6.4.2012 PITKÄPERJANTAI Joh. 19:16-30
Ensimmäiset kristityt järkyttyivät syvästi rististä.
He eivät olisi voineet kuvitella, että Jumalan Poika saisi
maan päällä sellaisen kohtalon.
Tämän pyhän järkytyksen vuoksi rististä ei myöskään
tehty mitään kuvia tai piirroksia.
Meni vuosisatoja ennen kuin syntyivät ensimmäiset karkeat
maalaukset rististä ja ristin miehestä.
Myöskään ristiä merkkinä tai symbolina ei käytetty kolmen
ensimmäisen vuosisadan aikana.
Mutta sitten alkoi risti tulla mukaan myös taiteeseen.
Ensin arasti ja sitten yhä vahvemmin.
Aluksi Jeesus kuvattiin laihana ja kärsivänä, mutta vähitellen
Hänen hahmonsa taiteessa alkoi muuttua.
Sydänkeskiajalla, kun paavi ja Rooman kirkko olivat voimissaan,
Jeesus kuvattiin ristillä voittajana, mahtavana kuninkaana.
Hän ei suinkaan ollut häpeällisen kuoleman kokeva, Jumalan hylkäämä
ruhjottu Messias.
Ei, vaan Hän alkoi muistuttaa yhä enemmän pulskia ja hyvinvoivia
Kirkon johtajia. Koreissa vaatteissaan ja ylpeässä ilmeessään.
Vasta musta surma 1300-luvulla muutti tämän taiteen lajin.
Jeesusta alettiin taas kuvata kärsivänä Vapahtajana.
Sellaisena johon kärsivät ihmiset voivat samastua.
Pyhä Birgitta kuvasi 1300-luvulla ristiinnaulittua näin:
He panivat hänen pyhään päähänsä orjantappurakruunun,
jonka he ristiinnaulitessa olivat ottaneet pois ja joka niin kovin pisti hänen kunnianarvoisaa päätään, että hänen silmänsä heti täyttyivät alas virtaavasta verestä, korvat tukkeentuivat ja kasvot ja parta kokonaan peittyivät ja vihmoutuivat ruusunvärisestä verestä.
Silloin hänen armaat ja kauniit silmänsä näyttivät puoliksi kuolleilta, hänen suunsa oli auki ja verinen, kasvot kalvakkaat ja sisään painuneet, koko ruumis kalpea ja verta vuotava, sinertävä ja alituisesta veren menetyksestä kuihtuva… Ajoittain koetti hän ojentautua suoraksi ristillä ylen määrin suuren kärsimyksen ja vaivan tähden, jota hän tunsi vaikeassa kivussaan. Toisin ajoin kipu nousi sydämeen hänen jäsenistään ja lävistetyistä suonistaan… (Söderblom, Kristuksen kärsimyksen historia 1931, 389-390).
Tällaisiin kuvauksiin Jeesuksen kärsimyksistä oli Martti Luther tutustunut jo nuorena. Vapahtajaa ei 1500-luvulla enää kuvattu tunteettomana hallitsijana vaan aidosti kärsivänä Ihmisen Poikana.
Mutta silti Lutherin mielestä jokin oli pielessä tällaisissa kuvailuissa.
Hänen mielestään painopiste oli väärä.
Kristuksen ristin katselemisen ei tulisi johtaa meitä vain säälimään Jeesusta, joka joutui niin epäinhimillisiin tuskiin.
