Pitkäperjantai, Matt. 27:33-54, Martti Vaahtoranta

1.
Kuulimme kahden eri evankelistan kuvauksen Golgatan tapahtumista. Niistä erityisesti pyhän Luukkaan kertomus, jonka [1. vuosikerran evankeliumi] kuulimme alttarilta, on äärimmäisen lohdullinen. Sillä kuinka lohduttavaa onkaan kuulla ristin ryöväristä, siitä toisesta pahantekijästä, jolle Herra sanoo hirveän tuskansa keskeltä: ”Totisesti sanon minä sinulle: tänäpänä pitää sinun oleman minun kanssani paradisissa.”
Golgatan tapahtumista on jo paljon aikaa. Silti tuntuu, kuin olisimme itse siellä. Eikä se mikään ihme ole: olenhan minä se pahantekijä, se ristin ryöväri. Juuri minä. Saan ansioni mukaan. Saan sen, minkä olen ansainnut.
Minä, minun syntini veivät minut teloituspuuhun, kauhujen paikkaan. Minun syntini lopetti kurjan elämäni avaten hirveiden tuskien jälkeen oven sellaiseen kauhistuttavaan pimeyteen, jonka rinnalla ruoskaniskut ja naulat ruumiissani menettävät merkityksensä. Helvetin portit avautuvat minulle, ristin ryövärille, kuolemani hetken vääjäämättä lähestyessä.
Mutta rinnallani kärsii muuan toinen. Minun ja rikoskumppanini välissä on ristiinnaulittuna melkein tuntemattomaksi ruoskittu Jeesus, Nasaretin profeetta, Hän, joka ei koskaan tehnyt mitään pahaa, Hän, joka auttoi kurjintakin eikä hyljeksinyt edes pahimpia syntisiä. Päässään Hän kantaa kruunua, joka on punottu orjantappuroista, niistä, joita tämä maa alkoi kantaa sen jälkeen, kun esi-isämme Adam vaimonsa Eevan kanssa häädettiin kukkien ja hedelmäpuiden, lempeän rannan ja siihen laskevan kirkasvetisen puron Paratiisista tähän kirottuun, kuivaan ja hedelmättömään erämaahan, tähän kyykäärmeiden pesään, josta minun on nyt lähdettävä iankaikkiseen kadotukseen omasta syystäni, omasta suuresta syystäni, jos kukaan ei auta minua.
2.
Siinä minä olen, Golgatan ristillä. Olen siinä omasta syystäni.
Vai olenko sittenkin komentamassa sitä sotilasosastoa, joka naulitsee ryövärin ja toisen pahantekijän ristille, mutta myös sen kolmannen miehen, joka oli kasarmilla pilanpäiten puettu kuninkaan viittaan ja jonka päähän oli painettu orjantappuroista väännetty kruunu? Kuulenko minä, kuinka ristin pahantekijä kuoleman jo tarttuessa luisevilla sormillaan häneen ensin käheästi huutaa kauempana olevalle toiselle rosvolle: ”Ja tosin me olemme oikein siinä, sillä me saamme meidän töidemme ansion jälkeen; mutta ei tämä mitään pahaa tehnyt.“ Ja sitten hän kuiskaa heikolla äänellä orjantappurakruunun alta vuotavaan vereen peittyvälle ja kauheasti ruoskitulle miehelle keskimmäisen ristin päällä: ”Muista minua, koskas tulet valtakuntaas.”
Oletko sinä se syystään tuomittu syntinen, joka viimeisillä voimillaan kuiskaa: ”Muista minua, koskas tulet valtakuntaas?” Vai oletko sadanpäämies, sotilas, joka on tottunut hallitsemaan pelkoaan ja käyttämään käskystä tappavaa miekkaa sen kummemmin pohtimatta, onko se oikein vai ei. Ja nytkin hän tekee vain kauhean velvollisuutensa.
Oletko roomalainen upseeri, joka kuullessaan pahantekijän kysymyksen ja tietäessään jo ennestään yhtä ja toista tästä miehestä, joka naulittiin keskimmäiselle ristille ja joka nähdessään pimeyden laskeutuvan maan päälle ja tuntiessaan maan järkkyvän keskimmäisen ristin miehen kuollessa ja huutaessa ”Jumalani, minun Jumalani, miksis minun ylenannoit” – oletko kaikissa liemissä keitetty parkkiintunut sotilas, joka sittenkin peljästyy suuresti. Kuuletko sinä, niin kuin roomalainen upseeri, juuri tuossa hylätyn lapsen huudossa Jumalan oman Pojan antavan henkensä Taivaallisen Isän käsiin?
3.
Ja sinäkin huudat. Mutta kuuliko Jeesus sinun huutosi? Kuuleeko Hän sen nyt? Kuuleeko hän sinun kuiskauksesi, kun kärsit syntiesi tähden ja omasta syystäsi ja kun tunnustat sen ristin pahantekijän tavoin?
