Hei!
Meillä on jääkaapin ovessa Darian ja Saaran kuva. Daria ja Saara ovat meidän lapsenlapsiamme 6 ja kolme vuotiaat. Mukavia tyttöjä kumpikin.
Viime vuosien aikana olemme aina välillä saaneet heiltä jotakin. Usein piirustuksia. Ne esittävät milloin mitäkin. Monet piirustukset ovat ehtineet olla nekin jääkaapin ovessa. Viime aikoina isommalta olemme saaneet ensimmäisiä kirjoituksia sekä vieraskirjaan että muuten. Se on hienoa
Olen aivan varma siitä, että monet teistä lapsista – ehkä kaikkikin – olette vieneet kotiin kerhosta tai pyhäkoulusta jotain itse tekemäänne – tai piirtämäänne. Tänäänkin saattaa jotain itse tehtyä lähteä kirkosta mukaan kotiin – tarkoitan tietenkin virpomavitsoja. Kuinka tärkeää onkaan, että isä tai äiti tai molemmat näkevät ja ihailevat tehtyä työtä.
On tärkeää se, että minulle rakkaat ihmiset näkevät minut ja mitä olen tehnyt ja kuuntelevat minua, mitä minulla on asiaa. Isän ja äidin – ja muman ja ukin – tehtävä on kuunnella ja nähdä.
Isälle ja äidille mietittäväksi: jos kukaan ei näe – mitä sitten? Jos niin toistuu kerta toisensa jälkeen käy pahimmillaan niin – että itse olen ainoa itseni näkijä. Tiedämme kuinka kävi legendan Narsissokselle – kun hän katsoi vain itseään lähteestä. On tärkeää, että silloin, kun lapsi on pieni – hänet nähdään rakastavasti.
Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen on yhtä tärkeää kuin ruoka, juoma, puhtaus ja lämpö. Nämä kaikki ovat asioita, joita me ihmiset tarvitsemme elääksemme ja kasvaaksemme tasapainoisiksi ihmisiksi. Siksi ei ole aivan yhdentekevää, mitä kotiin tuoduille piirustuksille tapahtuu. On tärkeää, että nekin nähdään.
Lukemassani Raamatun kohdassa oli lapsia. Se ei ollut ihan tavallinen Raamatun kohta – siinähän tapahtui vähän erikoisia asioita. Jeesus oli tullut temppeliin. Hän ajoi myyjät ja ostajat ulos ja kaateli jakkaroita. Sitä saattoi olla jopa vähän pelottavakin katsella. Mutta Jeesus teki muutakin. Hänen luokseen tuli sokeita ja rampoja. Ja Jeesus paransi heidät. En tiedä miten – mutta paransi. Lapset näkivät sen.
Lapset näkevät sen, mikä on ilmeistä. He näkivät sen, mikä oli kaikkien nähtävillä. Tässä on Jeesus, joka tekee hyvää. Ja he alkoivat huutaa: ”Hoosianna, Daavidin Poika!” Tuo huuto oli ylistyshuto. Se oli tarkoitettu kuninkaalle. Se tarkoittaa: auta, pelasta! Paikalla olleet lapset olivat innoissaan siitä, mitä he näkivät.
Jeesuksen vastustajat eivät pitäneet tästä. He suuttuivat ja sanoivat Jeesukselle¨”Kuuletko, mitä nuo huutavat?” ”Kuulen”, vastasi Jeesus.
Moni huuto jää kuulematta. Moni kysymys vastaamatta. Moni piirustus katsomatta. Vaikka tärkeää olisi nähdä ja kuulla. Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen saa minut tuntemaan itseni arvokkaaksi, rakastetuksi. Jeesus kuuli lasten huudon. Hän sanoi jopa näin: ”Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut itsellesi kiitoksen.”
Moneen kotiin tänään saadaan virpomavitsoja. Virpomavitsat muistuttavat siitä, että nimenomaan lapset temppelissä huusivat Jeesukselle hoosiannaa! He kiittivät Jeesusta, kun tämä paransi sairaita ja auttoi heitä. He tiesivät milloin on aika iloita – ja Jeesus kuuli sen.