Tällä hiljaisella viikolla olemme seuranneet evankelista Johanneksen todistusta Jeesuksen kärsimystiestä. Johannes kiinnittää kertomuksessaan huomiota osittain samoihin, mutta osittain eri yksityiskohtiin, kuin muut evankelistat. Pysähdymme nyt hetkeksi muutaman Johanneksen esiin nostaman yksityiskohdan kohdalle.
INRI
Kirkkomme alttaritaulussa Kristuksen ristiin pään yläpuolelle on naulattu kyltti, jossa lukee INRI. Ne ovat alkukirjaimet sanoista Ieesus Nazarenus Rex Iudeorum. Jeesus nasaretilainen, juutalaisten kuningas. Monissa ikoneissa ovat kirjaimet INBI, joka on lyhenne vastaavasta kreikankielisestä tekstistä. Pilatuksen kiinnityttämän taulun täytyi olla suuri, koska siihen mahtui katsojille näkyvänä koko teksti hepreaksi, kreikaksi ja latinaksi.
Kun Pontius Pilatus oli aamupäivällä kysynyt Jeesuksen syyttäjiltä, pitääkö minun ristiinnaulita teidän kuninkaanne, ylipapit olivat vastanneet: ”Ei meillä ole muuta kuningasta kuin keisari.” Näin he olivat tulleet kieltäneeksi messiaansa, kuninkaansa. Sen kuultuaan Pilatus oli antanut Jeesuksen ristiinnaulittavaksi. Jotain hänellä oli kuitenkin jäänyt hampaankoloon. Pilatuksen ristiin kiinnitettäväksi määräämä taulu oli hänen protestinsa ja kostonsa. Hän halusi selvästi häpäistä Jeesusta syyttäneitä kansanjohtajia.
”Minkä kirjoitin, sen kirjoitin.” Pilatus tuli tietämättään kirjoittaneeksi jotakin, joka Kristuksen seuraajille on täyttä totta. Ristillä kärsi ja kuoli se kuningas, se messias, jota juutalaiset olivat odottaneet ja jonka Jumala sanassaan oli luvannut. Nyt se julistettiin kolmella maailmankielellä niin, että pääsiäisjuhlille eri maista saapuneet saattoivat sen lukea. Sama sanoma tultaisiin vielä julistamaan kaikille kansoille kunkin omalla äidinkielellä. Sen tehtävän Jeesus antoi ylösnousemuksensa jälkeen.
Viitta
Seuraavana Johannes mainitsee Jeesuksen viitan. Liekö Jeesus mitään muuta omistanutkaan. Vain viitalla oli jotain arvoa. Perinnönjako tapahtui sotilaiden kesken noppaa heittämällä. Roomalaisilla sotilailla oli ajantappovälineet aina taskussaan. Vaikka Jeesuksen jaettava aineellinen perintö oli mitätön, on hänellä jaettavana mittaamattoman arvokas perintö. Sen saajista ei tarvitse heittää arpaa. Se on tarjolla kaikille, jotka oppivat hänet tuntemaan, kaikille, joille hän on Kristus, Jumalan lupaama pelastaja.
Galatalaiskirjeessä apostoli Paavali kirjoittaa: Te kaikki, jotka olette Kristukseen kastettu, olette Kristuksen päällenne pukeneet. Syntisen ihmisen päälle on puettu Kristuksen puhtauden, anteeksiannon ja armon viitta. Valkoinen kastepuku, rippialba ja alttari-palveluksessa käytettävä alba ja viimein kuolinalba ovat sen kuvia. Oikea alba on se näkymätön armon puku, jota me saamme uskossa kantaa. Se on perintö, jota meiltä ei koskaan riisuta pois. Se on se juhlapuku, jota ilman taivaan juhlaan ei ole asiaa.
Äiti
Jeesus rakasti ja kantoi huolta muista aivan loppuun asti, oman tuskansa ja kärsimyksensä keskelläkin. Hän näki kaksi tuskaista kärsijää aivan ristin juurella, oman äitinsä ja Johanneksen, tuon opetuslasten kuopuksen, joka tuli aina muistuttamaan siitä, miten rakkaasti Jeesus oli pitänyt hänestä huolta. Heille hän antoi tehtäväksi pitää huolta toisistaan. Perimätieto kertookin, että Johannes piti uskollisesti huolta Mariasta aina hänen vanhuuteensa ja kuolemaansa saakka. Kristillinen kirkko on nähnyt tuossa Jeesuksen viimeisessä testamentissa jotain yleisempääkin. Äiti ja opetuslapsi ovat Kristuksen kirkko ja se jäsen. Testamentti koskeekin meitä jokaista. Katso, kirkkosi, seurakuntasi, rakasta sitä äläkä sitä jätä. Kirkko, seurakunta, älä jätä ketään, älä yhtäkään jäsentäsi orvoksi, yksin.
Kärsimyksen malja
Getsemanen yössä Jeesus oli rukoillut Isäänsä. Jos tahdot, ota minulta pois tämä malja minun siitä juomatta. Mutta tapahtukoon kuitenkin sinun tahtosi, ei minun.”
Kun Jeesus kolme tuntia päivän helteessä ristillä riiputtuaan tunsi, että hänen voimansa olivat lopussa, hän tiesi myös, että viimein kärsimyksen malja oli juotu loppuun saakka. Kuin merkkinä siitä ja saadakseen kuivan suunsa vielä muodostamaan viimeiset selkeä sanat, hän janoissaan sanoi: ”Minun on jano” Juotuaan viimeiset pisarat, kärsimyksen maljan loppuun sakka hän sanoi viimeiset sanansa: ”Se on täytetty”
Jumalan rakkaus ei ole suurpiirteisyyttä pahan edessä, suurpiirteisyyttä vääryyden, vilpillisyyden ja itsekkyyden suhteen. Jumala vaatii täydellisyyttä, oikeutta, puhtautta, totuutta, joka ei jää puolitiehen. Mitään täydellistä meillä ei ole hänelle antaa. Kuvitelmakin siitä olisi suuruudenhulluutta ja valhetta. Ainoa täydellinen uhri, täydellinen lahja on Kristus itse, meidän edestämme kärsinyt ja kuollut. Kaikki, mitä sovintoon Jumalan kanssa tarvitaan, on täytetty. Tämä sovinto annetaan meille kokonaan lahjaksi.
Joskus sananjulistajia syytetään siitä, että he tarjoavat halpaa armoa. Armo ei saakaan koskaan olla alennusmyynnissä. Se ei nimittäin saa olla myynnissä ollenkaan. Se on ilmaista. Kokonaan lahjaa. Vain täysin ilmaisena se on armoa. Kaikki on jo maksettu. Kaikki täytetty. Uskokin, jolla saamme ottaa sen vastaan, on lahjaa. Sekin on armoa. Syyllisyys ja synnintunto, joka panee meidät hädässämme etsimään turvaa Kristukselta, on sekin lahjaa ja armoa. Kaikki on armoa. Kaikki on valmiina ja lahjana tarjolla.
Uskoa ei lähestytä seuraamalla neuvoa: ”sinun pitää ensin”. Mitään ei ole jäänyt vaille eikä meidän varaamme. Kaikki on täytetty. Saamme katsoa rohkeasti Kristukseen. Armoa on myös se, että usko ja yhteys Kristukseen synnyttää uutta elämää, hänen tahtonsa mukaista elämää. Sekin on siis armoa, ei jotain, jolla pelastus kuitataan maksetuksi. Kaikki on jo maksettu.