Kyllä Jeesus sinua kuulee. Varmasti Hän kuulee sinua! Jeesus kuulee myös kuiskauksesi. Hän sanoo sinulle keskimmäiseltä ristiltä tänne ja nyt: ”Tänäpänä pitää sinun oleman minun kanssani paradisissa.“ Ja se on totta, vaikka pahantekijälle luvattu ”tänäpänä” olisi totta vasta vuosikymmenien päästä – tai sitten ihan pian, ehkä jo tänään.
Jeesus sanoo ja voi ainoana sanoa sen, koska Hän on Jumalan Poika. Hän sanoo sen, koska sitä varten ja vain sitä varten Hän jätti Isänsä kirkkauden ja kunnian ja tuli ihmiseksi – että Hän saisi täyttää Isänsä tahdon ja sovittaa sen synnin, jonka tähden sinut on omasta syystäsi naulittu ristille.
Sen tähden Jeesus, joka oli ja joka on ja joka ei koskaan lakannut olemasta Jumala, ei kuitenkaan halunnut olla Jumalan kaltainen, ja niin Hän ”löydettiin menoissa niinkuin ihminen, nöyryytti itsensä, ja oli kuolemaan saakka kuuliainen, ja ristin kuolemaan asti.” Getsemanen puutarhassa Hän vielä taisteli raskaan kutsumuksensa viimeisten askelten edessä, niitä sillä portilla aristellen, jolta ei enää ollut paluuta takaisin. Hän kuitenkin teki sen, alistui kuuliaisena Isänsä tahtoon ja otti vastaan sen maljan, joka Hänelle annettiin jo Hänen siitessään Marian kohdussa, juodakseen sen nyt loppuun. Vihdoin, hirveästi kidutettuna, muodottomaksi ruoskittuna ja melkein jo kuolleena Hän Ristillä tyhjensi sen kokonaan, pohjia myöten tyhjäksi ja viimeisen kerran sen kiusauksen torjuen, jolla Saatana jo erämaassa ja heti Hänen kasteensa jälkeen yritti saada Hänet luopumaan kärsivän rakkauden ja syntien sovituksen tiestä, kun ”myös pappein päämiehet, kirjanoppineitten ja vanhimmitten kanssa, pilkkasivat häntä ja sanoivat: Muita hän on auttanut, itsiänsä ei hän voi auttaa. Jos hän on Israelin kuningas, niin astukaan nyt alas rististä, niin me uskomme hänen. Hän turvasi Jumalaan: päästäköön nyt hänen, jos hän mielistyy häneen. Sillä hän sanoi: Jumalan Poika minä olen.”
4.
Sillä Jumalan Poika Jeesus totisesti on myös ristillä kuollessaan! Ja vain Jumalan Poika, vain Jumala itse, saattoi viattoman, täydellisen ja jumalallisen uhrinsa voimalla sovittaa sen määrättömän synnin, joka teki ihmisestä Jumalan vihollisen ja maailmasta hedelmättömän aavikon ja kyykäärmeitten pesän – meidän syystämme, meidän, tavallisten kunnon ihmisten, jotka teemme vain velvollisuutemme tai sitten oikein näkyvästi ja karkealla tavalla syntiä. Me käytimme vapauttamme ollaksemme niin kuin Jumala, mutta opimme ainoastaan tuhoamaan kaiken vailla kykyä korjata mitään, vailla kykyä saattaa Paratiisi entiselleen tai edes parantaa omaa sydäntämme. Vain Jumala voi pelastaa meidät maailmalta ja itseltämme, ja sen Hän teki antamalla Poikansa kuolla meidän puolestamme Golgatan ristinpuussa.
Me olemme kaikki niitä, jotka syystään riippuvat ristillä ja joiden edessä kadotus aukeaa, ellei meitä kukaan auta, mutta olemme myös niitä, joiden heikoimmankin huokauksen keskimmäisen ristin Herra kuulee. Hän vastaa meille silläkin hetkellä ja juuri sillä hetkellä, jolloin meistä näyttää, ettei minkäänlaista pelastuksen toivoa enää ole: ”Tänäpänä pitää sinun oleman minun kanssani paradisissa.“
Se on varmasti totta. Ja sadanpäämiehen kanssa me kypärämme riisuen ja maahan polvistuen kumarramme kuolevaa Jumalan Karitsaa, joka teurastetaan silmiemme edessä meidän syntiemme sovitukseksi, ja sanomme: ”Totisesti oli tämä Jumalan Poika.”
”Isä, sinun käsiis minä annan henkeni.“ „Se on täytetty.“
Siinä kuolevan Jeesuksen viimeiset sanat. Se on täytetty, ja se on varmasti totta. Amen.