Eikä ristin näkemisen tulisi saada meitä vihaamaan niitä, jotka hänet tappoivat olivatpa sitten juutalaisia tai roomalaisia (Söderblom 1931, 394-398)
Lutherin ajatus oli toinen. Hän kirjoitti vuonna 1519 näin (Kirjassaan Kristuksen pyhästä kärsimisestä):
Ne tarkkaavat Kristuksen kärsimystä oikein, jotka … sydämessään kauhistuvat sitä, että heidän omatuntonsa tulee alakuloiseksi ja pelokkaaksi…
Tämä tapahtuu sillä tavoin, että sydämesi syvyydessä ajattelet ilman epäilyksiä, että SINÄ olet se, joka niin olet rääkännyt Kristusta; sillä sinun syntisi ovat totisesti sen tehneet…
Jos yksi oka pistää Kristusta, niin pitäisi oikeuden mukaan useamman kuin sadantuhannen okaan pistää SINUA ja niiden tulisi pistää sinua iankaikkisesti. Kun yksi naula lävistää hänen kätensä tai jalkansa, niin pitäisi SINUN kestää iankaikkisesti sellaisia ja vielä pahempia nauloja
Lutherin mielestä ei siis riitä, että me kauhistumme, kun ymmärrämme Kristuksen kärsimyksen määrän.
Meidän tulee myös omassatunnossamme kauhistua.
Mutta ei Hänen kärsimystensä vuoksi vaan oman pahuutemme vuoksi.
Sen pahuuden, jonka tähden Jeesuksen piti suostua tuohon mielettömään kidutukseen.
Olisi ollut oikeudenmukaista, että MINÄ kärsisin omien syntieni vuoksi.
Mutta nyt HÄN kärsiikin niitä tuskia, jotka oikeasti kuuluisivat minulle.
– Tämä on Lutherin mukaan oikeaa ristin katselemista.
– Sillä jos me emme tällä tavoin näe OMAA osuuttamme Kristuksen kärsimisessä, silloin emme saa myöskään sitä hyötyä, joka rististä koituu.
Luther jatkaa:
Kristuksen kärsimisen ensimmäinen vaikutus on, että se tekee ihmisen Hänen kaltaisekseen. Niin kuin Kristuksen ruumista ja sielua on meidän syntiemme vuoksi surkeasti kiusattu, samoin tulee meidän hänen esikuvansa mukaan omassatunnossamme olla OMISTA synneistämme kiusaantuneita. Sanojen paljous ei tässä auta vaan syvästi tunnettu omien syntien paljous…
Se joka vain päivän tai tunnin, vain neljännestunninkin ajan käyttää oikein syventyäkseen kärsimiseen, hänestä me tahdomme sanoa, että se on hänelle parempaa kuin jos hän kokonaisen vuoden paastoaisi ja joka päivä lukisi lävitse rukouskirjan tai sata kertaa lukisi Kristuksen kärsimisen historian.
Kristuksen kärsiminen kuolettaa: Se kuolettaa vanhan Aatamin ja karkottaa kaiken halun, tyydytyksen ja luottamuksen, mikä meillä tavallisesti on luotuihin kappaleihin…
Kun ihminen on tullut tuntemaan syntinsä ja aivan kauhistunut itseensä, silloin hänen on katsottava, etteivät synnit jää jäljelle omaantuntoon, niin että sinne lopulta tulee pelkkää epätoivoa. Vaan niin kuin me Kristuksesta ja hänen kärsimisestään olemme oppineet tuntemaan SYNNIN, niin meidän myös on heitettävä se hänen päälleen TAKAISIN ja näin tehtävä omatunto vapaaksi ja irtonaiseksi…
Sinä heität syntisi Kristuksen päälle pois itseltäsi, kun lujasti uskot, että hänen haavansa ja kärsimisensä ovat sinun syntisi, jotka hän kantaa ja maksaa…
Tämän uskon syntymistä edistää se, ettet enää katso Kristuksen kärsimistä, kun se on jo tehnyt tehtävänsä pelottaessaan sinut, vaan tunkeudut syvemmälle ja katsot hänen ylitsevuotavaan rakkauteensa sinua kohtaan, hänen hellää sydäntään, joka on pakottanut hänet kantamaan sinun omaatuntoasi ahdistavaa syntitaakkaa. Tällä tavoin rakkaus häneen valtaa sinun sydämesi ja uskon luottamuksesi lujittuu.
