Englantilainen fyysikko ja maailmankaikkeutta tutkinut tiedemies, Stephen Hawking, kuoli kaksi viikkoa sitten. Hän tuli kuuluisaksi maailman syntymistä käsittelevistä kirjoituksistaan.
Nuorempana kirjoittamissaan kirjoissa Hawking antoi mahdollisuuden Jumalan olemassaololle. Kirjassaan ”Ajan lyhyt historia”, hän kirjoitti: ”Mikäli ihminen kykenee muodostamaan maailmankaikkeutta koostavan teorian, olisi se valtava voitto ihmisjärjelle, ymmärtäisimmehän silloin Jumalan ajattelun”.
Vuonna 1992 tapahtui kuitenkin asia, mikä sai Hawkingin tarkistamaan käsityksiään. Silloin löydettiin toisesta aurinkokunnasta ensimmäinen tähteä kiertävä planeetta. Tämä todisti Hawkingille, ettei oma aurinkokuntamme ole maailmankaikkeudessa kovin merkityksellinen. Maailmankaikkeutta ei ole luotu vain palvelemaan ihmistä.
Hawkingin mukaan uusin fysiikan lakien tutkimus todistaa, että maailma on voinut, ja sen on myös täytynyt, syntyä tyhjästä. Jumalalla ei ole sijaa maailman synnyssä.
Stephen Hawking on jäänyt mieleen myös siksi, että hän eli suurimman ajan elämästään pyörätuolissa. Hänellä oli ALS-tauti, joka vei vähitellen liikunta- ja puhekyvyn. Hawking näytti heikolta ja rujoltakin istuessaan liikkumatta vääntyneenä pyörätuolissa. Kuitenkin hän luennoi ja puhui puhekoneen avulla. Kone luki hänen silmänsä liikkeet ja muutti ne ääneksi.
Hawking kirjoitti myös omaelämäkerran ”Minun lyhyt historiani”. Siinä hän kertoo ajasta, jolloin hän sai ALS-diagnoosin. Hän oli silloin 21-vuotias.
”Minusta se oli hyvin epäoikeudenmukaista – miksi tämän piti tapahtua minulle?”, Hawking kirjoitti tunnoistaan. Älykkäälle nuorelle miehelle sairaus oli kova isku.
”Minusta se oli hyvin epäoikeudenmukaista – miksi tämän piti tapahtua minulle?”
Tämä oli huipputiedemiehen kysymys, mutta ennen muuta se oli ihmisen kysymys. Ehkä maailman älykkäin ihminen, joka joutui pyörätuoliin ja toisten avun varaan, kysyi: ”Miksi?”
”Miksi tämän piti tapahtua minulle?” Tämä kysymys toistuu edelleen, vaikka ihminen on ratkaissut monia sairauksia, ongelmia ja rajoitteita. Miksi –huuto nousee ihmisestä, joka on joutunut kohtaamaan sairauden, kärsimyksen ja elämän epäoikeudenmukaisuuden. Kokemus hylätyksi tulemisesta nostaa ahdistuksen: ”Olenko yksin? Kuuleeko kukaan huutoni? Ymmärtääkö kukaan tuskaani?”
Tämä oli myös Jeesuksen huuto: ”Miksi? Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?”
Tuo huuto ristiltä oli sama, kuin psalminkirjoittajan (Ps. 22) kysymys:
”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?
Minä huudan sinua avuksi, mutta sinä olet kaukana.
Jumalani, minä kutsun sinua päivisin, mutta sinä et vastaa. Yöt kaikki huudan saamatta rauhaa.”
Kärsimyksen ongelma herättää kysymyksen Jumalasta ja hänen olemassaolostaan. Onko Jumalaa? Kuka hän on? Miksi hän ei poista kärsimystä maailmasta?
Tätä kysymystä pohti Stephen Hawkingin syntyaikoina toinen oman aikansa älykkö, saksalainen pappi ja teologi, Dietrich Bonhoeffer.
Bonhoeffer osallistui toisen maailmansodan aikana salaliittoon Hitlerin surmaamiseksi, mutta joutui kiinni. Hänet passitettiin keskitysleirille. Siellä hänet hirtettiin aamunkoitteessa 9. huhtikuuta 1945.
Vankilassa ollessaan Bonhoeffer kirjoitti kirjeitä, joissa hän pohti kärsimystä, pahaa ja Jumalan olemassaoloa.
