24.3.2013 Palmusunn Joh. 12:12-24
Gennesaretinjärven pohjoispäässä oli kerran Betsaidan kaupunki.
Kaupungin nimikin tarkoittaa pyyntipaikka tai kalapaikka.
Se oli siis kalastajakylä.
Sieltä olivat kotoisin meidän tuntemamme apostoliveljekset
Pietari ja Andreas.
Mutta sieltä oli lähtöisin myös kolmas, vähemmän tunnettu opetuslapsi,
nimittäin Filippus.
Voi olla että Filippus syntyi muutamaa vuotta myöhemmin kuin Jeesus,
sillä hänelle annettiin kuninkaan nimi.
Kun Herodes oli kuollut, valtakunta jaettiin hänen poikiensa kesken.
Ja juuri Betsaidan itä- ja pohjoispuoliset seudut sai Filippos-kuningas.
Oli hienoa, että kalastajan pojalla oli tällainen kuninkaallinen nimi.
Kaiken lisäksi tuon nimen merkitys ei viittaa mihinkään niljakkaisiin
kaloihin vaan eläimistä ylväimpään, hevoseen.
Filippos tarkoittaa hevosten ystävää tai hevosia rakastavaa.
***
Filippoksen kutsuminen on kuvattu hyvin yksinkertaisella tavalla.
Ensin Jeesus kutsui kaksi Johanneksen opetuslasta, Andreaan ja
sitten Pietarin.
Ja seuraavana päivänä, ollessaan lähdössä Galileaan,
Jeesus tapasi Filippuksen ja sanoi hänelle: Seuraa minua (Joh. 1:43)
– Muuta ei tarvittu.
Filippus oli heti valmis jättämään kotinsa ja verkkonsa,
ja liittymään Jeesuksen seuraan.
***
On myös hämmästyttävää, miten pian Filippus alkaa toimia.
Heti seuraavaksi kerrotaan, miten Filippus tapasi Natanaelin
ja sanoi hänelle: Me olemme löytäneet sen, josta Mooseksen laki
ja profeettojen kirjat todistavat! Hän on Jeesus, Joosefin poika
Nasaretista (Joh. 1:45).
– Filippus on siis täynnä löytämisen iloa, eikä hän voi olla hiljaa.
Hänen piti heti kutsua myös muita Jeesuksen luokse.
– Jeesus on se ennustettu hallitsija.
Hän on se Herran palvelija, josta Vanha testamentti puhuu
***
Mutta Filippuskin joutui Jumalan kouluun.
Hän sai nähdä niitä ihmeitä, joita Jeesus teki.
Mutta sai myös osansa siitä vastustuksesta, jota uskonnollinen johto
ja hallitusmiehet kohdistivat Jeesukseen.
Kolme vuotta Vapahtajan matkassa olivat iloa kyynelten läpi.
Erityisesti Jeesus asetti Filippuksen koetukselle Gennesaretinjärven
itäpuolella, aika lähellä Filippuksen kotikylää Betsaidaa.
Jeesus oli siellä saarnaamassa ja opettamassa, ja kansalle tuli nälkä.
Jeesus kysyi Filppukselta, joka tunsi seudun hyvin:
Mistä me voisimme ostaa leipää, että he saisivat syödäkseen?
Siihen Filippus vastasi tuskastuneena:
Kahdensadan denaarin leivistä(kään) ei riittäisi heille edes pientä
palaa (Joh. 6:5,7).
Filippus mietti päänsä puhki, mutta ei keksinyt ratkaisua ruokkimis-
ongelmaan. Vaikka hän oli nähnyt Jeesuksen monet ihmeet,
hän kuitenkin edelleen katsoi vain inhimillisiin mahdollisuuksiin.
Johannes tietääkin kertoa, että Jeesus kysyi Filippukselta tätä asiaa
juuri siksi, että halusi panna hänet koetukselle. Jeesus kyllä tiesi
etukäteen, kuinka aikoisi hoitaa ongelman.
– Näinhän Jeesus usein tekee meidänkin kohdallamme.
Hän panee meidät ensin etsimään jotakin luonnollista ratkaisua
meidän vaikeuksiimme. Ja vasta sitten, kun me olemme tajunneet
omat mahdollisuutemme viedyiksi, saa Jeesus tehdä ihmeensä.