Kristuksen kärsimisen katselemisella on siis Lutherin mukaan kahdenlainen tarkoitus:
– Toisaalta se saa meidät tajuamaan oman perinpohjaisen syntisyytemme, kun näemme, miten paljon ja hirveästi Jeesus joutuu kärsimään.
– Mutta toisaalta tuon ristin katselemisen tulisi saada meidät ymmärtämään, kuinka valtava on Kristuksen rakkaus jokaista syntistä kohtaan.
RISTI on siis meille sekä lakia, joka paljastaa meidät syntimme ja murskaa meidän valheelliset luulomme oman itsemme suhteen.
Mutta toisaalta risti on suloista evankeliumia, joka lupaa meille täydellisen ja ikuisen puhdistuksen kaikesta syyllisyydestä Jumalan edessä.
Näin Luther oli jälleen löytänyt sen kateissa olleen ristin merkityksen.
Sen mitä se tarkoittaa hätääntyneelle ja ahdistuneelle sielulle.
Minkälaisen levon ja autuuden se antaa.
Mutta Luther näkee ristin vaikutuksen vielä laajempana.
Hänen mukaansa Kristuksen ristinkuoleman näkeminen tekee meistä synnin vihollisia. Hän sanoo: Silloin sinun myös tulee ottaa Kristuksen kärsiminen esikuvaksi koko elämällesi ja nyt katsella sitä TOISELTA kannalta.
Se ei ole vain Jumalan armon teko vaan myös asia, joka saa kristityn toimimaan Kristuksen kanssa.
Luther ottaa tästä esimerkkejä:
Kun joku murhe tai sairaus rasittaa sinua, sinun pitää ajatella, kuinka pientä tämä on Kristuksen orjantappurakruunuun tai nauloihin verrattuna
Tai jos sinun täytyy vastoin tahtoasi tehdä tai olla tekemättä jotain, sinun on muistettava, kuinka Kristusta sidottuna vankina kuljetettiin sinne ja tänne
Jos sinua taas houkutellaan ylpeyteen, muista, kuinka Kristusta syljettiin ja kuinka hän kärsi häpeää ryövärien joukossa
Jos sinua siveettömyys tai pahat halut ahdistavat, niin muista, kuinka säälittävästi Kristuksen pyhä ruumis tuli naulatuksi, lävistetyksi ja runnelluksi
Jos sinua vietellään vihaan, kateuteen tai kostonhaluun, niin ajattele, kuinka Kristus huudoin ja monin kyynelin rukoili sinun puolestasi niin kuin kaikkien muidenkin vihollistensa puolesta
Jos sinua huolestuttaa jokin vastoinkäyminen, joko ruumiillinen tai henkinen, niin vahvista sydäntäsi sanomalla näin: Voi, miksi en minäkin kestäisi pientä vastusta, kun minun Herrani Kristus yrttitarhassa kärsii sellaista murhetta, että hän hikoilee verta!
– Katso, näin voi Kristuksesta löytää virvoitusta ja voimaa taistelussa kaikkia synnin houkutuksia vastaan. Tässä on Kristuksen kärsimisen tarkastelun oikea hedelmä
– Voi miten kaukana me 2000-luvun ihmiset kristitytkin olemme tällaisesta asenteesta. Ja kuinka kipeältä, mutta hyvältä tuntuukaan kuulla tällaista uskonpuhdistajan tervettä opetusta!
Luther ottaa lopuksi esille vielä pari raamatunkohtaa, Gal. 5:24:
Ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen
Hepr. 12:3: Ajatelkaa häntä, joka kesti syntisten ankaran vastustuksen, jotta ette menettäisi rohkeuttanne ja antaisi periksi
Ja 1. Piet. 4:1: Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä ettette enää eläisi tätä lihassa vielä elettävää aikaa ihmisten himojen mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan.
Johtakoon Kristuksen ristin katseleminen näin meitä synnintunnon kautta armoon ja uuteen elämään ristin tiellä.