Rakkaat kristityt!
Meihin ihmisiin on helppo vaikuttaa hyvin monella tavalla. Mutta yksi tavoista on kaikkein petollisin. Se on ylenmääräinen kiittäminen. On niin helppo joutua kiitosten sitomaksi. Mitä kaikkea me mahdammekaan tehdä saadaksemme osaksemme kiitosta. Siihen meidät on opetettu pienestä pitäen.
Joskus kiitoksella sitominen on kovin ilmeistä ja tarkoituksellista. Sitä kutsutaan monilla ilmaisuilla – nuoleskelu ehkä ilmaisuista siistimmästä päästä. Mutta silloinkin pyritään hallitsemaan kiitoksen kohteena olevaa. Meidät on nimittäin usein jo lapsuudesta sidottu kiitoksilla. Kiitokset ja ylistykset ovat kuin koukku, johon jää helposti kiinni. Kiitoksien uskominen on joskus hyvin vaarallista.
Kiittäminen on tietenkin oikein käytettynä hyvä ja kaunis asia – mutta nyt puhun siitä, kuinka ylenmääräisellä kiitoksella voidaan sitoa. Meistä tulee niin kovin helposti riippuvaisia siitä ja huomaamatta alamme elää siten, että olisimme toisille mieliksi ja saisimme kiitosta osaksemme.
Palmusunnuntai on saanut nimensä siitä kuinka Jeesuksen ratsastaessa Jerusalemiin tien varsille kokoontuu sankoin joukoin ihmisiä. He heiluttavat palmun oksia ja huutavat tai laulavat hoosiannaa. Ilma on täynnä odotusta. Messias tulee. Pelastaja tulee – pelastaja, joka vapauttaa meidät roomalaisista. Voin kuvitella kuinka vahvat isänmaalliset tai kansalliset tunteet ovat pinnalla. Messias tulee. Messias tulee.
Kuinka suuri kiusaus olikaan uskoa väärät kiitokset ja odotukset. Voin kuvitella kuinka innostunut kansa olisi voinut jonkun toisen saada helposti taipumaan omiin odotuksiinsa. Jeesus ratsastaa hiljaisena kaupunkiin.
Minua kiehtoo Jeesuksessa monen muun asian ohessa se, ettei hän ole riippuvainen toisten odotuksista. Hän on se, joka hän on. Hän tietää mitä on tekemässä, mitä on tapahtumassa – mikä tien päässä odottaa.
Tultuaan Jerusalemiin hän menee temppeliin. Hän näkee kuinka uhrieläimillä käydään kauppaa. Bisnes pyörii asiassa, jonka pitäisi olla ihmisen ja Jumalan välinen asia. Temppeli haluaa rahansa. Myyntilisenssit on myyty, liikesopimukset tehty. Mutta Jumalan armolla ei ole hintaa.
Myyntipöydät lentävät. Jeesus ei vastaa lainkaan odotuksia. Hän ei ole säyseä, hän ei ole kiltti – kun jotain hyvin oleellista loukataan, hän puuttuu siihen kovalla kädellä.
Ja sitten hän kääntyy ja alkaa parantaa sokeita ja rampoja. Tuolla joku havahtuu näkemään – maailma avautuu uudella tavalla. Minä, joka olin sokea, nyt näen. Minä, joka en ymmärtänyt, nyt ymmärrän. Minä, joka en uskonut, nyt uskon. Minä, jonka jalat eivät kantaneet, kävelen.
Jos ensiksi oltiin ihmeissään siitä, että Jeesus sotkee liiketoimia – nyt hämmästellään sitä, että hän tekee hyvää. Hän avaa maailman sokeille. Kutsuu lähelleen ne, jotka on sysätty syrjään. Avaa Jumalan rakkauden aarteet syntisille.
Lapset eivät pelaa, heillä ei ole taka-ajatuksia. He alkavat kiittää. Ihmettelevät iloissaan.
Ylipapit ja lainopettajat suuttuvat. Tämä on jo liikaa. Heidän asemansa uhkaa murtua. Päätös alkaa kypsyä: ”On parempi, että yksi kuolee, kuin että koko kansa hukkuu.” Kohta roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä maan että kansan.
Kuluu vain muutama päivä ja he, jotka olivat kiitelleet ja täyttäneet kadun varret vaihtavat huutonsa sisällön: ristiinnaulitse, ristiinnaulitse hänet. Totuudesta ja rakkaudesta Kristus maksaa kalliin hinnan. Henkensä.