Näinhän kävi siellä vuorellakin: Ruokaa riitti yllin kyllin,
kun Jeesus siunasi ja jakoi vaatimattomat eväät.
Se oli kyllä melkoinen läksy Filippukselle!
Mitä hänen olisi pitänyt siitä oppia?
Ainakin se, että Jumalan mahdollisuudet vasta alkavat siitä,
mihin meidän mahdollisuutemme loppuvat.
Eikä Jumalalle mikään ole mahdotonta. Ei mikään!
***
Seuraavan kerran me tapaammekin Filippuksen sitten palmusunnuntaina
Jerusalemissa.
Hän oli nähnyt, miten Jeesus herätti Lasaruksen kuolleista.
Hän oli huomannut, miten kansa alkoi tämän ihmeen vuoksi
seurata Jeesusta kaikkialle.
Hän oli itsekin liittynyt siihen iloitsevaan joukkoon, joka kulki
aasilla ratsastavan Kuninkaan kanssa sisään Jerusalemin porteista.
Voi olla että hän siinä vaiheessa muisti nimensä:
Hevosten ystävä.
Minähän olen suurten ja hienojen hevosten ystävä.
Olen saanut nimeni ylvään ja mahtavan kuninkaan mukaan.
Mutta nyt olen täällä aasin ja tämän resuisen profeetan kanssa
matkalla Jerusalemiin.
– Näin Jumala voi kääntää asiat nurinniskoin.
Se mikä meistä näyttää vähäpätöiseltä, onkin suurta ja tärkeää.
Ja se mikä näyttää komealta, onkin vain tyhjää ja turhaa.
***
Nyt hänen luokseen tuli vieraita ulkomailta.
Kreikkalaisia, jotka tahtoivat tavata Jeesuksen.
Filippos oli varmaankin kreikan kielen taitoinen.
Sen voi päätellä jo hänen kreikkalaisperäisestä nimestään.
Ja olihan kreikan kieli valtaa pitävien kielenä juuri hänen
kotiseudullaan, pohjoisessa Israelissa.
Filippus oli kuitenkin varovainen.
Hän ei ollut sellainen räiskyvä persoona niin kuin Pietari tai
ukkosenjylinänpojat Jaakob ja Johannes.
Hän näyttää enemmän sellaiselta harkitsevalta järki-ihmiseltä,
joka laskee, kuinka monta leipää tarvitaan 5000 miehelle.
Siksi Filippus haki tukea Andreakselta, saman kylän pojalta.
Ja yhdessä he menivät Jeesuksen luo kreikkalaisten kanssa.
Ottaisikohan Jeesus heidät vastaan, hän varmaan mietti.
Eikö Jeesus tullut vain oman kansansa kadonneiden lampaiden
luokse.
Mutta pelko oli aiheeton.
Jeesuksen sanoma kohdistui myös kreikkalaisille.
Hetki on tullut: Ihmisen poika kirkastetaan.
Vehnänjyvän pitää kuolla, mutta juuri siten se tuottaa
runsaan sadon
Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen,
mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä,
saa osakseen ikuisen elämän. Jos joku tahtoo olla minun
palvelijani, seuratkoon minua (Joh. 12:23-26)
Filippus kuunteli näitä Jeesuksen sanoja hievahtamatta.
Oliko todella niin että hänen rakkaan Mestarinsa piti kuolla?
Pitikö sadon tuottamisesta maksaa NIIN kova hinta?
Eikö vähempi riitä Jumalalle
Ja Filippus kuulee Jeesuksen huudon:
Isä, pelasta minut tästä hetkestä.
Ei, juuri tähän on elämäni tähdännyt (j. 27)
Niin sen täytyy olla.
Koko tämä pitkä vaellus, kolme vuotta, on tähdännyt tänne,
Jerusalemiin. Kaikki ne ihmeet, kaikki parantamiset,
koko Jeesuksen julistus suuntautui kohti näitä päiviä.
Kohti nisunjyvän kuolemista.
***
Mutta mikä on MINUN paikkani tässä kaikessa.
