jeesuksen seuraajina hänen asiallaan, emme omalla asiallamme. Meidät on kutsuttu keskittymään kaikessa siinä, mitä teemme, häneen ja hänestä kertovaan evankeliumiin. Samalla meidät on kutsuttu unohtamaan itsemme ja se, mitä ihmiset ajattelevat ja mitä he haluavat meidän tekevän. “Kalliissa hunajan pisarassa” meitä opastetaan näin: “Tee kaikki, mitä teet, sydämestäsi Kristukselle, aivan niin kuin olisit Jeesuksen Kristuksen kanssa, ikään kuin hän neuvoisi ja sinä katsoisit häneen.”
Toisten ihmisten tulisi olla Jeesuksen aasille ikään kuin vain pelkkiä varjoja silloin, kun on kysymys Mestarin seuraamisesta. Jeesuksen seuraajaa voidaan repiä eri suuntiin ja pakottaa toimimaan ihmisten mielen mukaan, mutta hänen tulee aasin tavoin harata itsepäisesti ja itsepintaisesti vastaan ja sivuille vilkuilematta pysytellä Mestarin viitoittamalla tiellä.
Oikea itsepäisyys ei ole jääräpäisyyttä. Ajallisen elämän asioissa tapahtuu muutoksia, ja siksi voi joskus olla viisautta ajatella huomenna eri tavoin kuin tänään. Jääräpäisyys on tosiasioiden kieltämistä, oikea itsepäisyys on itsepintaista tosiasioissa pitäytymistä.
Aasin ulkoisessa olemuksessa kiinnittyy ensiksi huomio sen suuriin korviin. Nämä korvat ovat aasin toinen esikuvallinen ominaisuus. Jeesukseen uskovina meillä tulisi olla suuret ja herkät korvat, joilla kuulemme hänen puhettaan. Hän ei huuda eikä puhu kovalla vaan hiljaisella ja lempeällä äänellä, joka helposti hukkuu kaikkeen meluun ja hälinään. Emme kuule Vapahtajan ääntä, jos meillä ei ole herkkiä korvia emmekä keskity hiljaisuudessa kuuntelemaan, mitä hän haluaa meille sanoa.
Aasin korvat saarnaavat meille myös siitä, että meidän tulisi tarkasti kuunnella, mitä lähimmäisemme haluavat sanoa. Eikä kysymys ole vain sanojen kuuntelemisesta, sillä julkilausuttujen sanojen taakse sanojen taakse voi kätkeytyä jotain sellaista, mitä sanat eivät itsessään kerro, jos niitä ei osaa tulkita oikein. Lähimmäistemme meille osoittamat viestit ovat usein epäsuoria, ja he toivovat, että kuulisimme myös sen, mitä ei ihan suoraan haluta tai rohjeta sanoa. Sekin on mahdollista, että lähimmäisemme eivät itse ymmärrä sanojensa kaikkia merkityksiä, ja samoin on tietysti meidän itsemme laitamme. Mutta se, jolla on suuret ja herkät aasin korvat, voi kuulla ja voi ymmärtää ja voi puhua kuulemastaan – Hänelle, joka kuulee ja tietää kaiken.
Kolmantena esikuvallisena ominaisuutena voidaan mainita aasin pieni suu, joka ei sinänsä ole ehkä ihan pieni, mutta vähäinen joka tapauksessa suurin korvin verrattuna. Tämän vuoksi aasin suu puhuu meille siitä, että meidän tulee Jeesuksen opetuslapsina puhua vain vähän. Aasi opettaa meitä kuuntelemaan enemmän ja puhumaan vähemmän ja puhumaan sellaista, mikä totta, oikeaa ja rakentavaa.