Bonhoeffer katsoi, että Jumala ja tuonpuoleinen eivät ole todellisuudessa nähtyjen aukkojen täyttäjä. Jumala ei ole selitysautomaatti vaikeisiin kysymyksiin, joita elämä ja todellisuus nostavat ihmisen eteen.
Pahan, kärsimyksen ja kuoleman keskellä Bonhoeffer totesi: ”Kristittyjen tulisi oppia elämään kuin Jumalaa ei olisi olemassa. Tämä on Jumalan tahto. Vain näin kristinusko voi löytää merkityksensä uudelleen.” Hän jatkoi: ”Jumalan edessä ja Jumalan kanssa me elämme ilman Jumalaa. Jumala antaa työntää itsensä maailmasta ristille”.
Bonhoefferin mukaan ihmisen ”on todella elettävä jumalattomassa maailmassa, eikä hän saa yrittää jotenkin uskonnollisesti peittää tai selittää sen jumalattomuutta; hänen on elettävä ’maailmallisesti’ ja siten hän osallistuu Jumalan kärsimykseen. Kristittynä oleminen ei merkitse sitä, että on määrätyllä tavalla uskonnollinen – vaan se merkitsee ihmisenä olemista.”
Bonhoeffer näkee ristissä ja Jumalan kärsimyksessä toivon ja lohdutuksen.
”Joka seuraa ehdoitta Jeesusta, joka antaa vastustelematta Jeesuksen ikeen olla hartioillaan, hänen kannettavakseen annettu kuorma muuttuu keveäksi. Jeesus ei vaadi meiltä mitään antamatta samalla voimaa sen täyttämiseen.”
Pitkäperjantai puhuu Jumalan rakkaudesta. Se on elämän ydin ja rakkauteen liittyy aina kärsimys. Erään intiaaniheimon kielessä sana ”rakkaus” on sananmukaisesti käännettynä ”tuska sydämessä”.
Kun Jumala rakastaa, hänellä on tuska sydämessä. Tuska ihmisen kamppailusta. Tuska siitä, että hänen rakas poikansa päätyi ristille ihmisen pahuuden tähden. Tämän ristin tuskan kautta meillä on sovinto Jumalan kanssa. Ristin kautta meillä on tie auki toistemme luo. Ristin kautta meillä on toivo.
Ehkä on niin, että vastaus kysymykseen ”Miksi?”, ei löydy ylhäältä. Jumala ei aina vastaa ihmisen pimeästä nousevaan huutoon. Vastaus löytyy usein toisesta ihmisestä, kun tämä asettuu rinnalleni ja kuulee minua. Vastaus löytyy ihmiseksi tulleesta Jumalasta. Hänestä, joka itse huusi ristillä: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?”
Stephen Hawking joutui kysymään tuon saman kysymyksen, kun joutui pyörätuoliin: ”Miksi tämän piti tapahtua minulle?”
Hawking kirjoittaa muistelmissaan:
”Tuolloin ajattelin, että elämäni on ohi ja etten koskaan pääse todistamaan itsessä tuntemiani voimavaroja. Mutta nyt 50 vuotta myöhemmin voin olla hiljaa tyytyväinen elämääni”
Hawking löysi vastauksen elämän kysymyksiin tutkimalla maailmankaikkeutta. Sieltä hän ei löytänyt Jumalaa.
Ehkäpä Jumalaa ei pidäkään etsiä kaukaa, jostain avaruuden takaa tai mustista aukoista. Ehkäpä Jumala on lähempänä kuin aavistammekaan.
Dietrich Bonhoeffer uskoi Jumalaan, joka on maailmassa elävä ja kärsivä Jumala. Tällainen Jumala, joka Kristuksessa tulee kärsivän ihmisen rinnalle, tuo lohdutuksen ja toivon. Tällainen Jumala rakastaa meitä syntisiä niin, että tuntee tuskan sydämessään.
Siionin virressä 114 lauletaan:
”Jeesuksen rakkaus kaikille riittää.
Heikon hän hoivaa ja ahdistuneen.
Hellästi kantaa hän sen, jonka löytää,
kyynelten laaksosta kirkkauteen.
Vaivojen tiellä Herramme kiellä
rakkauttansa ei raadolliseen.”