Mitä Jeesus sanoi minulle, Filippukselle, ja kaikille seuraajilleen:
Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen.
Joka tahtoo olla palvelijani, seuratkoon minua
Kyllä, kyllä minä tahdon olla Jeesuksen palvelija.
Vaikka en ymmärrä, mitä kaikkea se merkitsee ja
mitä se tuo tullessaan.
Tahdon johdattaa näitä kreikkalaisia Jeesuksen luo.
Ja kaikkia ihmisiä.
Tahdon ruokkia nälkäisiä sillä ruualla, jota vain Jeesus
voi antaa.
Ota pois kaikki turha laskelmointi ja arkailu.
***
Mutta vielä yksi opetus piti Jeesuksen antaa Filippukselle.
Kiirastorstain iltana Jeesus sanoi:
Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni.
Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet (Joh. 14:7)
Filippus ei kuitenkaan ymmärtänyt mitä Jeesus tarkoitti.
Siksi hän pyysi:
Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä
Jeesuksen piti hieman jopa suutahtaa Filippukselle:
Etkö sinä, Filippus, tunne MINUA, vaikka olen jo näin kauan ollut
teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.
Kuinka VOIT sanoa: Anna meidän nähdä Isä.
Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa?
Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni:
Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan (Joh. 14:9-10).
Tänä viimeisenä iltanaan Jeesus paljasti itsensä täysin Filippukselle.
Te muistatte, miten Filippus oli juuri uskoon tulleena innoissaan
kertonut Natanaelille: Me olemme löytäneet sen, josta Mooseksen laki
ja profeettojen kirjat todistavat!
– Filippus luuli tuntevansa Jeesuksen.
Galilean vuorella hän oli oppinut ymmärtämään, miten Jeesuksella
on kaikki valta antaa ja ottaa niin kuin Jumalalla.
Ja palmusunnuntaina Filippus oli kuullut, miten Jeesus puhui Isälle.
Ja suostui sovitusuhriksi.
Mutta vielä tämä piti oppia: Isä ja Poika ovat yhtä.
Kun hän oli nähnyt Jeesuksen, hän oli nähnyt Isä Jumalan.
Mitään muuta, mitään enempää, mitään suurempaa, mitään
parempaa ei tarvinnut enää jäädä odottamaan.
Jeesuksessa on jo kaikki.
Hänessä Jumalan koko täyteys on ruumiillisesti läsnä, tässä ja nyt.
***
Ja Jeesus lupasi vielä Filippukselle ja opetuslapsilleen:
Joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen,
ja vielä suurempiakin (Joh. 14:12).
***
Kun Jeesus sitten oli ylösnoussut ja Pyhä Henki oli vuodatettu
opetuslasten ylle, nämä lähtivät liikkeelle, kuka minnekin.
Filippuksen jäljet näyttävät katoavan tähän.
Mutta perimätiedon mukaan hän julisti Kristusta Syyriassa,
Kreikassa ja Fryygiassa eli nykyisessä Turkissa.
Kesällä 2011 arkeologit ilmoittivat, että Filippuksen hauta on löytynyt.
Hierapoliin kaupungista jonka Uusi testamenttikin tuntee,
Pamukkalen kuumien lähteiden tuntumasta
ikivanhan kirkon raunioista, löytyi Filippuksen hautakappeli.
***
Sinne saakka oli tuon Betsaidan kalastajan pojan tie vienyt.
Ihmisten kalastajaksi.
Elämän leivän jakajaksi.
Kristuksen kirkon rakentajaksi.
Vain kaksi kohtalokasta sanaa: Seuraa minua.
Ja hänen elämänsä oli muuttunut.
Jeesus kasvatti tästä arasta miehestä itselleen väkevän aseen.
Siihen kirkkoon, joka on rakennettu apostolien ja profeettojen
perustukselle, kulmakivenä itse Kristus Jeesus (Ef. 2)
Hevosten rakastajasta tuli Kristuksen ja lähimmäisten rakastaja.
Hän pani elämänsä alttiiksi evankeliumin tähden,
mutta sai osakseen iankaikkisen elämän.
Nisunjyvä kuoli, mutta se tuotti suuren sadon,
myös Filippuksen palvelustyön kautta.