Ihmiset – kuten varmaan aasitkin – ovat erilaisia, joku meistä on kova puhumaan, toinen taas on luonnostaan hiljaisempi. Tämäkin täytyy pitää mielessä. Kaikkien meidän on lupa olla sellaisia kuin olemme, ja tähän Jumala haluaa meidät myös vapauttaa. Jokainen meistä joutuu itse tykönään miettimään, mitä aasin suurten korvien ja pienen suun saarna hänen kohdallaan merkitsee.
Neljänneksi aasi on meidän esikuvamme siksi, että sillä on vahva selkä ja sen kannettavaksi voidaan lastata suuria kuormia. Ensimmäisenä palmusunnuntaina aasi kantoi kaikkien taakkojen kantajaa. Jeesus kantoi raskaan ristin meidän kaikkien puolesta ja kantaa tänään meitä kaikkine taakkoinemme. Meidät on kutsuttu olemaan omassa elämänpiirissämme “Kristuksia” toisillemme eli seuraamaan Kristuksen esimerkkiä: kieltämään itsemme ja kantamaan toistemme kuormia.
Meistä ei ole tähän, jos meillä ei ole sellaista vahvaa selkää kuin aasilla. Näinä aikoina on ihmisten elämässä paljon ahdistusta, turvattomuutta, pelkoa ja epävarmuutta. Ja itse asiassa tällainen on ihmisen osa kaikkina aikoina tässä katoavassa maailmassa. Erityisesti diakoni joutuu työssään kohtaamaan paljon inhimillistä hätää ja tarvitsee vahvaa aasin selkää. Ilman aasin selkää me kaikki näännymme taakkojen alle emmekä voi avuksi lähimmäisillemme.
Mutta onko meillä tällaista selkää? Jaksammeko me kantaa toistemme kuormia? Ja onko meillä muita aasin esikuvallisia ominaisuuksia? Ei ole. Aasilla on nämä ominaisuudet luonnostaan, mutta meillä niitä ei luonnostaan ole, emmekä me pysty myöskään hankkimaan niitä itsellemme.
Selvää toki on, että esimerkiksi lähimmäisen kuuntelemista voidaan opetella ja harjoitella. Näin myös tulee tehdä, ja juuri tätä, vakavaa kilvoittelua, aasin suuret korvat meille myös väkevästi saarnaavat. Mutta aasin itsepäisyys, suuret korvat, pieni suu ja vahva selkä puhuvat myös siitä, että me emme ole sellaisia kuin meidän tulisi olla emmekä me pysty täyttämään meille annettua tehtävää.
Olennaista ei kuitenkaan ole, millaisia me olemme. Olennaista ei ollut, millainen aasi oli, vaan olennaista oli, kuka aasilla ratsasti ja kuka antoi sille tehtävän. Samoin on meidänkin kohdallamme: olennaista on, kuka on antanut meille tehtävän, ja millainen hän on.
Aasi on harmaa ja väritön eläin mutta jolla on silti luomisen perusteella tärkeitä ominaisuuksia, jotka kelpaavat meille esikuvaksi. Meillä voi olla niitä ominaisuuksia, jotka tekevät meistä Kristuksen seuraajia ja auttavat meitä täyttämään tehtävämme ainoastaan lunastuksen perusteella. Vain Kristus voi antaa meille kuolemansa ja ylösnousemuksensa perusteella oikeaa itsepäisyyttä, kuulevat korvat, totuuden ja rohkaisun sanoja puhuvan suun ja lähimmäisten kuormia kestävän selän.
Aasi sai olla Jeesuksen ratsuna, kun hän saapui riemusaatossa Jerusalemiin. Ristille häntä ei enää aasikaan kantanut. Hän kulki sinne yksin, yksinäisenä ja hylättynä. Hän kulki sinne kuollakseen ja antaakseen meille elämän. Sellainen hän on, se on olennaista. Ja, kuten Johanneksen kirjeessä sanotaan, “sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa.” (1. Joh. 4:17) Mutta vain siinä tapauksessa, että meidänkin tiemme on kulkenut ristille.